Lapset kolhivat itseään helposti ja saavat kuhmuja päähänsä. Ne ovat yleensä vaarattomia, vaikka mustelma olisikin iso.

Viimeksi päivitetty 28.5.2011

Päähaavat


 


Päähän voi syntyä suuria turvotuskohtia, ja koska päässä on paljon pieniä verisuonia, jo pienikin haava voi vuotaa runsaasti. On tärkeää rauhoittaa lasta. Muista, että autat lasta parhaiten olemalla itse tyyni. Kaikki eivät siedä verta yhtä hyvin, mutta yritä olla hätääntymättä.

TEE NÄIN: Paina haavaa vasten harsoa, sidettä tai vastaavaa ja pidä side paikoillaan n. 10 minuuttia. Kiedo pään ympärille pikaside painon säilyttämiseksi. Jos veri tulee läpi, kiedo uusi side päälle. Mikäli vuoto jatkuu, ota side irti ja sido uudelleen vähän tiukemmin. Pane lapsi makuulle. Aseta jotain pään alle, niin että pää on muuta kehoa korkeammalla.

Vie lapsi terveyskeskukseen. Jos haava on syvä, lääkärin pitää ommella tai sitoa se. Pidä lasta silmällä siltä varalta että tila huononee, hän pyörtyy tai jopa lakkaa hengittämästä. Aseta haavalle harso, side tai vastaava. Sido pikaside lapsen pään ympäri tai pane päähän kireä myssy.


Aivotärähdys

Lapsi voi saada aivotärähdyksen voimakkaasta iskusta päähän tai kaatuessaan. Lapsi voi pyörtyä hetkeksi tai voi tulla huimausta ja pahoinvointia, mutta kunto kohenee aina vähän ajan kuluttua.

TEE NÄIN: Aseta vammakohtaan (tai vaurioalueelle) kylmä pyyhe tai haudesidos. Jos lapsi menettää tajuntansa, hänet on vietävä sairaalaan tutkittavaksi. Vakavammassa tapauksessa, jos lapsi on yhä sekava tai menettää uudelleen tajuntansa, soita ambulanssi 112:sta.

Vakava päävamma

Jos päävamma on niin iso, että lapsi menettää tajunsa, tulee sekavaksi, hänen huomiokykynsä alenee ja hänestä tulee veltto tai pahoinvoiva, vamma voi olla vakava. Jos korvasta tai nenästä tulee verta tai nestettä, kysymyksessä saattaa olla kallonmurtuma.

OIREET
Nenästä tai korvasta tulee kirkasta nestettä
Voimakas päänsärky
Enenevää velttoutta, tajunnan menetystä
Erisuuruiset pupillit
Korkea kuume ja lämpimät kasvot
Raskas hengitys ja hervottomuutta

TEE NÄIN: Jos lapsi on tajuton, tarkista hengitystiet ja aseta kylkiasentoon. Soita 112:een. Anna lapsen olla makuulla, pää ja olkapäät koholla. Peitä avohaavat. Pidä lasta silmällä. Jos lapsi menettää tajunnan, aloita peruselvytys.

 

Lue myös:

Lasten ensiapu

Lasten peruselvytys

Jos lapsi uhkaa tukehtua

Jos lapsi on tajuton tai sekavassa tilassa

Jos lapsella on epilepsia- tai astmakohtaus

Jos lapsella on verenvuoto

Ensiapu sairauksissa

Allergia voi yllättää

Jos lapsi saa myrkytyksen

Jos lapsi saa pistoksen tai pureman

Jos luut saavat kolhuja

Paloturvallisuus ja palovammat

Kylmä ja kuuma voivat olla vaaraksi

Jos lapsi saa kasvoihin vammoja


Lähteet:

Barneulykker og forebygging | Handlingsutvalget mot barneulykker | Universitetsforlaget

Farlig eller ufarlig? Forgiftningsuhell hos barn – forebygging og førstehjelp

Giftinformasjonen, Sosial- og helsedirektoratet 2007

Foreldrenes førstehjelpshåndbok | Medisinsk forlag 1998

Gomez, Joan | Familiens legebok | Aschehoug 1998

Leketøy | Valg av leketøy – hvordan unngå ulykker og skader | Sikkerhetsfakta nr 10a | Produkt- og

elektrisitetstilsynet i samarbeid med Statens forurensningstilsyn

Lie, Jon | Sikkerhet i hjem og nærmiljø | Falken redningskorps | Teknologisk forlag 1989

Maniche, Vibeke | Aschehougs store bok om barnet | Aschehoug 2002

Misvær. Nina | Abc for spedbarnsforeldre | Cappelen 2002

Moffat, Cameron | Førstehjelp på barn | Røde Kors | Teknologisk forlag 1999

Spebarnsboken 2006-2007 | Sandvik

Stoppard, Miriam | Barnets helse fra a til å | Gyldendal 2002

Stoppard, Miriam | Førstehjelp på barn 0 – 8 år | Damm 2004

Straume, Marianne og Hordvik, Elin | Syke barn i familien | Informasjon og veiledning til foreldre
| Pedagogisk Forum 1997

Valman, Bernhard | Barnelegen | Råd og veiledning for foreldre | Teknologisk forlag 1999.

SUOMALAISTA KIRJALLISUUTTA JA TIETOKANTOJA

Ensiapuopas | Duodecim 2006
Huovinen, Pentti | Terve ihminen: suomalainen lääkärikirja | WSOY 2006
Jalanko, Hannu | 100 kysymystä lastenlääkärille | Duodecim 2003
Palo, Jorma | Suomalainen lääkärikirja | WSOY 1994
Suomalainen lapsi | Vanhempien käsikirja | WSOY 1994
www.lastenlaakari.com | Orion-yhtymä Oyj
www.sairaslapsi.com | Mentor Instituutti
www.terveyskirjasto.fi | Sitra ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
www.tohtori.fi/laakarikirja | Tervemedia

Mitä mieltä olet artikkelista?