Pienen 1—4-vuotiaan lapsen aivot ovat herkässä kehitysvaiheessa. Jos lapsi viettää vauvasta leikki-ikään runsaasti aikaa tablettien, puhelimien ja muiden ruutulaitteiden parissa, aivot voivat kehittyä keskittymisen kannalta haitalliseen suuntaan. Vaikka ongelmia ei ilmenisi pikkulapsiaikana, niitä voi esiintyä myöhemmin.

Julkaistu 2.5.2017

Joskus on tarpeen saada tehdä vaikkapa kotitöitä rauhassa. Silloin voi olla kätevää antaa lapselle toviksi tabletti viihdykkeeksi. Liiallinen ruudun tuijottaminen saattaa kuitenkin olla etenkin pienelle lapselle haitallista.

”Ongelmat voivar ilmetä myöhemmin, kun pitäisi keskittyä. Lapsen voi olla esimerkiksi vaikea jaksaa tehdä sinnikkäästi koulutyötä tai malttaa odottaa jotakin asiaa”, Neuvokas perhe -toiminnan edustaja ja varhaiskasvatuksen erityisopettaja Anne Kuusisto sanoo.

Ohjelmavirtaa kannattaa pätkiä

Pitkä yhtäjaksoinen tuijotus saattaa olla haitallisempaa kuin pätkitty katseleminen ja pelaaminen.

”Ruutuaikaa on hyvä jakaa 30–60 minuutin jaksoihin, ettei lapsi uppoudu pitkäksi aikaa leffaan tai pelaamiseen. Pikku Kakkonen on edelleen hyvä lastenohjelma: siinä vauhti ei kasva liian nopeaksi”, Kuusisto sanoo.

Ilta-aikaan ruutuja ei myöskään pitäisi tuijottaa, sillä led-valaistut laitteet hohkavat sinisävyistä, hereillä pitävää valoa. Elimistö reagoi led-valoihin samalla tavalla kuin auringon valoon. Jos nukkumaan meneminen on vaikeaa, syy voi piillä liiallisessa ruutuajassa nimenomaan ilta-aikaan.

”Ruutujen valoja kannattaa säätää himmeämmälle ja ääniä vähentää. Illalla pienen lapsen ei kannata katsoa telkkaria tai muuta ruutuja kuuden jälkeen. Ruudut vaikuttavat yllättävän paljon lapsen hermostolliseen toimintaan”, Kuusisto muistuttaa.

Leikillekin on jäätävä aikaa

Pelit antavat lapsille välitöntä positiivista palautetta. Siksi monet lapset pelaisivat ja katselisivat ohjelmia aivan liikaa, jos laitteiden käyttöä ei rajoitettaisi.

”Lapsi elää mielihalujensa maailmassa ja tässä hetkessä. Aikuisen tehtävä on ajatella pidemmälle ja rajoittaa sitä, mikä ei tee hyvää”, Kuusisto sanoo.

Mutta mikä sitten on sopiva määrä pelaamista ja ohjelmien katselua pienelle lapselle?

”Tarkkoja aikamääreitä on vaikea antaa. Pienelle lapselle pitäisin suosituksen mukaista 2 tuntia päivässä sopivana. Leikille ja muulle toiminnalle jää silloin aikaa”, Kuusisto sanoo.

Jos päivän pelaamiset ja katselut voi pilkkoa pienempiin, 30–60 minuutin mittaisiin hetkiin, niin kannattaa menetellä.

Aiheuttaako kieltäminen itkupotkuraivareita?

Yksi hälytysmerkki on itkupotkuraivarit: jos toistuvasti tapahtuu niin, että lapsi ei pysty lopettamaan pelaamista ilman raivoa, asiaa kannattaa alkaa miettiä tarkemmin.

”Jos lapsi ei halua leikkiä ja jos hän ei keksi oikein mitään muuta tekemistä kuin pelaamista, silloin pitäisi herätyskellojen soida. On aina ongelmallista, jos pienen lapsen ajatusmaailma ja jutut alkavat pyöriä pelkästään pelien ympärillä”, Kuusisto sanoo.

Liiallinen pelaaminen voi aiheuttaa lapselle ärtyneisyyden lisäksi uniongelmia.

Palautuminen ruutumaailmasta tähän hetkeen on tärkeää

Lapsen kanssa on hyvä tehdä yhdessä asioita ruutuajan jälkeen. Tämä palauttaa lapsen ”oikeaan maailmaan”.

”Touhutaan yhdessä tavallisia asioista: piirretään, leivotaan, katetaan pöytää”, Kuusisto kertoo.

Tällöin myös lapsen huomio kääntyy pelaamisesta muualle.

Myös ulkoilu on hyvä vastapaino ruudun parissa vietetylle ajalle. On tärkeää, että lapset liikkuvat ja viettävät aikaa muussakin kuin kyyryasennossa.

Miten vanhempi saa lapsen lopettamaan katselun?

Yleensä lapset eivät ilahdu, jos vanhempi tulee nappaamaan ruudun kädestä. Myös vanhempien jatkuva muistuttelu siitä, että ruutuaika päättyy kohta, päättyy nyt tai päättyi jo viisi minuuttia sitten saattaa olla raskasta niin vanhemmille kuin lapsille.

Kuusisto suosittelee helppoa konstia ongelmaan: lapsen saattaa olla helpompi lopettaa, kun munakello tai muu ajastin pirauttaa peliajan loppuneeksi.

On olemassa myös vaikeampi konsti rajoittaa lapsen ruutuintoa. Se on vanhemman oma esimerkki.

”Vanhemman esimerkki on tärkeä. Annammeko mallin, että olemme aina kännykkä kädessä? Vastaammeko jokaiseen piippaukseen?” Kuusisto kysyy.

Jos lapsella on peli- tai ruutuongelmaa, hänen kanssaan voikin tehdä sopimuksen: sinä et pelaa,  minä en käytä puhelinta. Onkin toinen kysymys, pystyykö vanhempi itse olemaan ilman laitetta.

Selkeä sopimus auttaa monesti perheitä hillitsemään ruutuaikaa

Kun ruutuaika on noussut ongelmaksi, selkeä sopimus voi auttaa rajoittamaan katselua ja pelaamista.

”Kun tehdään perheen ruutusopimus, jossa on yhdessä sovitut säännöt koko perheelle, päästään usein hyvään lopputulokseen”, Kuusisto vinkkaa.

Sopimuksessa voidaan sopia esimerkiksi televisioaika ja peliaika. Voidaan myös neuvotella siitä, missä tilanteissa kännyköitä saa käyttää. Onko esimerkiksi kännykän käyttö ruokapöydässä sallittua aikuisillekaan? Neuvokas perhe tarjoaa tähän käyttöön sopimuspohjan.

Pelaamisesta ja ruutuajasta voi myös tehdä kauppatavaraa. Lapsi voi tienata peliaikaa erilaisilla lapsen ikätasoon sopivilla kotitöillä. Myös tähän löytyy materiaalia Neuvokas perhe  -sivustolta. Katso lisävinkkejä tästä.

Anne Kuusisto Neuvokas perhe -hankkeesta puhui Lapsimessuilla pelaamisen rajoittamisesta.

Mitä mieltä olet artikkelista?