Lapsen ihon palaminen auringossa ja lämpöuupumus – miten toimia?

Jos vahinko on jo tapahtunut ja lapen iho pääsi palamaan auringossa, on toimittava ripeästi ja estettävä tilanteen pahentuminen. Auringonpolttaman lisäksi kuumassa oleilu saattaa aiheuttaa lämpöuupumuksen – tai lämpöhalvauksen.

Onko muovi haitallista lapsille?

Muoviastioista elintarvikkeisiin liukenevien kemiallisten aineiden haitallisuudesta ihmiselle keskustellaan vilkkaasti. Miten on, uskaltaako vauvalle enää antaa juomaa muovipullosta?

Sokeri lapsen ruokavaliossa – missä menee kohtuuden raja?

Suosituksen mukaan korkeintaan 10 prosenttia ihmisen energian saannista saisi tulla lisätystä sokerista. Pienen taaperon kohdalla tämä tarkoittaa 25—30 grammaa sokeria. Yhdestä pillimehupurkista lapsi saa jo 20 grammaa lisättyä sokeria, joten varsinkin pienen lapsen sokerimäärä tulee täyteen erittäin nopeasti.

Lapsi saa silmätulehduksen usein flunssan yhteydessä – näin hoidat tulehduksen

Silmän sidekalvotulehdus on yleinen vauvojen ja pikkulasten vaiva. Se liittyy usein viruksen aiheuttamaan flunssaan, mutta voi olla myös bakteeriperäinen. Hyvä käsihygienia on tärkeää tulehduksen leviämisen ja uusimisen ehkäisyssä.

Vieraannuttaminen myrkyttää lapsen mielen: ”Päivittäiset kuolemapuheet alkoivat jo päiväkoti-iässä”

Vieraannuttamisen päämäärä on katkaista toisen vanhemman suhde lapseen tai hankaloittaa suhdetta. Motiivi saattaa olla kosto, katkeruus tai yksinkertaisesti mielenterveyteen liittyvät ongelmat. Lue jutusta, minkälaista on joutua vieraannuttamisen kohteeksi.

Suukko lapsen suulle – hampaiden reikiinnyttäjä vai hyvien bakteerien välittäjä?

Mutans streptokokki on hampaita reikiinnyttävä bakteeri, joka tarttuu syljen välityksellä. Hammaslääkärit ohjeistavat vanhempia välttämään sylkikontaktia lapsen kanssa, jotta tartuntavaara pienenisi. Toisaalta, vanhempien syljen mikrobeille altistuminen saattaa pienentää lapsen allergiariskiä. Ja miten vanhemman suun kunto vaikuttaa asiaan?

Päätäit ovat kiusallinen vaiva – näin hankkiudut eroon täistä

Päiväkotiarki on kesän jäljiltä käynnistynyt – ja ikävät seurannaiset sen mukana. Päätäihavaintoja on tehty useissa päiväkodeissa. Ne tarttuvat suorassa kanssakäymisessä ja leviävät usein juuri päiväkodeissa. Täiden puremat voivat aiheuttaa voimakastakin päänahan kutinaa. Hiusten kampaaminen täikammalla on tehokas keino täistä eroon pääsemiseen.

Napatyrä vauvalla

Napatyrä on yleisin lapsilta löytyvä tyrä: noin 1-4 prosentilla täysiaikaisina syntyneistä lapsista on se. Useimmiten napatyrä on täysin kosmeettinen haitta, joka häviää ennen esikouluikää.

Supervitamiini D

Uusien tutkimusten valossa korkea D-vitamiinipitoisuus veressä auttaa ennaltaehkäisevästi moneen vaivaan. Kansalliset suositukset pysyvät kuitenkin matalalla. Mistä kiikastaa, suomalaisten D-vitamiininsaantia tutkinut elintarviketieteiden tohtori Heli Viljakainen?

Onko käsien pesu tarpeellista vai turhaa?

Käsienpesua kyttäävien vanhempien olisi syytä pysähtyä miettimään lastensa mikrobistoa: uusimman tiedon valossa varsinkin pienten lasten olisi hyvä altistua mahdollisimman varhain runsaalle mikrobistolle allergioiden välttämiseksi. Onko siis käsien pesu turhaa?