RV 30 | 30. raskausviikko
Raskaus on kestänyt 29 viikosta ja 0 päivästä 29 viikkoon ja 6 päivään (29+0 – 29+6).
Sikiön paino: 1350 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 25,5 cm
Koko pituus: 35 cm

Viimeksi päivitetty 22.12.2022

30. raskausviikon alussa sikiö on 27 viikkoa vanha. Sillä on jo muisti, joten se osaa reagoida tapahtumiin! Äitiä saattaa väsyttää, tai sitten hän on täynnä puuhakkuutta.


 


Sikiön 30. raskausviikko

Sikiöllä on jo muisti

Lapsen pään koko on 30. raskausviikolla lähes oikeassa koossa suhteessa kehon kokoon. Sikiön aivot ovat jo hyvin pitkälle kehittyneet, ja sillä on todistetusti jo muisti.

Tutkimukset osoittavat, että jos äiti rentoutuu kuuntelemalla rauhallista musiikkia, myös sikiön liikkeet ja sydämensyke rauhoittuvat.

Kun sikiö on tottunut tähän musiikkiin, rauhoittuminen tapahtuu kerta kerralta nopeammin. Tämä on merkki siitä, että lapselle on kehittynyt muisti, ja se siis tunnistaa aiemmin kuulemansa musiikin.

Odottajan 30. raskausviikko

Odottajan paino nousee

Painosi nousee nyt raskauden viimeisellä kolmanneksella nopeasti: keskimäärin raskaus tuo naiselle 10–16 lisäkiloa, mutta painonnousu on hyvin yksilöllistä.

30. raskausviikko eli RV30
30. raskausviikolla kohdunpohjan korkeus häpyluusta (sf-mitta) on n. 26 cm.

Jos painonnousu on hyvin jyrkkää, taustalla saattaa olla pre-enklampsia: siksi painoa tarkkaillaan neuvolakäynneillä tiuhaan.

Nauti potkuista

Illan tullen saatat olla erittäin väsynyt, mutta pikkuihminen kohdussasi puolestaan aloittaa juuri potku- ja nyrkkeilyharjoituksensa.

Makaa aivan paikallasi, tunnustele ja kuulostele liikkeitä. Vaikka ne saattavatkin tuntua rasittavilta tölväisyiltä, jokainen liike on myös merkki siitä, että lapsesi elää, kasvaa ja kehittyy kuten pitääkin.

Tämä on ainutlaatuista aikaa elämässäsi, jota myöhemmin muistelet lämmöllä.

Kohdunpohjan korkeus häpyluusta (sf-mitta) on n. 26 cm.

Muut raskausviikot:

1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.  11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43.

Mitä mieltä olet artikkelista?