Tuntuuko lasten hankkiminen virheeltä? Näistä syistä äitiys kaduttaa

Vaikka äitiyttä pidetään kutsumuksena, joka tuo mukanaan vääjäämättä enemmän myönteisiä kuin kielteisiä tunteita, kaikki äidit eivät koe vanhemmuutta iloisena asiana. Katumuskin saattaa iskeä.

Lapsuudenkodissa koettu väkivalta ei unohdu koskaan – turvallisuuden tunne voi mennä yhdestä lyönnistä

Vanhemman väsymys ja toivottomuus ovat usein kuritusväkivallan takana. Lapselle yksikin lyönti voi tarkoittaa oman turvallisuuden tunteen menettämistä. Jos lapsi joutuu seuraamaan sivusta, kun toista perheenjäsentä – esimerkiksi äitiä – kohdellaan kaltoin, tilanne on lapsen kannalta yhtä huono.

Äidin väkivaltaan lastaan kohtaan on useita syitä – tutkija valaisee tabuaihetta

Surmatilastojen valossa suurin osa pieniin lapsiin kohdistuvasta väkivallasta on äitien tekemää. Perheen on vaikea hakea apua naisen väkivaltaisuuteen, sillä aihe on edelleen tabu.

Pakko päästä takaisin töihin! ”Vaikea jaksaa päivittäistä kitinärumbaa”

Äiti, vauva ja tiskivuori
Anni, Maija ja Katja eivät viihdy kotiäiteinä, koska arki neljän seinän sisällä vie heiltä järjen. Lue, miksi nämä äidit haluavat pois kotoa.

Joka kolmannella pikkuvauvan vanhemmalla uupumuksen oireita – miten sinä vastaisit näihin kysymyksiin?

Nämä viisi kysymystä kartoittavat, onko sinullakin uupumuksen oireita – vastaa rehellisesti.

Liian kiltti äiti yrittää tehdä kaiken oikein, mutta kokee silti olevansa huono – ”Johtuu sisäisestä arvottomuuden tunteesta”

Olenko hyvä äiti? Olenko tehnyt tarpeeksi lapseni eteen? Kysymykset ovat tyypillisiä liian kilteille naisille, jotka unohtavat itsensä äitiyden rytäkässä.

Lapsen oma tahto on tärkeä ominaisuus – erilliseksi kasvetaan rajoja testaamalla

Uhmakohtaus
Omaa tahtoaan ilmaisemalla lapsi harjoittelee oman, erillisen persoonansa ilmentämistä. Lue vinkit siihen, miten tahtotaaperoon pitäisi suhtautua.

”Synnytysmasennus vei ilon lapseni vauva-ajasta”

Synnytysmasennus ajoi Niinan ylisuorittamaan lapsensa vauva-aikaa – onnellisuus unohtui tehtävälistojen ja riittämättömyyden tunteen alle. Synnytysmasennuksesta toipuminen vei vuoden ja vaati asiantuntija-apua.

Synnytysmasennus on yleinen vaiva – ”Tulee useimmille kuin salama kirkkaalta taivaalta”

Synnytysmasennus on äitien yleinen vaiva – siihen sairastuu enemmän kuin joka kymmenes odottaja, eli joka vuosi Suomessa 5000-8000 henkilöä.

Tunnetko turhaa syyllisyyttä? Laske syyllistymisprosenttisi!

Vastuu lapsesta saa vanhemman tuntemaan syyllisyyttä. Välillä se on aiheellista ja hyvään lopputulokseen johtavaa syyllisyyttä. Joskus se taas on turhaa syyllisyyttä, joka ainoastaan kuormittaa, johtaa itsesyytöksiin ja vanhemmuuden suorittamiseen. Testaa, minkälaisen syyllisyyskuorman alla sinä kamppailet.

Vanhempi, menetitkö malttisi? Tunne ei ole ongelma, mutta tunteen vallassa tehty teko usein on

Lapsille rähjäämisen jälkeen vanhemman omantunto kolkuttaa: taas tuli huudettua rakkaimmilleen. Psykologi Maria Lindroos kertoo, mikä saa vanhemman menettämään malttinsa helposti jossakin tilanteessa ja pitäisikö aikuisen pystyä aina pitämään tunteensa hallinnassa.

Liian kiltti tukahduttaa omat tarpeensa, eikä se ole vain naisten ongelma – näin opettelet sanomaan ei

Kiltteys ei ole kirosana. Ei ole pahaa siinä, että haluaa olla hyvä muille. Itseään vastaan kiltteys kääntyy silloin, kun ihminen tukahduttaa omat tarpeensa ja tunteensa toisten ihmisten vaatimusten edessä.

Ärsyttää, ketuttaa, pännii!

Kaikki ärsyttää, ja silti ei oikeastaan mikään. "Voi hyvänen aika, onko täällä muitakin odottajia, joista olisi tullut yhtä ärtyisiä kun minä?" odottaja kyselee Vau.fi:n foorumin kuukaisiketjussa.

Lastesi rasittavat kaverit – 6 ärsyttävää tyyppiä

Tytöt keskustelevat
Lapsesi kaverit ovat tietenkin juuri niitä hankalia tapauksia, joita paimentaessasi joudut repimään hiuksia päästäsi. Lue kuudesta ärsyttävästä lapsityypistä, joiden kanssa joudut vääjäämättä tekemisiin.

Lapsen masennusta hoidetaan hoitamalla koko perhettä – ”Kytkeytyy vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen”

Lapsen masennus liittyy useimmiten perheenjäsenten välisen vuorovaikutuksen ongelmiin. Mitä pienempi lapsi on, sitä suurempi merkitys vanhemman ja lapsen välisellä vuorovaikutuksella on lapsen psyykkiselle hyvinvoinnille.

Äidit tuntevat syyllisyyttä isiä herkemmin – näin erotat terveen ja epäterveen syyllisyyden toisistaan

Äiti tuntee syyllisyyttä
Tunnetko epämääräistä, vellovaa syyllisyyttä, vaikka et oikein tiedä miksi? Se saattaa johtua syvälle juurtuneista vähäpätöisyyden ja riittämättömyyden tunteista. Aiheellinen ja terve syyllisyys puolestaan iskee silloin, kun tietää tehneensä jotain väärää. Terveestä syyllisyydestä pääsee toimimalla oikein. Riittämättömyyden tunteista kumpuava syyllisyys vaatii pitkäjänteisempää työtä.

Vanhempien vaikeat lapsuudenkokemukset periytyvät usein vauvalle

Äidin odotusaikanaan kokema voimakas stressi vaikuttaa syntyvään vauvaan ja vaikutukset voivat näkyä koko elämän. Jos äidin tai isän omat lapsuudenkokemukset ovat vaikeita, oman lapsen odottaminen ja saaminen voivat laukaista ahdistuksen ja elämänhallinnan vaikeudet.

Huolien huojennusta neuvolapsykologilla

Ahdistava raskaus, synnytyksen jälkeinen masennus, uuvuttava vauva-arki, ongelmia lapsen kehityksessä, haasteita vanhemmuudessa...Näissä ja monissa muissa pulmatilanteissa apua voi saada neuvolapsykologilta.

Vauva tuli, unet meni?

Uni, tai sen puute, on pienten lasten vanhempien kestopuheenaihe. Toiset tuskailevat rikkinäisten öiden kanssa ja toiset kerskailevat, kuinka heillä on nukuttu täysiä yöunia alusta saakka. Niin tai näin, nukkuminen kannattaa ottaa vakavasti, sillä unenpuutteen seuraukset voivat olla kohtalokkaat.

Elämää taaperon kanssa – 9 haastetta

Oma lapsi on rakkain ihminen koko maailmassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että elämä lapsiperheessä olisi helppoa. On asioita, joita vanhemmat kuvittelevat voivansa tehdä taaperon kanssa, mutta erehtyvät pahemman kerran. Tässä on niistä yhdeksän.

Ero vauvaperheessä: ”Vauvalla on oikeus luoda suhde molempiin vanhempiinsa”

Raskaus- ja vauva-aika on kuormittava elämänvaihe, jonka aikana jotkin pariskunnat päätyvät eroon: lasten huoltoasioissa tehdään eri arvioiden mukaan noin 30 000 sopimusta vuosittain.

Yksi huutaa, toisella on kyselyikä, kolmannelle ei tule uni – Jos ruuhkavuodet painavat, muista että kaipaat niitä vielä!

Eräänä päivänä havahdut siihen, että kaipaat raskaimpia ruuhkavuosiasi. Sinä päivänä sinut ympäröi täydellinen hiljaisuus. Yksikään pieni käsi ei kurottele vessan oven raosta, eikä yksikään lapsi kilju kuin henkensä hädässä, niin että joudut säntäämään vessasta housut kintuissa.

Näin vanhemmat ovat mokanneet – 7 äitiä avautuu

Vanhemmuuteen liittyy paljon sähellystä. Toiset ovat pudottaneet lapsen. Toiset ovat taas unohtaneet pikku palleroisen kauppaan. Onneksi lapset ovat sitkeää tekoa ja selvinneet seuraavista tapahtumista vahingoittumatta.

Yksinäisyys kalvaa pienten lasten äitejä – Marjo-äiti: ”Kylä kasvattaa -periaate hukassa”

Monissa kulttuureissa ajatellaan pienten lasten äitien tarvitsevan paljon tukea. Ajatellaan, että tuoreet äidit ovat haavoittuvaisia ilman auttavia käsiä heidän ympärillään. Suomessa kuitenkin lähtökohta on, että jokaisen on pärjättävä omien lastensa kanssa. Olemmeko luoneet yksinäisyyttä tuottavan järjestelmän? Marjo Smolander, Siiri ja Janna kertovat, miltä tuntuu jäädä lapsien kanssa yksin.

Oi aikaa ennen lapsia! 31 asiaa, joita on ikävä ajalta, jolloin ei vielä ollut jälkikasvua

Oi niitä aikoja! Niin, juuri niitä aikoja, jolloin vastuu ei vielä painanut ja sai mennä ja tulla ilman huolen häivää! Lapsettomana moni asia oli toisin.

Isovanhempien törkeät reaktiot vauvauutisiin: ”Lapsi otetaan huostaan”

Yleensä tieto lapsenlapsista saa tulevat isovanhemmat riemuitsemaan. Aina ei ole näin. Lue järkyttävät tarinat lapsenlastaan vihaavista isovanhemmista.

Lapsiperheen tukiverkosto: pyydä rohkeasti apua!

Tukiverkoston tärkeyttä korostetaan lapsiperheiden arjessa varsinkin lasten ollessa pieniä. Mutta entä jos tukiverkko on kaukana tai sitä ei yksinkertaisesti ole? Vau.fi:n foorumilla äidit kertovat nyt omista tukiverkoistaan ja siitä, miten tullaan toimeen, jos tukiverkkoa ei löydy. Äidit ovat huomanneet, että apua on vaikea kysyä, vaikka läheltä löytyisi runsaastikin avuliaita ihmisiä.

Näillä keinoilla selviät alkavasta pimeästä vuodenajasta – ja saatat jopa oppia nauttimaan siitä!

Hämärä hiipii Pohjolaan, ja valon vähenemisen myötä alkavat kesän aikana latautuneet akut huveta. Onneksi on keinoja, jotka auttavat jaksamaan pimeän vuodenajan läpi. Aloita tekemällä hämärästä ystäväsi!

Vanhempi, voimavarat vähissä? Apu voi löytyä lapsiperheiden kotipalvelusta

Jos arki takkuaa ja uupumus uhkaa, voit olla oikeutettu kunnan tarjoamaan lapsiperheiden kotipalveluun. Kotipalvelua voi saada monenlaisiin tilanteisiin, joissa omat voimavarat ovat vähissä. Ajatuksena on, että kotipalvelun työntekijä on perheen ja vanhemman tukena arjen askareissa.

Sarah-äiti vanhemmuudesta: ”Tie on rosoinen ja täynnä paskoja päiviä”

Tässä minä olen! Juuri nyt. Repimässä hiuksia päästäni. Olen yrittänyt eilisestä lähtien saada pestyksi yhtä koneellista pyykkiä ja tiskejä (meillä ei ole tiskikonetta, koska MINÄ OLEN TISKIKONE).

11 myyttiä äitiydestä

Äitiys on harmoniaa. Äiti rakastuu lapseensa heti. Äitiyttä mitataan synnytyksessä ja imetyksessä. Ydinperhe on paras. Kliseinen myytti äitiydestä elää vahvana, Väestöliiton Äidin kielletyt tunteet –kirja paljastaa.

Yksinhuoltaja: ”On edelleen häpeä saada lapsi yksin”

Yksinhuoltajilla ei ole helppoa. Ei varsinkaan, jos äidillä ei ole ketään, joka auttaisi lastenhoidossa. Totaaliyhärit ry:n perustanut Erja Turunen kertoo, minkälaista yksin oleminen lasten kanssa on.

Ole myötätuntoinen itsellesi ja toisille äideille – näin teet sen

Viisi harjoitusta, joiden avulla voit opetella myötätuntoa sekä itseäsi että toisia kohtaan. Mitä myötätuntoisempi olet, sitä paremmin pystyt nauttimaan elämästä.

Lastenhoitaja kotiin

Jokainen tarvitsee joskus lastenhoitoapua. Jos mummit ja kummit eivät innostu lapsenlikaksi, voi perhe palkata lapselle kotiin hoitajan. Tavallisesti hoitoapua palkataan tilapäiseen tarpeeseen, mutta yksityinen lastenhoitaja voi joskus olla myös kokopäiväinen ratkaisu.

Hyvätkin vanhemmat mokaavat, huono omatunto kalvaa aina – ja 8 muuta totuutta vanhemmuudesta

Vanhemmuus muuttaa ihmiselämän asetuksia perustavalla tavalla. Tärkeintä pikkulapsiarjen melskeessä on muistaa, että kaikki ihmiset mokaavat joskus – myös vanhemmat.

Vanhemmuus saattaa katkeroittaa – nämä kolme kokemusta lisäävät riskiä

Selvityksen mukaan melkein kaikki vanhemmat kokevat vanhemmuuden stressaavaksi. Kaikki vanhemmat eivät kuitenkaan katkeroidu vanhemmuudesta. Katso oletko sinä perheterapeutti Seth Meyersin esittelemällä katkeroitumisen vaaravyöhykkeellä.

Näin lapset koettelevat vanhempiensa hermoja

Vaikka omat lapset ovat tietysti kaikista rakkaimpia, osaavat ne repiä myös vanhempien hermot riekaleiksi. Tarkista, sopiiko Vau.fi:n lista lasten ärsyttävimmistä puolista omiin kullannuppuihisi.

15 asiaa, joita äiti ei halua kuulla

Taivasteluja, ihmettelyjä, neuvoja ja kysymyksiä. Äitinä saattaa saada muilta ihmisiltä yhtä sun toista kommenttia – halusi tai ei. Katso mitkä möläytykset äitejä harmittavat.

Huostaanotetut lapset – elämä sijaisperheessä auttaa

Huostaanottojen määrä kasvaa jatkuvasti. Sijaisperheet tarjoavat kotihoitoa lapsille, jotka eivät voi syystä tai toisesta elää biologisessa perheessään.

Tuoreet äidit: ”Olisi ihana jäädä kotiin”

Äiti ja lapsi leipomassa.
”Suomessa on melko hassua se, että kovasti puhutaan kotihoidon tärkeydestä ja neuvotaan äitejä jäämään kotiin hoitamaan lapsia, mutta mitenkään tätä ei tueta jotta useampi siihen pystyisi!” Marbles pohtii Vau.fi:n foorumilla. Monet äidit haluaisivat hoitaa lapsiaan kotona ainakin kolme vuotta, mutta raha – tai oikeastaan sen puute – on lähes poikkeuksetta esteenä.

Aivosolujen joukkopako eli kun imetys pehmentää pään

Vauvalla on päässään pehmeä kohta, aukile. Eräänlainen ”aukile” on myös äidillä, sillä vauvan ensimmäisten kuukausien aikana äidin äly ei useinkaan ole terävimmillään. Tuoreet äidit unohtelevat yksinkertaisempiakin asioita ja arki täyttyy joskus hullunkurisistakin töppäilyistä.

Kun ahdistus valtaa tuoreen äidin mielen – Huolista ja peloista voi seurata monia fyysisiäkin oireita

Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta puhutaan onneksi jo paljon, mutta ahdistuneisuus on jäänyt vähemmälle huomiolle. Ahdistuksen kanssa ei kannata – eikä tarvitse – jäädä yksin.

Tehdään vauva ja rakennetaan talo – samaan aikaan!

Lapsi- ja talounelmat käyvät usein yksiin. Monella tulee niin kova hoppu, ettei talo- ja vauvaprojekteja malteta erottaa toisistaan. Talon rakentaminen maha pystyssä tai vauva sylissä on kuitenkin haastavaa, kertovat eri keskustelupalstojen kirjoitukset.

Äiti on vähän väsynyt ja laittoi kännykän jääkaappiin

Kännykkä jääkaapissa, roskis lastenrattaissa, jogurttia kahvin seassa, ostoskärryjen heijaamista, pepsiä huonekasveille ja vaatteita roskakorissa. Kaikenlaista kummallista tapahtuu, kun äiti on vähän väsynyt. Nyt äidit kertovat mieleenpainuvimmat kommelluksensa Vau.fi:n foorumilla!

Hyvä äiti siivoaa ja leipoo?

Vauva kököttää syöttötuolissa ja keittiössä sädehtii kuin kiiltokuvamaailmassa. Mutta onko siisteydellä kääntöpuolensa? Kokevatko tuoreet äidit siisteysvaatimukset liian raskaina?

”Joka neljäs lapsi elää perheessä, jossa vanhemmalla on mielenterveys- tai päihdeongelma”

Monen lapsen ja nuoren kotioloja varjostaa vanhemman vakava mielenterveyden oireilu. Lapsi jää asian kanssa helposti yksin, sillä hän ei tiedä, mistä saada apua vaikeaan tilanteeseen. 

Tätä et ymmärtänyt ennen lapsia – 10 opetusta lapsilta

Vanhemmat kuvittelevat, että vanhemmuus tarkoittaa lapsen kasvatusta. Todellisuudessa vanhemmuus on aikuisen kasvua, jonka ylirehtorina toimii itse vauva.

Oma jaksaminen huolestuttaa pikkulasten vanhempia

Yli puolet alle 9-vuotiaiden lasten vanhemmista on huolissaan omasta jaksamisestaan vanhempana. Ammattilaisilta apua heruu harvoin eikä vanhemmuuden huolia useinkaan tunnistelta lapsiperheiden palveluissa.

Näitä möläytyksiä pikkulasten vanhemmat eivät halua kuulla

Mitä hiuksillesi on tapahtunut? Milloin teillä on viimeksi siivottu? Milloin ajattelit mennä takaisin töihin? Ja muutama muu möläytys, joita vanhemmat eivät halua kuulla anopin, ystävän – tai kenenkään muunkaan suusta.

Vielä kun voit: 10 asiaa ennen lapsia

Lue lista kymmenestä asiasta, jotka jokaisen vanhemmaksi aikovan kannattaa tehdä ennen kuin lapset syntyvät.

Miksi elämä taaperon kanssa ei koskaan mene niin kuin suunnittelit

Jokainen taaperon vanhempi tietää, että suunnitelmiin pitää aina jättää pieni taaperovara. 

Kunnon yöunia – ja 19 muuta asiaa, joita tuore äiti kaipaa

Pitkä, kuuma, nautinnollinen suihku. Lukitussa kylpyhuoneessa. Joka ilta. Kiitos. Äiti kaipaa suihkurauhaa ja ainakin 19:ää muuta asiaa Mitkä ovat tuoreen äidin hartaimmat toiveet ja kaipuun kohteet? Lue 20 tavallista äitien haavetta ja katso, unelmoitko itsekin samoista asioista.

Isän synnytyksen jälkeinen masennus on riski lapselle

Isän masennuksella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia lapsen hyvinvointiin, tutkijat varoittavat.

Lapset tarhassa, äiti ryyppää – onko oikein?

Subjektiivinen päivähoito-oikeus antaa vanhemmille mahdollisuuden pitää lasta hoidossa, vaikka he eivät itse tekisi mitään. Päiväkotityöntekijät kertovat avoimesti, mitä mieltä he ovat lain venyvästä käytöstä.

Miksi äiti tappaa? Väsymys on helppo hyväksyä syyksi

Kun nuoret ajavat kuolonkolarin, moni vie kynttilöitä turmapaikalle. Psykologi ja äidin väsymyksestä tietokirjaa kirjoittava Hannele Törrönen pitää todennäköisenä, että kolmen lapsen surmanneen äitimurhaajan ympärillä pyörivässä väsymyskeskustelussa on kysymys samasta asiasta.

Kahdeksan totuutta lapsista

Lapset ovat ihania ja rauhallisia. Lasten leikkejä on aivan ihastuttavaa seurata vierestä. Väärin! Lapset ovat nimittäin mudassa möyriviä likapossuja, joiden leikit johtavat jatkuvasti verenvuodatukseen. Lue 8 totuutta lapsista.

Lapsi: onni vai onnettomuus?

Lapseton sinkkututkija Nattavudh Powdthavee esittää, että lapset tekevän vanhemmat onnettomiksi. Kahden lapsen isä, filosofian tutkija Lauri Järvilehto kiistää väitteen.

Miten kertoa lapselle erosta? Psykologi: ”Älkää puhuko lapselle toisistanne pahaa”

Eropäätös on tehty, mutta lapsi ei vielä tiedä sitä. Miten erosta kannattaa kertoa lapselle? Miten häntä voi tukea suuressa elämänmuutoksessa? Lue psykologin neuvot.

Totuus äitiydestä?

Kuumeilua? Raskaushehkua? Vauvaonnea? Ei vaan verta ja paskaa, julistavat Katja Lahti ja Satu Rämö uudessa Vuoden mutsi -kirjassaan.

Yltiöäidin elämä on suorittamista

Elämää ei nykyisin eletä vaan suoritetaan. Siksi yltiöäitiys-ilmiö ei yllätä. Jos elämä kerran on yltiöpäistä suorittamista, miten suorittamisen yhtäkkiä osaisi lopettaa äidiksi tulemisen jälkeen?

Työttömyys  jarruttaa nuorten naisten perhehaaveita  – huolta myös jaksamisesta hektisessä nykymenossa

Työelämässä mikään ei ole varmaa, ja työttömyydestä voi tulla totta kenen tahansa kohdalla. Toimeentulon ja tulevaisuuden epävarmuus aiheuttaa epäröintiä myös silloin, kun olisi aika miettiä perheen perustamista, selviää suomalaisesta väitöstutkimuksesta. 

Joutilaan vanhemman jalanjäljillä

Nykymaailma on pahasta. Lapset opetetaan kulutushyödykkeitä vaativiksi inttäjiksi ja vanhemmat tukehtuvat ylitöihin. Tom Hodgkinsonin kirja Joutilaat vanhemmat pyrkii vapauttamaan perheet taloussykkeen ikeestä.

Vauva-aikana vanhemman masennusriski suurin

Yli kolmannes äideistä ja viidesosa isistä sairastuu masennukseen ennen lapsensa kahdettatoista syntymäpäivää. Erityisen suuri riski on lapsen syntymää seuraavan vuoden ajan, tuore brittitutkimus osoittaa.

Kuka teillä kuuraa?

Vau.fi kyseli foorumilaisten kotitöistä. Vastauksien mukaan suurin osa lukijoistamme tekee miestään enemmän kotitöitä. Miten teillä? Osallistu galluppiin.