Lapsi heittäytyy lattialle, kiljuu ja kieltäytyy kaikesta mitä vanhemmat ehdottavat. Uhma on raskasta aikaa vanhemmille, mutta samalla se on elintärkeä vaihe lapsen persoonallisuuden kehityksessä.

”Uhmaiässä lapsi tutkii, mitä hän voi saada aikaan tahdollaan ihan kuten hän aiemmissa kehitysvaiheissa tutki, mitä hän voi saada aikaan käyttämällä kehoaan, suutaan, raajojaan, sormiaan ja varpaitaan”, psykologi ja vaativan erityistason perheterapeutti Annaliisa Heikinheimo kertoo.

Mitä lähemmäksi lapsi tulee kolmen vuoden kriittistä ikää, sitä enemmän lapsesta alkaa tuntua, että hän on oma persoona, jolla on oma tahto.

”Kehitysvaihe auttaa lasta ottamaan ensimmäisiä askelia kohti itsenäistymistä ja irtautumaan hoivasta ja riippuvuudesta”, Heikinheimo sanoo.

Lue myös: Tällainen on kolmevuotias!

Irti vanhemmista

On tärkeää, että lapsi saa koetella aikuisten tahtoa.

”Jos lapsi elää ikävaiheen niin, että uhman luonnollinen kehitystehtävä tulee laiminlyödyksi, uhma odottaa seuraavissa vaiheissa ikään kuin laiskanläksynä”, Heikinheimo kertoo.

Uhmaikä ei ole täyttänyt tehtäväänsä silloin, kun lapselle jää epäselväksi, mihin hänen valtuutensa riittävät ja mikä on hänen vastuunsa.

”Lapsen täytyy kokea, että hänen tahdollaan on vaikutusta asioiden kulkuun. Lapsen päätökset eivät tosin saa johtaa katastrofeihin, vaan aikuiset kantavat vastuun turvallisista lopputuloksista”, Heikinheimo painottaa.

Lue myös: Missä menee rajat?

Jokaisen lapsen kehitys kulkee omaa vauhtia, eikä vanhempien kannata huolestua, jos kolmevuotias ei heittäydy karkkihyllyn eteen kiukuttelemaan.

”Kaikki eivät tarvitse voimallista ja äänekästä tapaa selvittää oman tahdon rajoja. Jos lapsi on kuitenkin neljä- tai viisivuotiaanakin hyvin kiinni vanhemmissa, itsenäistymis- ja irtautumisprosessi on silloin jäljessä”, Heikinheimo kertoo.

Uhmaa ei osata käsitellä

Menneinä vuosikymmeninä uhmaiän onnistumista ja oman tahdon löytymistä uhkasi liian kova kuri. Nykyään vanhemmat saattavat vaikeuttaa lapsen kehitystä olemalla liian lepsuja.

”Vanhemmat ahdistuvat lapsen uhmasta, ovat arkoja ja keinottomia ja näin ollen jättävät lapsen yksin selviytymään kasvutehtävästään”, Heikinheimo kertoo.

Lue myös: Menikö lapseni pilalle?

Kun lapsen kiukkua ei osata käsitellä, lapsi hämmentyy ja hänestä tulee turvaton.

”Tuhoisa kierre on valmis: lapsi huutaa ja raivoaa pyytäen vanhemmiltaan rajoja ja turvaa, vanhemmat ahdistuvat ja kokevat itsensä kykenemättömiksi ja tämä taas lisää lapsen turvattomuutta ja kiukkua”, Heikinheimo sanoo.

Lue myös: Lapsen temperamentti ja resurssit

Tee näin!

”Lapsen voi antaa harjoitella tahtomista turvallisesti esimerkiksi välipalavaihtoehtojen avulla. Omaan hyvinvointiin, terveyteen, turvallisuuteen ja kasvuun liittyviä asioita lapsi ei kuitenkaan saa päättää”, Heikinheimo muistuttaa.

Lue myös: Lapsia ei osata enää kasvattaa – kerjätään lapsen rakkautta

Sen sijaan että vanhemmat yrittäisivät olla lapselleen kavereita, Heikinheimo neuvoo vanhempia asettamaan rajat ja olemaan vanhempia.

”Vastuu päätöksistä ja seurauksista on aina vanhemmilla”, Heikinheimo kiteyttää.

Mitä mieltä olet artikkelista?  

JAA
Edellinen artikkeliKöyhyys on este lapsen kehitykselle
Seuraava artikkeliTunnustuksia