Muksuoppi on kasvatustyöväline, jonka avulla lapsen ongelmat käännetään taidoiksi. Opin avulla lapsi etenee vaihe vaiheelta kohti taidon hallitsemista.

Viimeksi päivitetty 12.5.2010

Tyttö hassuttelee

Ongelma vai viatonta leikkiä?

Onko leikki-ikäisesi väkivaltainen muita kohtaan? Onko esikoululaisella vielä pottahommat oppimatta? Entäpä itkeekö lapsi, kun hän jää päivähoitoon?

Yllä mainitut asiat leimataan tyypillisesti ongelmiksi. Jos päivähoidossa sekä kotona lapselle toitotetaan hänen osaamattomuudestaan, lapsi kokee varmasti ongelman raskaaksi taakaksi. Eikä ihme ettei syyllistynyt lapsi pysty ratkaisemaan ongelmaansa.

Muksuoppi pyrkii toisenlaiseen lähestymistapaan. Opin avulla ongelmasta tehdään taito. Jos lapsi lyö muita, lapselta puuttuu taito leikkiä sopuisasti. Jos kakat tulevat housuihin, lapsi ei ole vielä päässyt kiinni pottailun taidosta. Ja jos lapsi itkee vanhempiensa perään hoidossa, voisi puuttuva taito olla vanhemmista eroamisen taito.

* * *

Helppoa ja yksinkertaista! Vai onko?

Muksuoppi on 15-vaiheinen järjestelmä, jonka Ben Furman esittelee kirjassaan Muksuoppi: Ratkaisun avaimet lasten ongelmiin. Näitä vaihteita pitäisi Furmanin mukaan seurata ainakin aluksi tarkasti. Eri vaiheet ovat kutakuinkin nämä:

Ensin puuttuvat taidot kartoitetaan ja niistä sovitaan lapsen kanssa. Sitten lapselle juurrutetaan motivaatiota oppimiseen pohtimalla lapsen kanssa uuden taidon tuomia hyötyjä ja sopimalla kannustajista. Lapsi myös nimeää taidon ja valitsee itselleen voimaolennon (kuten esimerkiksi Batmanin), joka auttaa taidon saavuttamisessa. Sovitaan myös siitä, kuinka taidon oppimista juhlitaan.

Ongelmat tuottavat usein häpeää, eikä lapset useinkaan tykkää, että vanhemmat puhuvat heidän ongelmistaan. Taidot ovat eri juttu. Lapset nauttivat siitä, kun heidän osaamisestaan keskustellaan. Siksi taidon opetteleminen julkistetaan, paitsi tietysti jos lapsi ei sitä itse jostain syystä halua. Näin voi olla esimerkiksi vessataitojen osalta. Julkistamisen jälkeen lapsi voi saada tukea oppimiseen myös omilta ystäviltään ja he voivat muistuttaa, jos lapsi on unohtaa taidon.

Kun lapsi on oppinut taidon ja sitä on juhlittu, lapsi saa opettaa taidon eteenpäin. Furman kehuu kirjassaan eteenpäin opettamisen voimaa. Opettamalla oppii myös itse. Ja onhan opettaminen itsessään hieno kunniatehtävä.

* * *

Muksuoppi käy helposti kasvattajan järkeen. Lapsien oma aktiivisuus ongelmien ratkaisemisessa, häpeän poistaminen ongelmista kääntämällä ongelmat taidoiksi ja selkeä tavoitteellisuus kohti taitoa ja sitä juhlistavaa hetkeä kuulostavat hyvältä paketilta, jolla varmasti saa lapset työskentelemään hyödyllisten taitojen eteen.

Mutta mikä sitten on hyödyllistä ja mikä ei? Lapsi ja aikuinen eivät aina ole yhtä mieltä tiettyjen taitojen hyödyllisyydestä. Muksuopin periaatteisiin kuuluu, että myös lapsen täytyy päätyä siihen, että uusi taito olisi niin hänelle itselleen kuin myös hänen ympäristölleen hyödyllinen.

Kirjassa Fuhrman kertoo 12-vuotiaasta tytöstä, jonka kiroilua karsittiin Muksuopin keinoin. Kirjan mukaan lapsen käytös saatiin vietyä haluttuun suuntaan, mutta olisi aivan yhtä mahdollista, että teini-ikäinen tyttö kapinoisi ja olisi eri mieltä siitä, onko hyödyllistä olla kiroilematta. Ja onhan niinkin, että teini-ikäiselle kiroilu voi olla turvallinen irtiotto vanhemmista. Yritä sitten vakuutella, että kaunis puheenparsi olisi kaikille hyödyksi.

Onkin selvä, ettei Muksuoppi sovi aivan kaikilla – tai ainakaan niihin tapauksiin, joissa vanhemmat ja lapsi eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, mikä taito olisi hyödyllistä oppia. Mutta arjen pienissä hankaluuksissa Muksuopista kannattaa ottaa vaariin. Kääntäkää siis mitäänsanomattomat ”älä-älä-älänne” ja tehkää ongelmista taitoja!

Teksti: Jarkko Uro

Lue myös:

Temperamentista kiinni

Missä menee rajat

Lapsille enemmän vaikutusvaltaa

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliTakapenkki täynnä – millainen on hyvä auto lapsiperheelle?
Seuraava artikkeliLempeää liikuntaa synnyttäneelle
JAA