Lapsen syntyminen tuo mukanaan monia ilonaiheita ja jatkuvia uusia elämyksiä. Mutta vanhemmuuteen kuuluu myös paljon vastuuta ja joskus melkoisia huoliakin. Lapsesi on elämästä utelias jo syntyessään: olet saanut kotiisi pienen tutkijan. Kaikki alkaa ensimmäisistä tarkkailevista silmäyksistä kasvoihisi. Sitten vauva alkaa kääntyä äänen ja valon suuntaan. Vähitellen pienokainen alkaa ottaa selvää, miltä esineet maistuvat, tuoksuvat ja tuntuvat. Siksi onkin tärkeää, että jo alusta saakka pohdit kodin lapsiturvallisuutta.

Viimeksi päivitetty 28.5.2011

Kodista on hyvä tehdä turvallinen heti lapsen synnyttyä, mutta milloinkaan ei ole myöhäistä aloittaa tai parantaa. Eri huoneissa on monia vaaranpaikkoja, joihin on hyvä varautua: Lue turvallisuusvinkit ja syynää oma asuntosi!


 


Keittiö turvalliseksi

Keittiössä vietetään paljon aikaa lapsen kanssa, ja se toimii useita kertoja päivässä perheen kokoontumistilana. Se ei ole kuitenkaan vain kovassa käytössä oleva huone, vaan siellä on myös monia vaaroja pienimmille.

Pidä lasta koko ajan silmällä ollessanne yhdessä keittiössä. Siirrä tuolit ja jakkarat pois työtason ja pöydän ääreltä, jos et halua lapsen kiipeävän ylös. Sulje sähkölaitteet, kun niitä ei käytetä.


Liesi

Lieden aiheuttamat onnettomuudet voivat johtaa vakaviin palo- ja ihovaurioihin, joten lieden varmistamisen pitäisi olla aivan etusijalla. Parasta on pitää pikkulapset kokonaan poissa uunin ja lieden luota. Varo myös milloinkaan laittamasta ruokaa lapsi sylissä.

Nykyisin myydään liesiä erilaisin lapsivarmistuksin, mutta useimmat liedet tarvitsevat ylimääräisen suojan. Lieden on oltava huippuvarma, ja keittolevyjen eteen pitäisi asentaa suojus.

Jos aiot hankkia uuden lieden, voisit valita induktiolevyt, jotka eivät tunnu sormiin yhtä kuumilta kuin tavalliset levyt. Kaasuliesissä on useimmiten lapsiturvallinen toiminnon suojaus, mutta liekki saattaa olla yhtä kuuma kuin keittolevy.

Ruokaa laittaessasi kattilan kahvan tulee osoittaa seinään päin, jotteivät pikku sormet pääse kaatamaan kiehuvaa sisältöä lapsen päälle. Käytä mieluimmin kauimmaisia levyjä.

Monet lapset polttavat itsensä tulikuumalla uuninluukulla. Tarkista, onko uuninluukku varustettu lämpösuojatulla lasilla. Muussa tapauksessa voit asentaa siihen ristikon, mutta ota huomioon, että lapsi voi pujottaa sormensa senkin raoista. Uutta liettä ostaessasi voisit valita sisäänrakennetun uunin, joka sijoitetaan korkeaan kaappiin.

Laatikot ja kaapit

Pikkulapset keksivät nopeasti, miten hauskaa on leikkiä kaapin laatikoilla. Vaikka laatikossa ei olisikaan teräviä tai vaarallisia esineitä, lapsi voi litistää sormensa sulkeutuvan laatikon väliin.

Vaarallisia esineitä sisältävät laatikot ja kaapit tulisi sulkea niin, ettei lapsi saa niitä auki. Tämä koskee ennen kaikkea paikkoja, joissa säilytät jätteitä, veitsiä, saksia, alkoholia, lääkkeitä, vitamiineja ja kuivamuonia, kuten makaronia, herneitä ja jauhoja.

Jos tarvitset veitsiä työtasolla, pane ne styöpöydän takalaidalle, seinälle roikkumaan tai lapsiturvalliseen veitsilaatikkoon.

Vaikka pesuaine- ja muissa kemikaalipakkauksissa olisikin lapsiturvallinen lukitus, niitä pitäisi säilyttää lasten ulottumattomissa, mieluiten korkealle sijoitetussa turvakaapissa.

Syöttötuoli

Lapsen istuimen on oltava tukeva ja turvallinen sekä suojavyöllä varustettu. Lapsen pitää pystyä liikkumaan ja potkimaan tuolissa sen keikkumatta ja ilman että lapsi putoaa tai luistaa ulos tuolista. Korkea tuoli on kätevin ruokapöydässä ja työtason äärellä.

Älä aseta tuolia liian lähelle työtasoa jos lähellä on veitsiä tai kuumia esineitä. Jos tuolissa on pöytätaso tai turvakaari, niiden lukituksen on oltava varma.

Lapsen pitäisi syödä rauhallisesti, niin ettei ruoka mene väärään kurkkuun. Ole erityisen varuillasi mehujääpuikkojen ja jäätelöpuikkojen suhteen: niiden kanssa lasta ei kannata päästää kuljeskelemaan. Lapsi voi kaatuessaan satuttaa niillä nielunsa pahasti.

Turvallisesti olohuoneessa

Vietämme paljon aikaa olohuoneessa lasten kanssa leikkien ja vain nauttien yhdessäolosta. Jotkut lapset eivät milloinkaan koske kirjahyllyihin, pöytäliinoihin tai televisioon, mutta koskaan ei voi sulkea pois sitä, että lapsi joutuu vaaranpaikkoihin.

Älä jätä lasta itsekseen, ainakaan sen jälkeen, kun tämä on alkanut liikkua lattialla. Opeta lapselle alusta pitäen, mikä on luvallista ja mikä voi olla vaarallista. Se vie aikaa, mutta on tärkeää, että lapsi vähitellen ymmärtää oman vastuunsa vaarojen välttämisessä.

Televisio ja muu elektroniikka

Televisio, DVD-soitin, stereot ja muut laitteet, joissa on paljon nuppeja ja johtoja, ovat usein pikkulapsille suuri houkutus. Voi olla vaikeaa pitää heitä niistä erossa, mutta tee silti voitavasi. Sijoita televisio kernaasti niin, ettei lapsi pääse käsiksi takana oleviin johtoihin.

Videolaitteisiin on olemassa suojamekanismi, joka estää lasta tunkemasta sormiaan tai jopa voileipäänsä laitteen sisään. Voit sijoittaa video- ja/tai DVD-soittimen myös kaappiin.

Turvalaitteita voi ostaa isoista liikkeistä, lastenliikkeistä, sähköliikkeistä ja joittenkin vakuutusyhtiöiden kautta. Käytä kernaasti kulmasuojia terävien kulmien päällä

Ruukkukasvit

Monet lapset haluavat leikkiä mullalla, ja pieninä tutkijoina he mielellään maistavat kaikkea uutta. Värikkäät kukat ja lehdet eivät ole poikkeus.

Useimmat ruukkukasvit eivät ole tappavan vaarallisia, mutta monet voivat aiheuttaa hankaluuksia ja ärsytystä, jos lapsi yrittää syödä niitä. Ennen kaikkea onkin vältettävä myrkyllisiä ruukkukasveja sisätiloissa. Ota huomioon myös kukkaruukun kaatuminen. Kukkavesi ei ole myrkyllistä mutta voi aiheuttaa mahavaivoja, jos se on seissyt pitkään.

Yleisimmät myrkylliset ruukkukasvit:
Agave, amaryllis, atsalea, flamingokukka (Anthurium), hortensia (Hydrangea macrophylla), huone-esikko (Primula obconica), huonekoiso (Solanum pseudocapsicum), ihmepensas (Codiaeum), joulutähti (Euphorbia pulcherrima), juurakkovehka (Alocasia), kirjolehti (Caladium), kirjovehka (Diffenbachia), muratti (Hedera helix), oleanteri (Nerium oleander), paksujalka (Pachypodium lamieri), syklaami (Cyclamen persicum), tuoksupasuuna (Brugmansia), valkokalla (Zantedeschia aetiopica), viirivehka (Spathiphyllum).

Luettelo ei ole täydellinen. Myrkytystietokeskuksen kotisivuilta löytyy lisää tietoa. Siellä on mm. vaarattomien ja myrkyllisten kasvien luettelo.

Kylpyhuone turvalliseksi

Kylpyhuoneessa olisi oltava tilat hoitaa lasta turvallisesti ja mukavasti. On myös tärkeää suojautua putoamis- ja myrkytysriskeiltä. Hoitopöydän täytyy olla tukeva ja turvallinen. Pidä huoli siitä, että kaikki tarvitsemasi on ulottuvilla, jottei tarvitse kurottua kauas tai jättää lasta yksin.

Lasta ei pidä koskaan jättää yksinään hoitopöydälle. Ota tämä tavaksesi jo ensi hetkestä alkaen. Koskaan ei tiedä, milloin lapsi äkkiä käännähtää, eikä putoaminen ole silloin kaukana. Laske mielellään hoitotaso lähelle lattiaa, tai ala suorittaa vaipanvaihto pyyhkeen päällä, kun lapsi alkaa tulla liikkuvaiseksi. Näin on paljon huolettomampaa.

Kylpyhuoneen lämpötilan tulisi olla lapselle miellyttävä, mutta älä käytä siellä siirrettävää lämmitintä. Kaikkien lämmittimien pitää olla kiinteitä. Pane myös sähkölaitteet, kuten hiustenkuivaaja, parranajokone yms., käytön jälkeen korkealle kaappiin, etteivät ne ole lapsen ulottuvilla. Lääkkeet pitää säilyttää lukittavassa lääkekaapissa, joka on lasten ulottumattomissa. Meikit, sampoo, sprayt ja muut myrkylliset aineet on myös pidettävä kaapissa, johon lapsella ei ole pääsyä.

Kylpeminen on vauvoille yleensä suuri elämys, ja kylpy tarjoaa tilaisuuden kujeille ja leikille. Laske ensin vähän kylmää vettä, ennen kuin täytät ammeen lämpimällä vedellä. Lapselle miellyttävintä on 36–38-asteinen vesi. Älä milloinkaan jätä vauvaa tai pikkulasta yksinään ammeeseen sekunniksikaan. Lapsi voi hukkua jopa 2,5 senttiä syvään veteen. Ota siis lapsi mukaan, jos sinun on lähdettävä hetkeksikin muualle.

On viisasta asennuttaa hanaan termostaatti tai kuumavesilukko, ettei laskettava vesi ole yli 40-asteista. Kätkethän ammeen tulpan lapselta – varhaiskypsä lapsi voi muuten itse täyttää ammeen ja joutua vaaraan.

Lasten onnettomuudet aiheutuvat monesti kaatumisesta kylpyammeessa, suihkussa tai kylpyhuoneen märällä lattialla. Varusta sellaiset pinnat liukuestein. Kylpyhuoneeseen voi ostaa esim. liukumattoman jakkaran, jolloin lapsi pääsee ammeeseen kiipeilemättä. Voit sijoittaa peilinkin lapsen korkeudelle – silloin ei ole niin suurta houkutusta kiivetä penkille.

Pesuhuone ja pesutupa

Pesukoneen ja pyykinkuivaajan luukut tulee pitää suljettuina, eikä lapsi saa jäädä koneiden lähelle ilman silmälläpitoa. Silitysrauta ja -lauta on pidettävä lasten ulottumattomissa. Silitysrauta ei ole vaarallinen vain kovan kuumuutensa vuoksi, vaan lapsi voi myös kiinnostua johdosta ja vetäistä raudan alas laudalta. Siirrä siis rauta syrjään heti kun sitä ei enää tarvita.

Pesuaineet, kengänkiillokkeet ja vastaavat pitää sijoittaa korkealle kaappiin, jonne lapsi ei ylety. Työkalut olisi säilytettävä työkalupakissa käytön jälkeen tai riippumassa ulkovaraston seinällä. Maalituotteet eivät saa olla lasten ulottuvilla. Voit lukita pesuhuoneen tai -tuvan oven ja säilyttää avainta korkealla naulassa.

Lue myös:

Turvallisesti kotona

Lastenhuone turvalliseksi

Turvallista ulkoilua

Lasten ensiapu

Lasten peruselvytys

Jos lapsi uhkaa tukehtua

Jos lapsi on tajuton tai sekavassa tilassa

Jos lapsella on epilepsia- tai astmakohtaus

Jos lapsella on verenvuoto

Ensiapu sairauksissa

Allergia voi yllättää

Jos lapsi saa myrkytyksen

Jos lapsi saa pistoksen tai pureman

Jos luut saavat kolhuja

Jos lapsi saa pää- tai niskavamman

Paloturvallisuus ja palovammat

Kylmä ja kuuma voivat olla vaaraksi

Jos lapsi saa kasvoihin vammoja

Mitä mieltä olet artikkelista?