Viimeksi päivitetty 13.6.2025
Vauvan tai pienen lapsen kanssa asiointi ei aina ole helppoa. Lyhyt kauppareissu, pikainen poikkeaminen apteekissa tai nopea pyrähdys postissa saattavat venähtää reilusti yli odotusten. Tällöin ajatus lapsen jättämisestä autoon hetkeksi voi tuntua helpommalta vaihtoehdolta. Kesällä auton lämpötila voi kuitenkin nousta hengenvaarallisen korkeaksi hyvin nopeasti – jopa pilvisellä säällä.
Auto toimii kuin kasvihuone: aurinko kuumentaa auton sisätilat nopeasti, eikä edes ikkunoiden raolleen jättäminen estä vaarallista kuumenemista. Pienen lapsen keho ei pysty säätelemään lämpötilaa aikuisen tavoin, joten lämpöhalvaus voi kehittyä yllättävän nopeasti.
Siksi lasta ei saa koskaan jättää yksin autoon, vaikka pysähdyksen olisi tarkoitus olla vain lyhyt.
Mitä pienempi lapsi, sitä herkempi
Vauvan kuumuuden sietokyvylle ei ole olemassa tarkkaa aikarajaa, sillä lämmönsietokyky vaihtelee yksilöllisesti. Yleisesti ottaen mitä pienempi lapsi on, sitä herkemmin keho kuumenee ja altistuu lämpöhalvaukselle.
Pienellä lapsella kehon nestepitoisuus on suhteessa suurempi, mutta kehon pinta-ala on pieni kokoon nähden. Tämä saa lämmön kertymään elimistöön nopeammin. Lisäksi vauvan hikoilujärjestelmä ja lämmönsäätely eivät ole vielä kehittyneet samalla tavalla kuin aikuisella, mikä tekee ylikuumenemisesta vaarallisempaa. Aikuisen elimistö pystyy sopeutumaan kuumuuteen huomattavasti tehokkaammin.
Lämpöhalvaus voi viedä hengen
Kun elimistön lämpötila nousee yli 42 asteen, kyseessä on vakava lämpöhalvaus. Se voi johtaa tajuttomuuteen, aiheuttaa elin- ja aivovaurioita tai olla hengenvaarallinen.
Lämpöhalvauksen muita oireita ovat kuiva iho, heikotus, pahoinvointi, väsymys ja vatsaoireet. Jos lapsella ilmenee näitä oireita, on hakeuduttava välittömästi hoitoon.
Auringonpistos tekee sekavaksi
Lämpöhalvauksen lisäksi etenkin pieniä lapsia vaanii auringonpistos. Pistos on seuraus päähän kohdistuneen suoran auringonpaisteen aiheuttamasta keskushermoston ärsytyksestä.
Tyypillisiä auringonpiston oireita ovat:
-
päänsärky
-
pahoinvointi
-
huimaus
-
ärtyneisyys
Auringonpistoksen voi välttää pään ja niskan suojaavalla leveälierisellä hatulla, riittävällä nesteytyksellä ja viettämällä päivän kuumimmat hetket klo 11-15 sisätiloissa.
- Pienelle vauvalle (alle 4 kk) äidinmaito tai äidinmaidonkorvike yleensä riittää nesteeksi. Helteillä äidinmaitoa tai korviketta kannattaa kuitenkin tarjota vauvalle tavallista tiheämmin. Erityisesti imettävän äidin on hyvä muistaa itsekin juoda tavallista runsaammin.
- Sen jälkeen kun vauva on aloittanut lisäruoat, hänelle voi helteellä antaa lisäksi vettä. Veden voi tarjota esimerkiksi tuttipullosta tai nokkamukista.
- Helteellä vauva tulee suojata suoralta auringolta ja kuumuudelta, koska vauvojen lämmönsäätely ei ole vielä kehittynyt.
- Normaalisti lapsi tarvitsee nestettä 1–1,5 litraa päivässä. Helteellä nesteen tarve voi olla jopa suurempi.
- Tarjoa lapselle juotavaa tasaisesti pitkin päivää.
- Lapsi on juonut liian vähän, jos hän käy pissalla normaalia harvemmin ja pissa on väriltään tavallista tummempaa. Nestehukka voi aiheuttaa myös päänsärkyä ja ärtyneisyyttä. / Lähde: THL
Lue myös: