Anna lasten leikkiä itsekseen ja keskenään – se on hyväksi heidän mielenterveydelleen
Vapaa leikki vanhempien valvovan katseen ulottumattomissa tukee lapsen mielenterveyttä. Asiaa on tutkittu Yhdysvalloissa.
Empaattisuutta voi opettaa ja oppia – 10 neuvoa lapsen empatiakyvyn vahvistamiseksi
Jos haluat lapsesi kasvavan empaattiseksi ja ystävälliseksi ihmiseksi, sinun on opetettava hänelle, mitä se tarkoittaa. Lapsi- ja perhepsykologi Richard Weissbourd Harvardin yliopistosta listaa kymmenen tapaa tehdä niin.
Haluatko, että lapsestasi kasvaa huonokäytöksinen öykkäri? Näillä vinkeillä onnistut!
Jos tavoitteenasi on kasvattaa lapsestasi kuriton öykkäri, jolla on pohjattomasti vaatimuksia ja josta toisten on vaikea pitää, noudata tätä 10 kohdan listaa, niin onnistut.
Potalle opettelu: Milloin se kannattaa aloittaa ja mitä lapselta voi odottaa?
Potalle opettelu ei ole hätähousun hommaa. Neuvolapsykologi Pirjo Latvanen kertoo, mitä pottakoulun päällystön on syytä pitää mielessä.
Runsas ruudun tuijotus voi viedä lapsen keskittymiskyvyn vuosiksi – näillä käytännön vinkeillä onnistut ruutuajan rajoittamisessa
Runsas ruutuaika varhaisvuosina voi häiritä lapsen kykyä oppia keskittymään. Vaikka ongelmia ei ilmenisi pikkulapsiaikana, niitä voi esiintyä myöhemmin.
Miksi lapsi valehtelee? Leikki-ikäinen ja koululainen puhuvat palturia eri syistä
Lapsi valehtelee tai narraa monesta syystä. Pikkulapsen kohdalla ei välttämättä ole edes kyse tietoisesta luikurin laskettelusta, mutta kouluikäinen tietää jo paremmin.
Lapsen itsetunnon tukeminen on vanhemman tärkeimpiä tehtäviä – kaikki alkaa hyväksyvästä katseesta
Lapsen itsetunnon tukeminen on yksi tärkeimmistä asioista, jonka vanhemmat voivat lapsensa hyväksi tehdä.
Älä lähde mukaan lapsen raivokohtaukseen – näin kohtaat tunnemylläkkään joutuneen lapsen
Kun lapsi raivoaa, vanhemmat päätyvät usein reagoimaan tunteeseen tunteella. Lapsen räjähtävään raivoon on kuitenkin syytä suhtautua toisenlaisella tavalla. Asiantuntijat antavat 6 erilaista vinkkiä raivon käsittelemiseen.
Empaattisuuden pohja rakentuu jo vauvaiässä, mutta lisäksi sitä on tärkeää opettaa – myös perheen ilmapiirillä on väliä
Pienet lapset eivät osaa huomioida toisia samalla tavalla kuin aikuiset. Kyky empaattisuuteen kasvaa iän mukana. Pelkkä ikä ei kuitenkaan riitä, sillä muiden huomioiminen pitää opettaa lapselle kädestä pitäen.
Tee kodista lapselle turvasatama – ja 9 muuta tapaa osoittaa, että rakastat
Ole läsnä lapsen elämässä, muista helliä ja anna rakkautesi näkyä! Lue kaikki kymmenen rakastavaa kasvatustapaa.