Yksinhuoltajilla ei ole helppoa. Ei varsinkaan, jos äidillä ei ole ketään, joka auttaisi lastenhoidossa. Totaaliyhärit ry:n perustanut Erja Turunen kertoo, minkälaista yksin oleminen lasten kanssa on.

Julkaistu 21.1.2011

”Tulin raskaaksi 5 vuotta kestäneen suhteen päätteeksi. Lapsen isä ei halunnut tunnustaa lasta ja uhkasi oikeustoimilla, jos hänen nimensä esiintyisi lapsen yhteydessä. Olin kuitenkin jo 30-vuotias, joten päätin pitää lapsen”, Turunen kertoo.

Näin alkoi Turusen yksinhuoltajuus. Tiiviisti työelämässä mukana olevalle Turuselle lapsiarjen pyörittäminen ei ollut helppoa.

”Minulla oli joskus lauantaisin töitä, eikä päivähoitoa pystytty järjestämään viikonlopulle. Otin sitten pojan mukaan töihin ja tein hommat lapsen kolmen tunnin päikkäreiden aikana”, Turunen muistelee.

Turunen päätti tehdä pojalleen sisaruksen, jottei poika jäisi yksin maailmaan. Turuselle syntyi toinen poika. Kuopuksen isän kanssa oli jälleen epäonnea. Tämänkin miehen suhteen Turunen veti vesiperän ja tuli toistamiseen jätetyksi.

"Kahden lapsen kanssa yksin jaksaminen oli raskasta. Nuorimmainen sai korvatulehduskierteen, joka kesti kolme vuotta. Sen kanssa kamppailu oli vaikeaa. En pystynyt nukkumaan päivällä enkä yöllä", Turunen kertoo.


Lopulta päiväkoti otti yhteyttä lastensuojeluun.

"Minulle tarjottiin Pelastakaa lapset ry:n järjestämää lomakotia lapsille. Näennäisesti sain vallan päättää asiasta, mutta kyllä minua painostettiin laittamaan lapset muutamaksi viikoksi lomakotiin", Turunen kertoo.

Loppuen lopuksi päätös oli hyvä.

"Itkin aluksi lastenhuoneessa ikävääni ja pelkäsin, etten saa lapsia koskaan takaisin. Lopulta pystyin myös lepäämään", Turunen kertoo.

Ystävyyssuhteet muihin äiteihin 

Yksinhuoltajuuteen liittyy edelleen asenteita, joita on vaikea purkaa.

"Yksi yhdistykseen kuuluva äiti kertoi, että ystävät katosivat raskauden aikana. On edelleen häpeä saada lapsi yksin. Tämä on asennevamma yksin lasta odottavia kohtaan", Turunen sanoo.

Turunen itse huomasi, että yksinhuoltajille harvemmin sataa kutsuja ydinperheellisten koteihin.

"Hiekkalaatikolla oli kyllä helppo jutustella. Koin kuitenkin, ettei meitä haluttu kotiin. Jälkeenpäin mietin, olemmeko me yksinhuoltajat jollain tavalla pelottavia, kun olemme itsenäisiä ja edustamme jonkinlaista kilpailutekijää ydinperheelle", Turunen pohtii.

Ongelmia ammattilaisten kanssa 

"Kun odotin toista poikaa, kävin äitiyspoliklinikalla. Minulle sanottiin, että hyvä kun tulin ajoissa. Vielä ehtisi tekemään abortin", Turunen kertoo.

Kommentti oli henkilökunnan ennakkoluuloista lähtöisin, sillä Turusen toinen raskaus oli suunniteltu.

Raskauden edetessä yksinhuoltajan kohtaamat ongelmat jatkuivat.

"Yritin saada kodinhoitajaa hoitamaan toista lastani, jotta pääsisin synnyttämään. Minulta kysyttiin, syntyykö vauva virka-aikana. Vastasin, ettei sellaista voi tietää, jonka jälkeen sain kuulla, että vanhempi lapseni joutuisi lastenkotiin synnytyksen ajaksi", Turunen kertoo.

Yksinhuoltajien lastenhoitokykyä epäillään useammin kuin parisuhteessa olevien äitien. Turunen on kohdannut outoja syytteitä päiväkotihenkilökunnan taholta.

"Kun lapsi on syönyt paljon ja nukkunut hyvin päiväkodissa, minulta on tivattu, saako lapsi tarpeeksi ruokaa kotona ja nukkuuko lapsi tarpeeksi yöllä", Turunen kertoo.

Ennakkoluuloista ja ongelmista huolimatta Turunen on kasvattanut poikansa kunnialla aikuisiksi. 

Lisätietoa yksinhuoltajuudesta Totaaliyhärit ry:n sivuilta.

Totaaliyhärit ry

Turusen perustama Totaaliyhärit ry antaa äideille mahdollisuuden verkostoitua. Toisilla paikkakunnilla Totaaliyhärit järjestävät tapaamisia. Järjestöllä on tosin myös muita päämääriä.

"Haluamme ensisijaisesti tuottaa tietoa totaaliyksinhuoltajien arjesta", Turunen kertoo.

Tietoa tarvitaan, jotta yksinhuoltajien asemaa voidaan parantaa. Tällä hetkellä tietoa yksinhuoltajien arkitodellisuudesta on yksinkertaisesti liian vähän.

"Yksinhuoltajille pitäisi tarjota lastensuojelun ulkopuolisia aputoimia. Esimerkiksi neuvolat voisivat ottaa isomman roolin tukemisessa. Tutkitun tiedon välityksellä meidän arkemme aukeaisi ammattilaisille terveydenhuoltoon, sivistystoimeen ja sosiaalitoimeen ja saisimme täsmäapua", Turunen sanoo.

 

Mitä mieltä olet artikkelista?