Anna, 28, on yrittänyt miehensä kanssa pian kaksi vuotta saada lapsen. Viiden raskauden jälkeen ja monien itkujen jälkeen Annan tilanne on alkanut selvitä. Todennäköisesti taustalla on alhainen keltarauhashormonin määrä. Lue lisää Annan kokemuksista.

Viimeksi päivitetty 22.9.2014

Annan ongelma ei ole raskaaksi tuleminen. Hän nimittäin tulee todella helposti raskaaksi.


 


”Minulla on kuitenkin ollut viisi keskenmenoa. Kolme raskautta on mennyt kesken ensimmäisillä viikolla. Kaksi muuta raskautta on jatkunut viikoille 6– 7”, Anna kertoo.

Vaikka Anna on osannut odottaa viimeisiä keskenmenoja, jokainen raskauden keskeytyminen tuntuu hänestä pahalta.

”Ajattelin, että kun saa sen plussan, niin sitten vain odotetaan ja lapsi tulee automaattisesti. Ensimmäinen keskenmeno oli hirveä järkytys. En ollut ajatellut, että niin voisi käydä minulle. Kun tulin heti uudestaan raskaaksi, ajattelin, ettei niin voi käydä uudestaan. Kun keskenmeno tapahtui kuitenkin, aloimme pelätä, ettemme koskaan saa lasta”, Anna kertoo.

Ensimmäiset keskenmenot tuntuivat kuitenkin pahimmilta. Anna kun ei ollut varautunut keskenmenoihin millään tavalla.

”Tässä vaiheessa olo on sellainen, että raskaudet menevät kesken kuitenkin. Toivo on pieni. Silti joka kerta, kun siihen testiin tulee vahva viiva, sitä aattelee, että jospa se nyt. Kun on näin monta keskenmenoa takana, suruun osaa valmistautua paremmin kuin ensimmäisillä kerroilla”, Anna kertoo.

Lue myös: Laskeeko vuorotyö hedelmällisyyttä?

Anna katkeroitui, kun lasta ei kuulunut 

Kun lasta ei kuulunut, Anna löysi itsestään uusia piirteitä.

”Minusta tuntuu pahalta jos näen jonkun muun raskausvatsan. Ajattelen heti, että miksi minä en sitten saa! Miksi minä en voi saada lasta? Osaan toki olla onnellinenkin toisen puolesta. Tunteet ovat hirveän ristiriitaiset”, Anna kertoo.

Anna on huomannut, että lapsen saaneiden ystävien on vaikea suhtautua häneen.

”Yllättävintä oli, että ihmiset joilla on lapsia, alkoivat vältellä minua. Ehkä he ajattelivat, että pahoittaisivat mieltäni lapsijutuillaan. Hyvien ystävien tukea kuitenkin juuri tarvitsisi tässä tilanteessa. Tuntui todella pahalta, että hyvät ystävät hylkäsivät”, Anna kertoo.

Lue myös: Suuria pieniä toiveita

Taustalla ilmeisesti keltarauhashormonin vajaus 

Anna löysi verkosta tietoa toistuvista keskenmenoista. Yhtenä syynä keskenmenoihin pidetään keltarauhashormonin vajaatoimintaa.

”Kokeilin omatoimisesti syödä keltarauhashormonilisää. Silloin raskauteni kesti pisimpään eli viikolle 7 + 3. Selvitämme nyt lapsettomuusklinikan kanssa, johtuuko keskenmenot siitä, että kehoni ei tuota tarpeeksi keltarauhashormonia”, Anna sanoo.

Anna on käynyt verikokeissa lapsettomuusklinikalla, ja pian selviää, onko alkuraskauden keskenmenojen taustalla todellakin liian alhainen keltarauhashormonin määrä.

”Jos verikoe vahvistaa keltarauhashormoniepäilyt, seuraavaksi alan syödä hormonituotetta kuurimaisesti. Syön kolmen kuukauden kuurin ennen seuraavan raskauden yrittämistä”, Anna kertoo.

Jos raskaus ei vieläkään onnistu, Anna on päättänyt miehensä kanssa jättää yrittämisen sikseen.

”Me emme ole vielä luovuttaneet, mutta emme ala muihin toimenpiteisiin, vaikka sellaisia myöhemmin meille ehdotettaisiin”, Anna kertoo.

Lue myös: Kuinka nopeasti raskaaksi – arvio tilanteesi

Entä jos lasta ei vain kuulu?

Lapsettomuudesta kärsivät pohtivat usein myös adoptiota. Anna olisi itse valmis harkitsemaan adoptiota.

”Mieheni ei kuitenkaan vielä halua adoptoida. Haluaisin tosin myös itse yhteisen lapsen, jossa puolet olisi minua ja puolet miestäni”, Anna kertoo.

Ajatus lapsettomuudesta ei tunnu Annasta mahdottomalta.

”Ajattelin aikaisemmin, etten halua lapsia tällaiseen maailmaan, kun tulevaisuudesta ei voi olla varma. Sitten kun meidän suhteemme alkoi olla niin hyvällä mallilla, mielipiteeni muuttui. Ajattelin, että juuri tämän ihmisen kanssa haluan saada lapsen”, Anna sanoo.

Annalla ei ole kuitenkaan pakkomiellettä hankkia lasta.

”Toiset naiset saattavat jopa vaihtaa miestä, että saisivat sen lapsen. Mieheni on minulle tärkein. Jos en saa hänen kanssaan lasta, niin sitten en saa”, Anna sanoo.

Lue myös: Testaa hedelmällisyytesi: mitkä mahdollisuudet teillä on saada lapsi?

Mitä mieltä olet artikkelista?