Kuivahukkuminen ja sekundäärinen hukkuminen huolettavat

Kuivahukkuminen ja sekundäärinen hukkuminen eivät ole virallisia lääketieteellisiä termejä. Niitä käytetään kuitenkin puhekielessä kuvailemaan tilaa, jossa vettä henkeensä vetänyt lapsi tai aikuinen alkaa oirehtia myöhemmin. Keuhkoihin voi alkaa kertyä nestettä, ja siitä johtuva tila voi pahimmillaan olla hengenvaarallinen. Mikäli lapsi vetää vettä henkeen, on hyvä käydä lääkärissä tarkistuttamassa keuhkojen tila komplikaatioiden varalta – varsinkin jos lapsi yskii kovin, on nuutuneen oloinen tai hänelle nousee kuumetta.

Jos lapsi saa pää- tai niskavamman

Lapset kolhivat itseään helposti ja saavat kuhmuja päähänsä. Ne ovat yleensä vaarattomia, vaikka mustelma olisikin iso.

Lapsille vaaralliset hyönteiset – 5 ikävintä pistäjää ja purijaa

Suomenkin luonnosta löytyy ikäviä ötököitä, jotka saavat aiheutettua haittaa myös ihmiselle. Lue jutusta yleisimpien pistosten ja puremien hoito-ohjeet!

Älä jätä lasta autoon edes lyhyen kaupassakäynnin ajaksi

Ajatus jättää lapset autoon nopean kaupassa pyrähdyksen ajaksi voi olla houkutteleva, mutta se ei ole suositeltavaa missään tilanteessa. Ilman aikuista jäänyt lapsi voi hätääntyä, ja pahimmillaan auto voi syttyä tuleen.

Vauvan myötä arkiset asiat alkavat pelottaa – 10 pelon aiheuttajaa

Vauvan syntymän jälkeen ihan normaaleista arkiasioista tulee yllättävän pelottavia. Lue kymmenestä ihan tavallisesta asiasta, jotka muuttuvat vauvan syntymän myötä huolta ja pelkoa aiheuttaviksi hirvityksiksi.

Älä anna lapsen istua etupenkillä – turvatyyny voi jopa taittaa niskan

Turvallisuussuositusten mukaan alle 140 cm pitkä lapsi ei saisi istua laisinkaan etupenkillä. Laukeava turvatyyny saattaa jopa taittaa lapsen niskan, sillä se on suunniteltu aikuisen pituuden ja painon vastavoimaksi.

Rakasta, älä ravista! Vauvan ravistelu on hengenvaarallista lapselle

Vauvan ravistelu on valitettavan yleinen ilmiö: Suomessa tulee esiin vuosittain 10-15 tapausta, ja lukuisia tapauksia jää lisäksi piiloon. Jo muutama aikuisen voimilla tehty ravistus voi johtaa lapsen pysyvään vahingoittumiseen tai jopa kuolemaan. Ravistelun taustalla on yleensä vanhemman epätoivoinen väsymys ja äärimmäinen kuormitus.

Uimaan opettelua – selkeät ohjeet vauvasta kouluikäiseen

Australiassa uimataitoinen kolme- tai nelivuotias lapsi ei ole mikään ihme, ja vedestä pelastautumisen taitoja harjoitellaan alle yksivuotiaasta asti. Veteen tutustuminen alkaa jo vauvana. Uimaohjaaja Sirje Perendi kertoo, millaisilla harjoituksilla eri-ikäisten lasten kanssa kannattaa vedessä edetä.

Lapsi autossa: viisi yleisintä turvallisuusvirhettä

Huolimattomuusvirheet lasta kuljetettaessa ovat pahimmillaan hengenvaarallisia – lue listasta yleisimmät virheet ja tarkista omat taitosi!

Lapsiperheen kasvit – viherpeukalon kotiin löytyy paljon myös myrkyttömiä viherkasveja

Lapsi kastelee kasvia
Pieni lapsi laittaa mielellään kaiken suuhun – harmi vain, että maisteluinto ulottuu usein myös kiellettyihin kohteisiin. Herkullisen vihreät viherkasvit ja pihamaan värikkäät kukkapuskat houkuttelevat haukkaamaan.
No images found!
Try some other hashtag or username