Tyttövauva painaa keskimäärin 8–11,8 kg ja on 71–81 cm pitkä. Poikavauva painaa 8,2–12,7 kg ja on 72–82 cm pitkä.
* Muista, että ihminen ei ole kone ja että jokainen vauva kehittyy omaan yksilölliseen tahtiinsa. Jos jokin lapsesi kehityksessä huolestuttaa, ota asia puheeksi neuvolakäynnillä.

Lapsi on nyt toivon mukaan päässyt pahimman vierastamisvaiheen yli ja alkaa suhtautua luottavaisesti tuntemattomiinkin ihmisiin. Samalla lapsi entistä tietoisemmin oivaltaa siteensä omiin vanhempiinsa, ja siksi vanhempien poissaolo saattaa surettaa, itkettää ja hämmentää, vaikka lapsella ei olisikaan pelokas tai turvaton olo. Samanlaista turvallisuuden tunnetta ja läheisyyttä lapsi saattaa kokea myös isovanhempiensa tai esimerksi hoitopaikan aikuisten tai muiden lapselle läheisten ihmisten seurassa.
Yksivuotiaana lapsi antaa toisille mielellään tavaroita ja kuulee mielellään kiitoksen palkinnoksi. Hetkeä myöhemmin hän tosin saattaa palata hakemaan esineen takaisin itselleen. Yksivuotias tietää jo, että hän voi myös päättää olla antamatta pyytämääsi esinettä vaan pitää sen itsellään ilkikurisesti hymyillen.
Yksivuotias ymmärtää jo useimmat yksi- ja kaksitavuiset sanat. Osa lapsista osaa jo muodostaa ensimmäisen kokonaisen (kaksisanaisen) lauseen. Sanavarasto kasvaa ja puhelimessa puhuminen on hauskaa, joskin juttu lentää usein parhaiten leikkipuhelimessa…
Kommunikaatio ja sosiaalinen kehitys
Lapsi ymmärtää jo melko hyvin, mitä vanhemmat tekevät ja mitä heidän ympäristössään tapahtuu. Kaikki uusi kiinnostaa suunnattomasti, erityisesti värikkäät, kiiltävät ja liikkuvat kohteet ovat omiaan herättämään lapsen mielenkiinnon.
Yhteiset kokemukset vanhempien kanssa ovat erittäin tärkeitä yksivuotiaalle. Vanhempien kanssa kokemukset karttuvat ja sosiaaliset valmiudet eri tilanteissa kehittyvät. Lapsen taidot lisääntyvät, mutta kiellettyjä ja sallittuja asioita sekä oikeaa ja väärää lapsi ei voi oppia ilman vanhempiensa johdonmukaista opastusta.
Tahtoo!
Oma tahto on voimakas. Kun asiat toteutuvat lapsen toivomalla tavalla, hän iloitsee suuresti kokemastaan vallantunteesta ja siitä, että hän voi vaikuttaa asioiden kulkuun. Itsetunnolle tämä tekee hyvää, mutta ei lapsen jokaiselle mieliteolle silti pidä antaa periksi!