Millaisia ajatuksia käy läpi ihminen, joka etsii kumppanuusvanhempaa? Tavoitteena on tehdä yhteinen lapsi, vaikka parisuhde ei ole toivomuslistalla.

Viimeksi päivitetty 7.5.2020

Kun Sini Luukkonen, 25, sai neljä vuotta sitten kuulla, että hänellä saattaa olla endometrioosi, hän sai samalla lääkäriltä saatesanat: ”Jos olet miettinyt lapsen hankintaa, kannattaa pistää sen suhteen töpinäksi”. Sanat saivat parikymppisen naisen miettimään elämäänsä eteenpäin hyvin tarkasti.


 


”Tiesin, että haluaisin lapsen, mutta en silloin vielä ajatellut että kumppanuusvanhemmuus olisi siihen vaihtoehto. Mutta kun vuosia kului ja sopivaa kumppania ei löytynyt, muistan että 2018 törmäsin ajatukseen kumppanuusvanhemmuudesta ja se tuntui itselle mahdolliselta ajatukselta”, Sini muistelee.

”Se oikea” toinen vanhempi

Sini lähti etsimään tietoa internetistä, ei aluksi kovin aktiivisesti, mutta vuosi sitten hän liittyi samalla tavoin ajattelevien ja kumppania etsivien suomalaisten Facebook-ryhmään. Sen myötä suunnittelu muuttui toimeliaammaksi.

”Olen jo saanut ryhmän kautta pari varteenotettavaa yhteydenottoa, mutta lopulta homma ei ole niiden suhteen edennyt. Vielä ei ole kolahtanut ketään, jonka kanssa haluaisin tehdä näin ison päätöksen”, Sini miettii.

Sini on miettinyt joitakin tarkkoja kriteereitä sille, millainen hän haluaisi vanhemmuuden toisen osapuolen olevan.

”Ensinnäkin henkilön oman elämäntilanteen pitää olla riittävän tasapainossa, jotta hän pystyy olemaan lapselle vanhempi. Toisekseen hänen tulisi asua riittävän lähellä, jotta välimatka ei muodosta liian isoa estettä arkiselle näkemiselle – 200km säde nykyiseen asuinpaikkaani Kuopioon tuntuu vielä ihan mahdolliselta. Myös iän pitäisi olla suurin piirtein samoissa omani kanssa, tuntuu vaikealta lähteä tällaiseen projektiin vaikkapa viisikymppisen kanssa. Ja kyllä pitää tuntua siltä, että tuon ihmisen kanssa haluan jakaa näin ison asian elämässäni.”

Yhteistä onnea lapsesta

Sini toivoisi saavansa olla lapsen lähivanhempi, mutta odottaa myös toiselta osapuolelta aktiivista osallistumista kaksikon elämään.

”Minun asunnossani saisi mieluusti olla ja käydä usein, ja lapsen myöhemmästä ajankäytöstä saadaan varmasti sovittua. Viikonloput, loma-ajat ja sellaiset, toivoisin että lapsi saisi muodostaa läheisen ja omanlaisen suhteen isäänsä.”

Ajatuksena on, että hän saisi jakaa vanhemmuuden ilot ja surut toisen osapuolen kanssa mahdollisimman hyvin, eikä kaikkea tarvitsisi jaksaa yksin. Yhteisiä juttuja perheenä voisi olla mukavaa tehdä, vaikka vanhempien välillä ei rakkaus roihuaisikaan.

”Monet itkut itketty – kelpaanko?”

Sinin tukiverkosto kannustaa häntä kumppanuusvanhemmuuden suhteen: ystävät vinkkailevat sopiviat mahdollisia isäehdokkaita ja lähellä asuva äiti oli itse asiassa yksi niistä, jotka alunperin alkoivat puhua Sinille kumppanuusvanhemmuudesta vaihtoehtona.

”Välillä iskee itselle silti epäusko, että onko tämä nyt fiksua ja mitä jos en kelpaa kenellekään. Olen monet itkut itkenyt, että ovatko kriteerini liian korkeat ja mitä jos en löydä ketään ennen kuin aika kuluu loppuun ja raskautuminen ei enää onnistukaan”, Sini miettii.

Televisiossa pyörivä uutuusohjelma ”Lapsi tuntemattoman kanssa” tekee kumppanuusvanhemmuutta tunnetuksi ja Sini uskoo myös, että yhteiskunta muuttuu koko ajan monipuolisemmaksi ja avoimemmaksi.

”Joskus mietin, että mitä muut sanovat jos onnistunkin saamaan lapsen näin – vaikkapa vanhemmat sukulaiset tai naapurit. Mutta sitten nostan leuan ylös. Tämä on mun elämäni.”

Mitä mieltä olet artikkelista?