Miksi keskenmeno tapahtuu? Yleisimmät syyt

Nainen sängyllä
Keskimäärin 10–15 prosenttia kaikista raskauksista päättyy keskenmenoon. Jos mukaan lasketaan myös varhaisessa vaiheessa tapahtuneet keskenmenot, joita nainen ei itsekään huomaa, saattaa luku olla yli 50 prosenttia.

Kohtutulehdus on riski äidille ja lapselle

Kohtutulehdus voi johtaa hedelmällisyyden laskuun ja pahimmillaan jopa verenmyrkytykseen. Raskauden aikana se voi aiheuttaa lapsen ennenaikaisen syntymän tai keskenmenon. Tulehdus on yleensä oireeton. Sen riski on suurimmillaan sektion jälkeen.

Keskenmenon riski pienimmillään 27-vuotiailla – katso taulukosta, miten ikä vaikuttaa

Keskenmenon riski on hieman kohonnut alle 20-vuotiailla odottajilla, ja uudelleen riskit alkavat kasvaa 33 ikävuodesta eteenpäin. Matalimmillaan riski on 27-vuotiailla.

Keskenmenon riski: edellinen raskaus ennustaa uuden raskauden sujumista

Keskenmenon riski on keskimäärin 10–15 %. Siitä, miten edellinen raskaus on sujunut, pystytään arvioimaan todennäköisyyksiä sille, miten uusi raskaus saattaa edetä. Riskejä komplikaatioihin nostavat esimerkiksi edellinen keskenmeno tai kuolleena syntynyt lapsi.

Keskenmeno: mikä se on ja mitä siinä tapahtuu?

Todetuista raskauksista 12–15 prosenttia päättyy keskenmenoon. Yleisin syy keskenmenolle on sikiön vakava kromosomipoikkeama, jonka vuoksi sikiö ei voi kehittyä elinkelpoiseksi. Usein keskenmenon estämiseksi ei ole mitään tehtävissä.

Kohtukuolema – kun sikiö kuolee kohtuun tai synnytykseen

Kohtukuolemasta puhutaan, kun yli 22-viikkoinen tai yli 500 grammaa painava sikiö kuolee raskauden tai synnytyksen aikana. Syytä ei välttämättä pystytä koskaan selvittämään.

Toistuvat keskenmenot piinaavat Annaa: ”En saa pidettyä sikiötä kohdussa”

Anna, 28, on yrittänyt miehensä kanssa pian kaksi vuotta saada lapsen. Viiden raskauden jälkeen ja monien itkujen jälkeen Annan tilanne on alkanut selvitä. Todennäköisesti taustalla on alhainen keltarauhashormonin määrä. Lue lisää Annan kokemuksista.

Koronaviruksen deltavariantti nostaa kohtukuoleman riskin nelinkertaiseksi: ”Raskaana olevien olisi todella tärkeää ottaa rokote viimeistään nyt”

Koronaviruksen saaminen raskausaikana on iso vaaratekijä sekä odottavalle äidille että sikiölle: riski keskenmenoon, kohtukuolemaan, raskausmyrkytykseen ja esimerkiksi ennenaikaiseen syntymään kasvaa moninkertaiseksi. Odottava äiti on erityisen altis infektioille, sillä raskaus laskee kehon immuunipuolustuksen tehokkuutta.

”Kuolleen lapsen syntymästä alkaa surun kipu, jonka rinnalla synnytyskipu ei ole mitään”

Kun syntymätön lapsi menehtyy, tämän mukana kuolevat vanhemman toiveet ja haaveet yhteisestä elämästä. Keskenmenon tai kohtukuoleman kohdanneet törmäävät silti usein surunsa vähättelyyn. Menetyksen kokeneella on oikeus oman surunsa suuruuteen, muistuttaa surututkija.

Raskausmyrkytyksen syy: äidin immuunipuolustus hyökkää istukkaa vastaan?

Raskausmyrkytys eli pre-eklampsia saattaa suomalaistutkimuksen perusteella johtua siitä, että äidin elimistö ryhtyy puolustautumaan istukkaa vastaan. Tauti vaivaa erityisesti ensi kertaa synnyttäviä – taustalla saattaa olla se, että odottajien elimistö ei ole vielä tottunut vieraaseen geneettiseen materiaaliin.

Repimistä, nöyryyttämistä ja jopa iskuja vatsaan – liian moni raskaana oleva kohtaa väkivaltaa

Yllättävän moni suomalainen odottaja joutuu raskausaikanaan parisuhdeväkivallan kohteeksi: tarkkoja tilastoja ei ole, mutta arvio sijoittuu 2–4% välimaastoon, 1000–2000 naiseen vuosittain. Väkivaltaan tulee puuttua jo ensimmäisellä kerralla, sillä tutkimusten mukaan kynnyksen ylittämisen jälkeen väkivalta usein jatkuu ja raa'istuu.

Tutkimus: Keskenmenon riski kasvaa kuumassa

Keskenmenon riski kasvaa, jos odottaja viettää paljon aikaa korkeassa lämpötilassa. Myös kuumuuden ja kohtukuoleman välillä on yhteys, australialaistutkimuksessa havaittiin.

Kohdunkaulan tukilanka mahdollistaa raskauden

Keskenmenot ja ennenaikaiset raskaudet voivat johtua kohdun kyvyttömyydestä pysyä kiinni. Lue, milloin kohdunkaulan tukilangasta voi olla apua.

”Seuraava raskaus, jos sellainen alkaa, ei tule enää olemaan samanlainen” – äidit kertovat, miltä keskenmeno tuntuu

Raskauden päättyminen keskenmenoon on yleinen, mutta surullinen asia. Se voi aiheuttaa vauvaa toivoneessa naisessa monenlaisia tunteita aina häpeästä itsesyytöksiin. "Suren sitä, että kaikki jännitys ja ilo vietiin, ja jäljelle jäi vain pelko ja epäonnistumisen tunne", kertoo eräs keskenmenon kokenut nainen.

14 keskenmenoa, kohtukuolema ja lapsen kuolema – viimein lapsi

Maria Pridmore koki 14 keskenmenoa ja kohtukuoleman sekä menetti vastasyntyneen poikansa. Kovien kokemusten jälkeen hän on vihdoin elävän tyttären äiti.

Toistuvat keskenmenot

Kolmea perättäistä keskenmenoa nimitetään toistuvaksi keskenmenoksi. Tähän ryhmään kuuluu yksi prosentti kaikista raskauksista. Apua on saatavilla niin lääketieteen kuin psykologian saralla. Toiset myös onnistuvat ilman apua.

Keskenmenon kokenut ystäville: ”Mulle saa soittaa, MINÄ en ole kuollut”

Suuren surun äärellä moni mykistyy, sanoja ei ole. Radiohiljaisuus ja välttely on kuitenkin monesti pahinta, mitä ystävä voi keskenmenosta kertomisen jälkeen tehdä, keskenmenon kokeneet Vau.fi:n foorumilla kertovat.

Menetysten kautta kohti kiitollisuutta siitä, mitä on – positiivisia ajatuksia, keskenmenosta huolimatta

Keskenmeno on aina rankka ja surullinen kokemus. Surusta voi kuitenkin selvitä ja vaikeat kokemukset kääntää voimavaraksi, kuten nämä kaksi tarinaa Vau.fi:n keskustelupalstalta kertovat. ”Saimme uutta potkua tasapaksuun arkeemme – mitään ei saisi pitää itsestäänselvyytenä.”

Pikkuveli kuoli kohtuun vain hieman ennen laskettua aikaa: ”Minulla on kaksi poikaa, elävä ja enkeli”

Sisselin raskaus oli jo aivan loppusuoralla, kun yhtenä yönä potkut yllättäen loppuivat. Myöhemmin sairaalassa selvisi, että pieni Jacob oli kuollut Sissel-äidin kohtuun.

Elämän vaikein koettelemus

Kaikki raskaudet eivät pääty onnellisesti. Anna-Liisan, 33, lapsi menehtyi kohtuun viikolla 20. Hän joutui synnyttämään sikiön kuolleena.

”Turhaan märiset, ei se sitä takaisin tuo”  – moni keskenmenon kokenut kertoo tylystä ja kylmästä kohtelusta terveydenhuollossa

Keskenmenon kokenut jää usein selviämään menetyksestään omin päin, selviää Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n tekemästä kyselytutkimuksesta. Keskenmenon kokeneiden päivää vietetään 15.10.

Kilpirauhasen autovasta-aineisiin liittyy keskenmenon riski

Brittitutkijoiden mukaan keskenmenot ja ennenaikaiset synnytykset ovat tavallista yleisempiä naisilla, joiden veressä on kilpirauhasen autovasta-aineita. Näin ollen joidenkin naisten alttius keskenmenoille saattaisi selvitä verikokeessa.

Keskenmenosta aiheutuneet pelot voivat johtaa jopa lapsitoiveesta luopumiseen 

Keskenmeno voi aiheuttaa kokonaisvaltaisia ja pitkäkestoisia hyvinvointihaittoja ja heikentää etenkin psyykkistä vointia. Terveydenhuollossa keskenmenon kokenutta ei osata kohdata.