13. raskausviikosta puhutaan, kun raskaus on kestänyt 12 viikosta ja 0 päivästä 12 viikkoon ja 6 päivään (12+0 – 12+6).
Sikiön paino: 10-20 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 52 mm

SIKIÖ

Tämän viikon alussa sikiö on 10 viikon ikäinen. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu raskauden alussa, jolloin raskaus keskeytyy usein koska elintärkeiden elinten kehitys ei ole syystä tai toisesta edennyt normaalisti. Kahdentoista raskausviikon jälkeen monet tärkeimmistä sisäelimistä ovat suurimmaksi osaksi kehittyneet, minkä vuoksi myös keskenmenon riski pienenee selvästi.

Sikiö alkaa nyt näyttää yhä enemmän pieneltä lapselta, vaikka se onkin vasta muutamia senttejä pitkä. Kasvoihin ovat kehittyneet silmät, nenä ja suu. Kurkku ja äänihuulet alkavat muodostua.

Maksa alkaa erittää sappea, joka varastoituu sappirakkoon. Kilpirauhanen on kehittynyt ja haima alkaa tuottaa insuliinia. Lapsen sukupuolen selvittäminen ultraäänikuvasta on vielä tässä vaiheessa vaikeaa, vaikka sikiön ulkoiset sukuelimet alkavat jo muodostua. Suurin osa sikiön liikkeistä on refleksejä. Iho on vielä erittäin ohut ja herkkä.

 

NAINEN

Raskaus ei ole este rakastelulle, päinvastoin, ja monen seksihalut – sekä naisen että miehen – kasvavat raskausaikana. Sikiötä seksi ei vahingoita. Seksuaalisuus on herkkä ja yksilöllinen asia, myös raskauden aikana. Mitään kaavaa tai keskimäärin soveliasta seksin määrää ei ole olemassa. Tärkeää on kuunnella itseään ja jutella myös seksistä avoimesti partnerin kanssa.

Lue lisää raskaudesta ja seksistä:

Voiko seksiä harrastaa turvallisesti raskauden aikana?
Seksuaalisuus vaihtelee raskauden eri vaiheissa

Kaikki kuvat raskausviikoista © Sandviks AS. Kuvien kopiointi ja käyttö muualla kielletty.

Palaa raskausviikkojen aloitussivulle

Laskettu aikasi? Selvitä raskauslaskurilla!

Odottajien keskustelut foorumilla lasketun ajan mukaan

Pst! Käy hakemassa oma, ilmainen Vauvan odotus -oppaasi apteekista. Löydä lähin apteekkisi!

 

Mitä mieltä olet artikkelista?