RV 5 | 5. raskausviikko | raskausviikko 5
Viidennestä (5.) raskausviikosta puhutaan, kun raskaus on kestänyt 4 viikosta ja 0 päivästä 4 viikkoon ja 6 päivään (4+0 – 4+6).
Alkion pituus 0,5-1 mm

Viimeksi päivitetty 15.12.2022

Alkion 5. raskausviikko

Solujen erikoistuminen alkaa 5. raskausviikolla

Viidennen viikon alussa alkio on kahden viikon ikäinen. Alkio muuttuu pitkulaisemmaksi ja sen selkäpuolen solut alkavat erikoistua ja liikkua omille paikoilleen niihin kohtiin, joihin soluista kehittyvät elimet aikanaan sijoittuvat.


 


Kerroksista kehittyy ihminen

Osa soluista muodostaa uuden solukerroksen kahden jo olemassa olevan kerroksen väliin. Viidennen viikon lopulla alkiolevyssä on siis kolme kerrosta.

Yksi kerroksista kehittyy aikanaan hengitys- ja ruuansulatuselimistöksi.

Toisesta kerroksesta kehittyvät luusto, lihaksisto, sukupuolielimet, munuaiset ja verenkiertoelimistö.

Kolmannesta kerroksesta taas kehittyvät hiukset, iho, aivot ja selkäranka. Alkio on edelleen litteä.

Raskauden 5. viikolla nämä alkion kerrokset alkavat yhä selkeämmin eriytyä – näistä kerroksista ihmisen alku alkaa muodostua.

Tällä viikolla odottava äiti yleensä huomaa olevansa raskaana, sillä kuukautiset jäävät alkamatta.

Odottajan 5. raskausviikko

Kohtu on ainutlaatuinen elin, joka suojaa alkiota

Millin mittainen ihmisenalku kehittyy suojassa kohdun uumenissa. Kohtu on ainutlaatuinen elin. Se on ennen raskautta päärynän muotoinen, painaa noin 40 grammaa (raskauden jälkeen hieman enemmän) ja on tilavuudeltaan noin 10 ml.

Raskauden aikana kohtu venyy ja kasvaa niin isoksi, että se raskauden loppupuolella ylettää naisen rintalastaan, painaa kilon ja on tilavuudeltaan peräti 5-10 litraa. Naisen elimistö tuottaa hormoneja, joiden avulla veri virtaa kohtuun takaamaan siellä kehittyvälle alkiolle parhaat mahdolliset oltavat.

5. raskausviikko eli RV5
Raskauden aikana kohtu venyy ja kasvaa niin isoksi, että se raskauden loppupuolella ylettää naisen rintalastaan.

Testi kertoo totuuden

Tällä viikolla monen epäilyt raskaudesta heräävät. Kuukautiset ovat ehkä jo jääneet pois, ja ensimmäiset raskausoireet nostavat päätään.

Hassua, miten moni meistä saa tietää yhden elämänsä suurimmista uutisista vessassa. Monille raskaus tulee todelliseksi silloin, kun maaginen ”toinen viiva” ilmestyy raskaustestiin.

Lue lisää: Miten raskaustesti toimii?

Positiivinen tulos

Positiivinen testitulos herättää monenlaisia tunteita riemusta shokkiin riippuen siitä, onko raskaus ollut suunniteltu vai ei.

Kun huomaat olevasi raskaana, on aika soittaa lähimpään neuvolaasi, ja varata aika ensikäynnille. Ensimmäinen neuvolakäynti tehdään yleensä raskausviikkojen 8.–10. aikana.

Muut raskausviikot:

1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.  11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43.

Tilaa raskausajan uutiskirje

Saat räätälöityä postia kerran viikossa, oman raskautesi tahtiin.

Kaikki kuvat raskausviikoista © Vau Family Oy. Kuvien kopiointi ja käyttö muualla kielletty.

Mitä mieltä olet artikkelista?