Yleensä tieto lapsenlapsista saa tulevat isovanhemmat riemuitsemaan. Aina ei ole näin. Lue järkyttävät tarinat lapsenlastaan vihaavista isovanhemmista.

Viimeksi päivitetty 15.3.2012

Foorumilla keskustellaan lasta odottavien parien vanhempien erilaisista reaktioista vauvauutisiin. Tulevien isovanhempien reaktiot saattavat olla erittäin hämmentäviä.

”Äitipuoli kysyi (kuulemma vitsillä): ”Oliko vahinko?” No ei ollut”, kertoo nimimerkki Christalli.

Vielä törkeämpää kohtelua sai osakseen Vargynja, jonka anoppi ennusti tulevalle lapselle jopa huostaanottoa:

”Anoppi onnitteli ensin, mutta viikon päästä oli sitä mieltä ettei meidän olisi pitänyt tehdä lasta, ei pärjätä lapsen kanssa, meillä on liian likaista lapselle ja lapsi huostaanotetaan sotkuisuuden takia jne mitä oli tosi ”kiva” kuulla raskaana.”

Pojalle lupa syntyä

Myös Zenin anoppi kommentoi vauvauutisia erittäin ikävään sävyyn. Anopille olisi kelvannut vain poikavauva:

”Kolmosesta kun kerrottiin, niin anoppi sanoi jotain että ”No jaa, no kai se saa sitten syntyä, mutta VAAN jos se on POIKA!” WTF???? No ihana tyttö tuli, ja anopin kiusaksi tehtiin vielä kaksi sen jälkeen.”

Anopin adoptiotarjous

Nimimerkki sisita on joutunut kuulemaan useamman ilkeän kommentin perheenlisäystä koskien:

”Saatuaan tiedon ensimmäisestä lapsesta anoppini ilmoitti, että sitten KUN ei pystytä näin nuorena lapsesta huolehtimaan niin hän voi kyllä ottaa lapsen hoitaakseen, jopa tarvittaessa adoptoida. Omat isovanhempani sanoivat, että tälläinen vahinko-teiniraskaus on aivan järkyttävää, kun ei meidän suvussa ole koskaan ennen näin käynyt.”

Kun sisita erosi puolisostaan ja sai myöhemmin lapsen uuden kumppaninsa kanssa, hänen isänsä jatkoi törkeyksien laukomista:

”Tämä tuorein tapaus taas sai isäni kysymään: ”Mitä jos veljesi ilmoittaisi, että on löytäny kadulta jonkun lumpun ja saa sen kanssa lapsen?!?”
Voi olla että tämä ilmoitus raskaudesta parin kuukauden seurustelun jälkeen oli hänelle liikaa, vaikka oltiinkin tunnettu miehen kanssa vuosia”, sisita kirjoittaa.

Massiivinen ikäkriisi

Mistä nämä lähes mielenvikaiset reaktiot vauvauutisiin voivat nousta? Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marita Ruohonen pitää ikäkriisiä yhtenä vaihtoehtona käytökselle.

”Elämme yhteiskunnassa jossa nuoruutta ihannoidaan. Vanhuudesta puhutaan yleensä taakkana. Lapsenlapsen syntymä on vahva kokemus omasta iästä”, Ruohonen kertoo.

Tulevat isovanhemmat saattavat kokea itsensä vielä nuoriksi. Lapsenlapsi pakottaa ihmisen uuteen vaiheeseen.

Huono vanhempi

Jos ihminen kokee itsensä epäonnistuneeksi vanhemmaksi, saattaa hän pelätä myös omien lastensa epäonnistuvan tehtävässä.

”Kun näkee omassa lapsessa niitä puolia itsestä, joita ei olisi halunnut siirtää tuleville polville, voi isovanhemmuuteen olla vaikea suhtautua. Sukupolvien ketjuun liittyy todella vaikeita tunteita”, Ruohonen sanoo.

Kaikuja menneisyydestä

Tulevien isovanhempien reaktiot saattavat kieliä myös vanhoista traumoista.

”Omat kokemukset siitä, minkälaista oli tulla isäksi tai äidiksi nousee pintaan”, Ruohonen kertoo.

Oudot reaktiot saattavat nousta jopa isovanhempien omasta lapsuudesta.

”Jos on kokenut tai nähnyt väkivaltaa lapsena, trauma aktivoituu, kun oma lapsi saa lapsen”, Ruohonen kertoo.

Kohtuuton taakka

Ruohosen mukaan liialliseen ymmärtämiseen ei pidä lähteä.

”Nuorten vanhempien kannattaa tällaisessa tilanteessa huolehtia omasta mielenterveydestään. On kohtuutonta, että odottavan naisen pitäisi hoitaa omaa äitiään”, Ruohonen huomauttaa.

Raskaana oleva on erityisen altis omien vanhempien kiukuttelulle. Vauva-aikana tuoreet vanhemmat puolestaan kaipaavat isovanhempien neuvoja.

”Miettikää isovanhemmat, mitä suurta vahinkoa voitte tehdä negatiivisella suhtautumisella”, Ruohonen muistuttaa.

Lue kaikki tarinat ja osallistu keskusteluun foorumilla: Isovanhempien oudot reaktiot vauvauutisiin

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliVuokralle annetaan: kohtu
Seuraava artikkeliArvaa nimet – voita palkinto!
JAA