Yli puolet alle 9-vuotiaiden lasten vanhemmista on huolissaan omasta jaksamisestaan vanhempana. Ammattilaisilta apua heruu harvoin eikä vanhemmuuden huolia useinkaan tunnistelta lapsiperheiden palveluissa.

Viimeksi päivitetty 16.2.2011

Kolmannes vanhemmista on lisäksi huolissaan yhteisen ajan riittämättömyydestä lapsen kanssa, omista vanhemmuuden taidoistaan sekä maltin menettämisestä ristiriitatilanteissa.


 


Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen tulokset osoittavat, että äitiys- ja lastenneuvoloissa, päivähoidossa, esiopetuksessa, koulussa ja kouluterveydenhuollossa tunnistetaan hyvin lapseen liittyviä huolia, ja suurin osa vanhemmista kokee saavansa niihin riittävästi apua.

 

Ammattilaisilta harvoin apua
vanhemmuuteen liittyviin huoliin

Sen sijaan vanhemmat saivat harvemmin apua vanhemmuuteen liittyviin huoliin, erityisesti yksinäisyyteen, parisuhdeongelmiin, lähisuhdeväkivaltaan sekä päihde- ja mielenterveysongelmiin liittyen.

Noin kolmanneksella vanhemmista oli vähintään viisi erityistä huolenaihetta, mutta vanhemmuuden huolia ei usein tunnisteta lapsiperheiden palveluissa.

Tutkimusaineiston vastaukset koottiin vuonna 2009 noin tuhannelta alle 9-vuotiaan lapsen vanhemmalta sekä noin tuhannelta työntekijältä terveys-, sosiaali- ja opetustoimesta.

Lähde: THL
Kuva: iStockphoto

 

Lue myös:

Joutilaan vanhemman jalanjäljillä
Vauva-aikana vanhemman masennusriski suurin
Liian kiltit äidit
Lapsi: onni vai onnettomuus?

 

Oletko sinä kokenut saaneesi tukea vanhemmuuteesi ja apua siihen liittyviin huolisiisi? Kuka tai mikä on auttanut eniten? Kommentoi!

Mitä mieltä olet artikkelista?