Ymmärsin kyllä teorian: Vauvat eivät pysy vauvoina, he kasvavat, heistä tulee taaperoita ja joskus hamassa tulevaisuudessa koululaisia. Käytännössä olin kuitenkin vakuuttunut, että vauva-aika jatkuu ikuisesti.

Viimeksi päivitetty 22.6.2022

Petra LehtoLUKION ENSIMMÄISEN LUOKAN alussa – noin tuhat vuotta sitten – koulumme rehtori puhutteli meitä uusia tulokkaita:


 

 


”Teillä on edessänne kolme työntäyteistä vuotta. Nyt teistä saattaa tuntua siltä, että kolme vuotta on pitkä aika, mutta ei se ole. Se on kiitävä hetki. Ihan kohta painatte päähänne valkolakin ja ihmettelette, mihin ne vuodet katosivat.”

En uskonut sanaakaan. Kunnes kolme vuotta myöhemmin pokkasin ylioppilastodistukseni ja ihmettelin, mihin vuodet katosivat.

TASAN 14 VUOTTA MYÖHEMMIN pitelin sylissäni esikoistani, ainokaistani. Pientä ja kaunista kaljupäistä poikaa. Tässä hän nyt sitten on, vauva. Minun vauvani.

Ymmärsin kyllä teorian: Vauvat eivät pysy vauvoina, he kasvavat, heistä tulee taaperoita ja joskus hamassa tulevaisuudessa koululaisia.

Käytännössä olin kuitenkin vakuuttunut, että vauva-aika jatkuu ikuisesti.

Että vaippojen vaihtaminen ei lopu koskaan. Että porkkanasoseet kelmeässä keittiössä ovat lopullisesti syrjäyttäneet romanttiset kynttiläillalliset. Että korvatulehduskierteestä ei koskaan päästä.

Että aina on puhkeamassa hammas. Että kaikki särkyvä ja terävä on loppuelämäni ajan sijoitettu jonnekin korkealle. Että lapseni on aina niin kevyt, että jaksan kantaa häntä sylissäni. Että saan nuuhkia huumaavaa vauvan tuoksua joka päivä.

MUISTOISSA JOKAINEN MENNEISYYDEN ajanjakso tiivistyy ohueksi nipuksi nopeasti haalistuvia polaroideja.

Oma lapsuus: hiekkalaatikko, hyppynaru, vappuviuhka, mummin limsakätkö, klik. Kouluvuodet: hiihtokisat, laulukoe, kanaviillokki, ensimmäinen permanentti, klik, klik.

Ensirakkaudet: se yks pahis ja toinen liian kiltti, kolmas haaveeksi jäänyt.

Opiskeluaika: proseminaari, haalari, kalja, yhteiskuntapolitiikan johdantoluento.

JA SITTEN VANHEMMUUS: pienen poikaseni aukile, pinsettiote, minä ite, eka pyörä, Suvivirsi, rautahampaat, teemasynttärit, skeittiparkki, klik klik, klik.

Nokkahuiluharjoitukset, matikan kokeet, kaverisynttärit. Kotialouden läksyt, joista kaikki muistettiin tietenkin viime tipassa niin, että yhden illan aikana piti ainakin silittää paita, poistaa tahra ja tehdä kiisseliä. Klik.

Peruskoulun jälkeisiä vuosia, ainokaiseni oman tien etsintää. Vapauden pyrähdyksiä, itsenäisyyden kokeilemista.

Muutto omaan kotiin. Ole reilu muille, älä unohda unelmiasi, neuvoin nuorta miestä, jonka toinen jalka oli jo kotikynnyksen toisella puolen ja ajatukset valovuosien päässä. Pakkasin mukaan villasukat.

* * * * *

Vauva-aika ei jatkunutkaan ikuisesti. Pienestä kaljupäästä kasvoi tuuheatukkainen aikuinen mies.

Vaikka vuodet yhteisen katon alla päättyivät, hänelle varattu tila sydämessäni kasvaa. Kasvaa aina vaan.

Mitä mieltä olet artikkelista?