Ovulaatio on herkkä – nämä 3 asiaa voivat viivästyttää sitä tai peruuttaa sen kokonaan
Ovulaation tapahtuminen on herkkä prosessi, ja se saattaa viivästyä tai jäädä tapahtumatta melko mitättömältä tuntuvistakin syistä.
Jos seksi sattuu, syynä voi olla vulvodynia
Naisen sukupuolielinten ja lantion alueella tuntuva pitkäaikainen kipu, jolle ei löydy selkeää selittävää tekijää: taustalla saattaa olla vulvodynia. Kosketuksesta ja jopa tiukkojen vaatteiden paineesta syntyvä kipukokemus haittaa pahimmillaan elämää sekä fyysisesti että psyykkisesti.
Touhutippa ymmärretään usein väärin – Voiko siitä tulla raskaaksi?
Touhutipaksi kutsutaan liukastavaa eritettä, jota erittyy peniksen päästä kiihotustilassa, ennen siemensyöksyä. Monilla miehillä tämä erite sisältää eläviä siittiöitä, joten raskauden mahdollisuus on olemassa, jos sitä pääsee naisen elimistöön.
Mies tietää milloin nainen ovuloi – näin naisen olemus ja käytös muuttuvat hedelmälliseen aikaan kuukaudesta
Mies tapaa kaksi viehättävää naista. Heistä toinen ovuloi ja toinen ei. Näistä kahdesta mies todennäköisemmin valitsee ensiksi mainitun, sillä miehet tunnistavat naisen ovulaation, vaikka he eivät ole siitä tietoisia.
Miten hedelmällisyys palautuu hormonikierukan poiston jälkeen?
Lasta toivova nainen on poistattanut hormonikierukkansa, ja kysyy nyt, kuinka nopeasti kuukautiset palaavat – ja niiden mukana mahdollisuus raskauteen. Naistentautien erikoislääkäri vastaa.
Kuinka nopeasti raskaaksi? Katso tilasto foorumilla kerrotuista tärppiajoista!
Monet miettivät, kuinka nopeasti raskaaksi tulisi, jos lasta lähtee yrittämään. Raskaaksi tuleminen voi onnistua yhdellä yhdynnällä. Yritys voi myös kestää vuosia. Vau-foorumilla kerrottiin, kuinka pitkään raskauden yrittäminen kesti. Teimme antamistanne vastauksista tilastot.
Raskautta yrittävälle seksi voi muuttua suoritukseksi – mikä avuksi?
"Harrasta seksiä säännöllisesti, jos haluat tulla raskaaksi. Muista olla tarkkana, ettei ovulaatio pääse lipsahtamaan ohi. Ja ennen kaikkea: nauti siitä rennosti!" Kyllä kyllä. Mutta mitä jos koko touhu on toistuvan yrittämisen paineessa alkanut tuntua suorittamiselta ja pakkopullalta?
Miltä näyttää positiivinen raskaustesti? Tältä.
Katso kuvat odottajien tekemistä raskaustesteistä – tältä näyttää positiivinen testi eri päivinä! Kuvissa eri valmistajien testejä, muun muassa RFSU, Pregcheck ja First response.
Pidä siimahännät terveinä – siittiöt houkuttelevat naisen kehon hyväksymään raskauden
Siittiöiden tehtävä on hedelmöittää munasolu ja näin mahdollistaa raskauden alkaminen. Totta, mutta aivan näin yksioikoinen ei siittiöiden rooli sittenkään ole.
5 myyttiä raskaaksi tulemisesta – auttaako asento, onko jalat nostettava kohti kattoa?
Viisi yleistä myyttiä siitä, millaiset asiat vaikuttavat hedelmöitymisen todennäköisyyteen. Asiantuntija kertoo, pitävätkö ne paikkansa vai eivät, vai ovatko ne suorastaan haitallisia.
Vuodenajalla on väliä – loppusyksy saattaa olla helpointa aikaa tulla raskaaksi
Jos tavoitteena on saada aikaan lapsi, tutkimus osoittaa, että peittoa kannattaa heiluttaa erityisesti syksyn kuukausina!
Milloin on oikea aika perustaa perhe?
Milloin on oikea aika hankkia lapsia? Vaikea kysymys, jota monet kuumeilijat pohtivat. "Itse olen aina halunnut suht nuorena lapsia, mutta kaikki tuntuu ajattelevan, että ensin pitää tehdä ura, hankkia omakotitalo ja olla naimisissa", perheen perustamisesta haaveileva nuori nainen pohtii. Nyt äidit kertovat Vau.fi:n foorumilla, milloin on perheen perustamisen aika.
Haaveissa raskaus? Näin usein seksiä kannattaa harrastaa
Nainen voi tulla raskaaksi vain ovulaation aikoihin. Tarkoittaako tämä siis, että raskaudesta haaveilevalle riittää parin päivän sekstailu kuukaudessa?
Siemennesteen yllättävä tehtävä ennen raskautta
Säännöllinen altistuminen siemennesteelle kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin ennen suunniteltua raskautta. Lue miksi.
Missä lapsia tehdään?
Vau.fi:n tekemän kyselyn mukaan suurin osa lapsista tehdään – yllätys-yllätys – makuuhuoneessa. Kyselyssä selvisi kuitenkin, että lastentekopuuhissa ollaan toisinaan myös makuuhuoneen ulkopuolella. Lue juttu, jos haluat tietää missä.
Raskaaksi tulemisessa tärkeintä on ajoitus – seuraa näitä kehosi muutoksia ovulaation tunnistamiseksi
Siittiöt voivat elää useita päiviä naisen munanjohtimissa. Ne odottelevat kypsyvää munasolua, joka voi hedelmöittyä vain noin vuorokauden ajan irtoamisensa jälkeen.
Siittiöt elävät naisessa jopa viikon – mutta hedelmöityskyky laskee nopeammin
Siittiöt elävät naisen elimistössä keskimäärin 2—3 vuorokautta. Sitkeimmät yksilöt saattavat sinnittellä hengissä jopa viikon. Siittiön hedelmöityskyky laskee kuitenkin jo pari päivää siemensyöksystä. On harvinaista, että yli 3 vuorokautta vanhat siittiöt hedelmöittäisivät munasolun.
Aamulämpö paljastaa ovulaation
Haaveiletko vauvasta, mutta ainainen sekstaaminen väsyttää? Aamulämpö paljastaa ovulaation ja auttaa ajoittamaan seksin oikeaan hetkeen.
Liukuvoiteet haittaavat hedelmöittymistä
Useimmat liukuvoiteet ovat vahingollisia siittiöille. Liukuvoide onkin syytä jättää yöpöydälle, jos mielii maksimoida hedelmöittymisen mahdollisuuden.
Kun seksi sattuu – 5 yleistä syytä yhdyntäkivuille
Kostuminen ei vielä tarkoita, että olisit valmis seksiin. Yksi syy siihen, että seksi sattuu voi olla se, että yhdyntään on edetty liian nopeasti – tai ehkä henkinen valmius ei alunperinkään ollut oikealla tasolla?
Näitä ei sovi sanoa lasta yrittävälle vol. 2
Lastenhankinta voi olla arka aihe, vaikka lisääntymisessä ei ongelmia olisikaan. Perheen perustaminen ei ole mikään pikkujuttu, joten tunteet ovat monesti pinnassa niin naisella kuin miehelläkin. Tunkeilevat kysymykset loukkaavat helposti - tai ainakin ärsyttävät! Mieti siis, ennen kuin kommentoit lastenhankintaa, varsinkin, jos et tiedä, kuinka pitkään yritys on jatkunut. Lue uusi lista seikoista, joita ei kannata laukoa lasta yrittävälle!
Kuinka nopeasti sinä voit tulla raskaaksi? Arvioi tilanteesi!
Ruokavalio, painoindeksi, alkoholinkäyttö... Lukuisat tekijät vaikuttavat siihen, kuinka nopeasti nainen tulee raskaaksi. Kaikkein suurin tekijä on ikä. Korkea ikä laskee eniten naisen hedelmällisyyttä, mutta vaikuttaa myös miehen hedelmällisyyteen.
Uusi testi kertoo hedelmöittymisajankohdan
Vastikään lanseerattu testi ei kerro pelkästään onko nainen raskaana vaan myös, milloin hedelmöittymien on tapahtunut.
Täsmäennuste vaihdevuosille
Tutkijat ovat löytäneet tavan ennustaa naisen hedelmällisyyden pituus. Tulos on mullistava, sillä nykypäivänä monet lykkäävät lastenhankintaa liian pitkälle.
Camilla lopetti ehkäisyn salaa: ”Halusin epätoivoisesti vielä toisen lapsen”
”Tiedän, että tein väärin, mutta en voinut vastustaa kiusausta" Camilla sanoo.
Raskaaksi heti synnytyksen jälkeen
Jenika Montonen, 20, tuli raskaaksi vain 2 kuukautta synnytyksen jälkeen. Ensimmäinen raskaus synnytyksen jälkeen päättyi kuitenkin ikävästi. Lue Jenikan koko tarina.
Onko asennolla väliä raskaaksi tulon kannalta?
Takaa vai edestä? Kenties kyljellään? Entäpä jos kuitenkin seisaallaan? Mutta ei kai sentään päällään? Onko rakasteluasennolla merkitystä raskaaksi tulemisen kannalta? Missä asennossa penis yltää pisimmälle? Entäpä onko naisen orgasmilla väliä?
Lapsenteko-ohjeita
Neuvo numero 1: Hankkikaa koira, niin kyllä se raskaus pian alkaa
Neuvo numero 2: Rentoutukaa ja unohtakaa, että edes yritätte lasta. Ja varmasti kohta kuullaan iloisia vauvauutisia.
Neuvo numero 3: Harrastakaa seksiä joka päivä niin pian on testissä kaksi ihanaa viivaa.
Neuvo numero 4: Harrastakaa seksiä joka...