Milloin on oikea aika hankkia lapsia? Vaikea kysymys, jota monet kuumeilijat pohtivat. "Itse olen aina halunnut suht nuorena lapsia, mutta kaikki tuntuu ajattelevan, että ensin pitää tehdä ura, hankkia omakotitalo ja olla naimisissa", perheen perustamisesta haaveileva nuori nainen pohtii. Nyt äidit kertovat Vau.fi:n foorumilla, milloin on perheen perustamisen aika.

Viimeksi päivitetty 15.7.2014

Perheen perustamisesta haaveileva nuori nainen, nimimerkillä vauvakuume93, kertoo törmänneensä tuttuun stereotypiaan. Sen mukaan ensin pitäisi opiskella, luoda uraa, hankkia omakotitalo ja olla naimisissa, ennen kuin perheen perustamisesta saisi edes hiiskua.


 


”Pärjäämme ihan hyvin, olemme kolme vuotta asuneet yhdessä ja tunnemme toisemme läpikotaisin.Vauvasta ollaan puhuttu vakavammin jo vuoden verran, itse täytän kohta 21 ja ihan hirveä vauvakuume ollut jo pitkään”, vauvakuume93 luettelee.

Perheen perustamista on suunniteltu kumppanin kanssa jo vakavamminkin, ja vauvakuume93 tuntee olevansa valmis äidiksi. Ystävät suhtautuvat vauvapuheisiin kuitenkin epäilevästi, ja muiden mielipiteet saavat hänet epävarmaksi. Myös keskeneräiset opinnot ja ennakkoluulot nuoria äitejä kohtaan mietityttävät: ”Olenko sittenkin liian nuori?” hän pohtii.

Lue myös: Arveluttaako lapsenteko? 6 mieltä painavaa asiaa

Mikä lapsenhankinnassa painaa eniten?

”Onko enemmän merkitystä sillä, kuinka tarkkaan on laskettu tilastot sille, että rahat riittävät vaippoihin, ruokaan ja vaatteisiin yms. Vai onko tärkeämpää että syvällä sydämmessään tuntee näin?” myös Youngwoman pohtii.

Eri ihmisillä lapsen hankinnassa painottuu eri asiat. Yksi asia tuntuu kuitenkin olevan yli muiden: halu perustaa perhe.

”Silloin on oikea aika kun se tuntuu hyvältä teistä molemmista”, saiski87 toteaa ykskantaan.

”Oikea aika… Noh, sitten kun sinusta siltä tuntuu ja minusta siltä tuntui, kun tapasin nykyisen mieheni”, Sinbbu kirjoittaa.

Elpukka sai esikoisensa 20-vuotiaana, toisen lapsensa hän sai 24-vuotiaana, talon hän hankki puolisonsa kanssa ollessaan 25-vuotias, he menivät naimisiin Elpukan ollessa 26-vuotias ja nyt 31-vuotiaana hän odottaa kolmattaan. Kaikki on siis tapahtunut niin sanotusti nurin kurin.

”Oikea aika on silloin kun itsestä siltä tuntuu. Tärkeää on, että tunnet itse olevasi valmis kaikkiin ihaniin uusiin muutoksiin elämässäsi”, myös hän pohtii.

”No ei kannata ainakaan muita kuunnella siinä, milloin itsellä on oikea aika! Parisuhde on se tärkein asia, ja että on itse valmis. Asioilla on tapana järjestyä, jotenkin”, KoBe kirjoittaa.

Lue myös: Ensin työ, sitten lapset?

Äidit pamauttavat kysymykseen odottamattoman vastauksen: ”Koskaan ei ole oikea aika hankkia lapsia”

”Koskaan ei ole oikea aika, tuskin oikeaa aikaa on edes olemassa. Aina on joku, joka keksii sinulle syyn, ’miksi ei nyt’. Itse sanoisin, että riittää, kunhan kumpikin vanhempi on asiasta samaa mieltä, kaikki muu on vain plussaa”, ReginaVeritas kirjoittaa.

”Jos ihan syvällisesti kysymystä lähtee pohtimaan vastaus olisi, että ei koskaan. Tämä ei ole negatiivinen vastaus vaan se, että jos jää kovin odottelemaan ’sitä oikeaa aikaa’, sitä ei tule koskaan”, myös åke toteaa.

”Minusta ei 21 vuotias ole enää (liian) nuori odottaja, myöskään en usko, että kohtelu neuvolassa olisi jotenkin erilaista kuin muita odottajia kohtaan. Nuori toki, mutta ei mainittava eikä este perheen perustamiselle. Elämän tilanteennekin kuulostaa oikein hyvältä. Opiskelutkin sujuu yksilöllisesti ja raskaus kohtaisesti. Toki opinnot voi suorittaa loppuun raskauden jälkeen”, hän lohduttaa.

Moni on sitä mieltä, että perhe on parempi perustaa nuorempana kuin liian vanhana.

”Odottelemalla ei oikeaa aikaa tule koskaan”, Lye pamauttaa.

”Kuinka voidaan puhua oikeasta ajasta?” Suviii ihmettelee.

”Tiedän monia jotka tulleet vahingossa raskaaksi joko teininä, nuorena aikuisena tai yli 40v. ja rakastavat lapsiaan ihan yhtä paljon kuin, että olisi olleet toivottuja. Oikeaa aikaa ei siis oikeastaan voi määritellä. Sehän sen asian ratkaisee, että haluaako itse äidiksi tai isäksi”, hän toteaa.

Mitä mieltä olet foorumilaisten vastauksista? Milloin sinusta on oikea aika perustaa perhe?

Lue kaikki vastaukset ja osallistu keskusteluun: Koska oikein on oikea aika?

Mitä mieltä olet artikkelista?