Tänään vietettävä lapsen oikeuksien päivä puhuu myönteisen kasvatuksen puolesta: jokainen vanhempi kasvattaa omalla esimerkillään, ilolla ja yhteistyöllä. Suomessakin on kuitenkin vielä tekemistä lapsen ihmisarvon ymmärtämisessä, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoo.

Viimeksi päivitetty 20.11.2012

Tuoreen selvityksen mukaan yllättävän monet lapset ovat kokeneet esimerkiksi tukistamista ja muuta lievää väkivaltaa kasvatuksessa.

”Lievänkin väkivallan käyttö antaa lapselle huonon esimerkin erimielisyyksien ratkaisemisesta. Lapsen oikeuksien päivän tämänvuotinen teema – kasvata ilolla ja yhteistyössä – onkin hyvin ajankohtainen”, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula muistuttaa.

Ongelmatilanteista voidaan selvitä ilman toisen satuttamista

Oikeus väkivallattomaan elämään kuuluu jokaiselle. Kotikasvatus antaa mallin siitä miten ongelmatilanteista selvitään ilman toisen satuttamista. Tukistaminen, läimäyttäminen ja muu lapsen kovakourainen käsittely on pahoinpitelyä ja rangaistava teko.

Lapset itsekään eivät usko rankaisun voimaan.

”Jotkut uskovat, että lapsi oppii jos häntä rangaistaan, mutta se ei ole totta. Lapselle tulee vain paha mieli tai hän suuttuu vanhemmalleen”, alakoulua käyvä lapsi sanoo. 

Kasvatus on aikuisen ja lapsen kohtaamista

Lapsen oikeuksien päivä puhuu myönteisen kasvatuksen puolesta: jokainen meistä kasvattaa omalla esimerkillään, ilolla ja yhteistyöllä. Kasvatus on lapsen ja aikuisen kohtaamista. Se on myös aikuisten kumppanuutta. Lapsia ei saa jättää yksin kasvamaan eikä aikuisia pidä jättää yksin kasvatustehtävässään.

”Lapsissa on paljon hauskuutta, huumoria ja tilannetajua. Nämä ovat erittäin hyviä kasvun ja kasvatuksenkin tukipilareita. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo”, toteaa toiminnanjohtaja Seppo Sauro Lastensuojelun Keskusliitosta.

Pysähdy kuuntelemaan lasta

Hyvä yhteistyö rakentuu lapsen tarpeita ajatellen. On tärkeää pysähtyä lapsen asiassa, kuulla lapsen näkemyksiä tai mielipiteitä. Lapsen tuottama ilo toimii parhaimmillaan positiivisena lähteenä yhteistyölle ja kasvatus-
kumppanuudelle.

Yhteisen juhlapäivän viettämistä edistää laaja joukko lasten ja nuorten järjestöjä, lapsiasiavaltuutettu, kirkko sekä myös opetus- ja kulttuuriministeriö. Lapsen ihmisoikeuksien edistäminen on jokaisen aikuisen tehtävä.

Lähde: Lapsiasiavaltuutettu
Kuva: Crestock

Mitä mieltä olet artikkelista?