On selvää, että nukkumaanmenosta ja syömisistä päättää vanhempi. Mutta mitä muuta rajoihin kuuluu? Mitä oikeastaan tarkoitetaan sillä, että lapselle on asetettava rajat? Miten se tapahtuu? Kotikasvatusta tutkinut psykologian tohtori Merja Korhonen vastaa.

Viimeksi päivitetty 23.3.2009

Rajoista ja niiden hyödyistä puhutaan paljon. Mutta mitä rajoilla oikein tarkoitetaan?

”Rajat ymmärretään usein pelkiksi kielloiksi, käskyiksi ja pakottamiseksi. Rajoihin kuuluu kuitenkin väistämättä myös jatkuvaa neuvottelua”, psykologian tohtori Merja Korhonen kertoo.

Laajemmin rajat tarkoittavat lapsen ja aikuisen välillä tapahtuvaa keskustelua ja toimintaa, jossa rajat elävät ja hioutuvat. Selkeiden sääntöjen lisäksi Korhonen pitää rajoina myös perheen arvomaailmaa.

”Tärkeitä periaatteita ja arvoja ei voi opettaa pelkästään käskemällä. Vanhempi ei voi vain puhua esimerkiksi toisen huomioimisesta, vaan hänen on myös elettävä arvojensa mukaisesti”, Korhonen sanoo.

Koska käskeä? Milloin neuvotella?

Nykyinen neuvotteleva kasvatuskulttuuri saattaa tehdä suorat kiellot hankaliksi. Aina ei voi kuitenkaan neuvotella.

”Jos ulkona on räntäkeli, ja lapsi haluaa lähteä ulos tennareissa, aikuinen voi luottaa elämänkokemukseensa ja vaatia lapselle kumpparit. Käskyt ja kiellot ovat tarpeen varsinkin silloin, kun lasta estetään tekemästä hölmöyksiä ja vahingoittamasta toisia”, Korhonen sanoo.

Kieltämisen on kuitenkin pysyttävä kohtuudessa.

”Rajoja on liikaa, jos lapsi elää kieltojen ja sääntöjen viidakossa. Aikuisen ei pitäisi nitistää kielloilla lapsen omaa tahtoa”, Korhonen muistuttaa.

Aikuiset saattavat myös käyttää valta-asemaansa väärin.

”Toisinaan lapsia käsketään täysin aikuiskeskeisesti ilman, että säännöillä on minkäänlaisia perusteita. Silloin rajat perustuvat aikuisten mukavuuteen tai siihen, että tietyt asiat on aina tehty tietyllä tavalla”, Korhonen sanoo.

Korhonen kehottaa kasvattajia pohtimaan, miksi hyvät tavat ovat hyviä. Toisten tapojen kohdalla alkuperäinen tarkoitus on jo hävinnyt.

”Esimerkiksi kättelemällä osoitettiin alun perin, ettei kanna mukanaan asetta. Tällainen perustelu ei enää kelpaa, joten meidän täytyy miettiä, miten perustelemme tavan nyt. Onko kättely ylipäätänsäkään sellainen tapa, jota voimme vaatia lapsiltamme?” Korhonen kysyy.

Sokean käskyvallan sijaan Korhonen peräänkuuluttaakin arvovaltaan perustuvaa vanhemman auktoriteettiasemaa.

”Aikuisen valta ei voi perustua ainoastaan siihen, että aikuinen on aikuinen. Vanhemmalla pitää olla sellaista arvovaltaa, että lapsi voi luottaa aikuisen olevan hänen puolellaan”, Korhonen sanoo.

TESTAA: Millainen vanhempi olet?

Ennen oli kaikki paremmin?

Miksi nykyään rajojen vetäminen on vaikeampaa kuin esimerkiksi vuosisadan alkupuolella?

”Ennen vanhaan ihannoitiin kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta. Vanhemmille katsottiin kuuluvan automaattisesti valtaa lapseen nähden. Nykyään painotetaan sosiaalista aktiivisuutta, itsensä ilmaisua ja aloitekykyä. Nämä ominaisuudet eivät viihdy sellaisessa kulttuurissa, jossa lapsia häpäistään, kuritetaan ja lannistetaan”, Korhonen kertoo.

Vanhat toimintatavat kiehtovat silti monia, ja usein kuulee haikailtavan kurikulttuurin perään. Mummonaikaiset tavat eivät tosin sovi nyky-yhteiskuntaan.

”Meidän pitäisi pikemminkin rakentaa uutta kasvatuskulttuuria, joka auttaisi yksittäisiä vanhempia toimimaan tämän ajan haasteiden puitteissa”, Korhonen muistuttaa.

Mitä mieltä olet artikkelista?