Noin yhdellä pojalla 700–1000 vastasyntyneestä lapsesta on kaksi Y-kromosomia. XYY-kromosomilla varustettuja miehiä on pidetty aggressiivisina. Käsitys joutaa kuitenkin jo roskakoriin.

Viimeksi päivitetty 14.5.2009

Ylimääräinen Y-kromosomi ei muuta lapsen kehitystä erityisen paljon. Tämä johtuu siitä, että sukukromosomit eivät sisällä kovinkaan paljon geenejä. X- ja Y -kromosomien tarkoitus on lähinnä määrätä lapsen sukupuoli.
Muutamia vaikutuksia lisäkromosomilla kuitenkin on. Tyypillisesti XYY-pojat kasvavat hieman suuremmiksi kuin vanhempansa. Suurikokoisuus on kuitenkin normaalin kasvun rajoissa.
Sisarustutkimuksen mukaan lisäkromosomisilla on keskimäärin 10 pistettä heikompi älykkyysosamäärä. Tuloksien hajonta oli kuitenkin suuri, ja toiset XYY-pojat saivat sisaruksiaan korkeampia pisteitä.
On myös arveltu, että XYY-kromosomi aiheuttaisi käyttäytymis- ja oppimishäiriöitä. Nämä tulokset saattavat kuitenkin johtua siitä, että yleensä kromosomia aletaan tutkia vasta siinä vaiheessa kun lapsella on vaikeuksia. Suurin osa lisäkromosomisista ei tiedä omasta ylimääräisestä Y:stä.
Käyttäytymisoireet voivat johtua myös yksinkertaisesti isokokoisuudesta. Lapselta saatetaan vaatia vanhemman lapsen käytöstä ikäisiään suuremman koon vuoksi.
Erilaisia kromosomiyhdistelmiä
XYY-kromosomi yhdistelmän lisäksi syntyy myös XXY-poikia ja XXX-tyttöjä, joilla on yksi ylimääräinen X-kromosomi.
XXY- pojat eivät voi saada omia lapsia luonnollisin keinoin. Keinohedelmöitys saattaa olla joissain tapauksissa mahdollista. Murrosiässä heidän lihaskasvunsa jää pieneksi, sillä  XXY-kromosomistoisilla on heikompi testosteronitaso. Heillä saattaa olla myös ongelmia lukemisen ja kirjoittamisen suhteen. Älykkyydessä ei kuitenkaan ole eroa muihin lapsiin verrattuna.
XXX-tytöt kehittyvät normaalisti sukukypsiksi. He ovat keskimäärin hieman muita tyttöjä suurempia. Heillä saattaa myös olla puheen ja liikkumisen kehityksessä viivästystä.
Teksti: Jarkko Uro
Mitä mieltä olet artikkelista?