Raapaleinen äiti 19.08.2011
Kysymys:
Poikani (1 v. 4 kk) on innostunut puremaan ja muutenkin kohtelemaan ihmisiä melko kovakouraisesti, mm. ottaa lujasti kiinni hiuksista ja saattaa ottaa käsin kasvoista todella lujasti. Hän ei tee tätä kiukuissaan vaan ennemminkin innostuksissaan esim. yrittäessään pussailla äitiä.
Kieltämisellä ei ole juurikaan vaikutusta ja jos esim. ääntä korottaa hän tuntuu innostuvan vain lisää ja nauraa. Hänet joutuu usein väkisin irrottamaan hiuksista ja siltikin hän on jo ehtinyt satuttaa. Jotenkin minulle on tullut tunne, että hän ei ymmärrä että toista sattuu. Häntä itseään ei ole tukistettu tai nipattu tms., joten mallista hän ei ole voinut tällaista oppia.
Olen yrittänyt sanoa hänelle, että nätisti pidellään ja näyttää asiaa hänelle tilanteessa sekä itse että hänen omalla kädellään. Joskus hän tuntuukin reagoivan kun sanon "nätisti" ja hellentää otettaan tai alkaa silittää omaa tukkaansa, mutta useimmiten hänet joutuu edelleen väkipakolla irrottamaan. Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi lapsen kanssa toimia,vai onko vain toivottava että vaihe menee itsekseen ohi?
Vastaus:
Reilun vuoden ikäisen lapsen toiminta on hyvin kokonaisvaltaista eikä hän osaa vielä hahmottaa voimiaan saati ymmärrä syy-seuraussuhteita. Kuten olet havainnut, poikasi ei rutista sinua satuttaakseen vaan osoittaakseen sinulle välittämistään tai innostustaan.
Pieni lapsi tutustuu maailmaan maistelemalla sekä tunnustelemalla. Kovakourainen puristelu, hiuksista tarraaminen sekä ikävä kyllä pureminenkin ovat lapselle hyvin tavallisia tapoja osoittaa kiinnostustaan ympäristöönsä sekä ihmisiin. Lapsi voi myös heitellä tavaroita tai tiputella ruokaa lattialle ihan vain siitä ilosta, että hän kykenee siihen ihan itse!
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän vanhempina tulisi sallia tällainen toiminta. Päinvastoin meidän täytyy ohjata lastamme siihen, kuinka hän kasvaessaan voi koskettaa, osoittaa kiintymystään tai mitellä voimiaan. Tapasi puuttua toimintaan johdonmukaisesti kuulostaa hyvältä. Lapselle osoitetaan, että näin ei voi toimia, mutta ohjataan siihen suuntaan, miten pitäisi toimia. Kun siis pysäytät toiminnan napakasti ja ohjaat häntä koskemaan nätistä, lapsesi vähitellen oppii ymmärtämään, kuinka odotat hänen toimivan.
Kieltäminen menettää merkityksensä nopeasti, jos lasta ei ohjata samalla, kuinka hänen odotetaan toimivan vastaavissa tilanteissa. Kuulostaa siis siltä, että olet toiminut oikein.
On siis odotettavaa, että vähitellen poikasi osaa silittää ja halata sinua hieman hellemmin.
|
Tarja Salokoski, laillistettu psykologi, psykologian tohtori, kolmen lapsen äiti.
Työskennellyt laaja-alaisesti lapsiperheiden, lasten sekä nuorten parissa.
|
 |