Viimeksi päivitetty 27.9.2022

Päiväunet – ja lapsen unirytmi yleensä – vaikuttaa koko perheen jaksamiseen. Toimivan vuorokausirytmin löytäminen saattaa vaatia hieman vaivannäköä.


 


Unikoulutyötä 20 vuotta tehnyt perhepsykoterapeutti Jaana Pajunen kertoo, miten säännöllistä unirytmiä voi opetella päiväunien avulla.

Jo hyvin pienen lapsen unirytmiä voi hienosäätää perheen normaaliin vuorokausirytmiin sointuvaksi. Aivan vastasyntyneen luontaiseen rytmiin ei kuitenkaan kannata vielä kajota.

Vastasyntyneen päivärytmiä säätelee syömisen ja hereilläolon vaihtelu. Vauva herää, kun on nälkäinen ja nukahtaa pian syötyään. Vauva nukkuu suurimman osan vuorokaudesta. Viikkojen myötä hereillä olon aika lisääntyy. Kolmeen kuukauteen mennessä pisin hereillä olon jakso pitäisi osua päiväsaikaan ja puolestaan pisin yhtenäinen unijakso yöhön”, Pajunen sanoo.

Vastasyntyneen uneen kajoamisesta varoitellaan myös Nature-tiedelehdessä joulukuussa 2021 julkaistussa tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin kuukauden ikäisiä vauvoja ja heidän äitejään.

Tutkimuksessa selvisi, että jos äiti nostaa heti syliinsä yöllä heränneen vauvan, se saattaa häiritä lapsen uni-valverytmin kehittymistä.

Ihan ensimmäisestä inahduksesta vanhempien ei siis kannata rientää hyssyttelemään keskellä yötä herännyttä pienokaistaan, vaan antaa hänelle tilaisuus nukahtaa uudelleen itsekseen. (Vauvan huudattamista pitkään ei tietenkään suositella koskaan.)

Vanhempien apu tarpeen

Usein lapsi tarvitsee vanhempien apua sopivan rytmin löytämisessä. Yli kolme kuukautta vanhaa lasta voikin jo koittaa pitää hereillä pidempään illalla, jotta uni maittaisi paremmin yöllä.

Vaikka lapsen valvottaminen saattaa kuulostaa vanhemmista ikävältä, Pajusen mukaan pienen lapsen riittävästä unen saamisesta ei yleensä tarvitse olla huolissaan.

”Alle kaksivuotias lapsi ottaa unensa, mikäli todella tarvitsee sen. Lapsi saattaa nukahtaa esimerkiksi ruokapöytään ollessaan tarpeeksi väsynyt. Jos päiväunet venyvät kovin pitkiksi, lasta voi herätellä. Lapsen ikä pitää kuitenkin ottaa huomioon. Mitä vanhempi lapsi, sitä tarkemmin päiväunirytmistä kannattaa pitää kiinni, etteivät yöunet kärsi.”

Etenkin siirtymävaiheissa säännöllisyys on tärkeää, mutta rytmin vakiinnuttua on varaa myös joustaa esimerkiksi päiväunien pituudessa.

Kymmeneltä nukkumaan

Alle yksivuotiaan lapsen sopiva nukkumaanmenoaika on Pajusen mukaan noin iltakymmeneltä. Näin lapsen pisin unijakso asettuu samaan aikaan vanhempien yöunien kanssa. Oikein ajoitettujen päiväunien avulla unirytmin voi säätää toimivaksi.

Puolivuotiaan lapsen päiväunet kannattaa rajata kaksiin uniin. Ensimmäiset päiväunet otetaan yhdentoista ja yhden välillä ja seuraavat neljän ja kuuden välillä iltapäivällä. On tärkeää, että vauva on selkeästi hereillä väliajat.”

Auta lasta pysymään hereillä

Lasta voi auttaa pysymään hereillä, jos väsymys tulee aiemmin.

”Oikealla hetkellä aloitettu, varttitunnin mittainen lasta inspiroiva toiminta usein riittää siirtämään väsymyspiikin sen verran eteenpäin, että päästään lähelle tavoiteaikaa”, Pajunen kertoo.

Yksivuotiaalle yhdet päiväunet

Yksivuotiaana toiset päiväunet voi jättää pois. Samalla nukkumaanmenoaika aikaistuu iltaisin. Yksivuotias kannattaakin laittaa petiin jo kahdeksalta illalla. Tällöin lapsi herää yleensä noin kuudelta aamulla.

Päiväunet sijoittuvat taaperoikäisen rytmissä kahdentoista ja kahden väliin iltapäivällä. Samaa rytmiä voi ylläpitää siihen asti, kunnes on aika luopua kokonaan päiväunista.

Muutkin rytmit mahdollisia

Pajunen huomauttaa kuitenkin, että myös muunlaiset unirytmit voivat olla toimivia.

”Lapset ovat yksilöitä ja myös perhetilanteet erilaisia. Uniasioihin ei tarvitse etsiä muutosta, mikäli kaikki ovat tilanteeseen tyytyväisiä. Unirytmiin pitää kuitenkin kiinnittää huomiota, jos yksikin perheenjäsen kärsii”, Pajunen sanoo.

Milloin lopettaa päiväunet?

Pajusen mukaan yli kolmivuotiaiden päiväunirutiinit vastaavat enemmän aikuisten kuin lapsen tarpeisiin.

”Valtaosa lapsista olisi valmiita luopumaan päiväunistaan noin kolmevuotiaina, mikäli me aikuiset sen sallisimme. Nyrkkisääntönä voikin pitää, että kun leikki-ikäinen jaksaa iltaisin kukkua kauemmin kuin vanhempansa eli iltanukkumaanmeno alkaa venyä yli iltakymmenen, on aika jättää päiväunet pois”, Pajunen sanoo.

Päivähoidon vaatimukset

Joustamattomuus päivähoidossa aiheuttaa Pajusen mukaan kuitenkin ongelmia toimivan unirytmin ylläpitämiselle.

”Hankaluutena on päivähoidon vaatimus päivälevosta. Kun päiväkodissa on nukuttava, lapsen on vaikea nukahtaa illalla ja yöunet jäävät liian lyhyiksi. Kun puolen päivän aikaan ruokailun jälkeen on mentävä pitkäkseen, lapsi tietenkin nukahtaa. Näin kierre jatkuu ja päiväkodissa ilmoitetaan, että lapsi tarvitsee päiväunensa”, Pajunen harmittelee.

Säilytä sama rytmi

Päivärytmi olisikin hyvä säilyttää samanlaisena riippumatta siitä, onko lapsi kotona vai hoitopaikassa.

”Aikuisten tehtävä on tukea lasta tämän kehitysvaiheissa. Se, että viikonloppuisin kotona ei nukuta ja viikolla päivähoidossa on nukuttava ei auta lasta. Rytmistä toiseen vaihtaminen on lapselle raskasta”, Pajunen muistuttaa.

Näin autat lapsen kiinni hyvään unirytmiin

– Kaikissa ikäkausissa siirtyminen vaiheesta toiseen tapahtuu vähitellen ja uuden rytmin vakiintuminen kestää noin 2 viikkoa.

– Vanhemmat voivat auttaa lasta pitämällä rytmistä kiinni ja virkistämällä tai rauhoittamalla lasta tarpeen mukaan

– Tutut rutiinit, omassa sängyssä nukkuminen ja itsestään nukahtamisen taidon opettelu yli puolivuotiaana edistävät hyviä yöunia.

– Imetys ei ole hyvien nukkumistapojen opettelun este, kunhan imetys ei assosioidu nukahtamishetkeen. Lasta imetetään kun hän on virkeä.

– Alle 12 kk ikäisen lapsen unirytmi: Yöunille klo 22, aamusyöttö klo 5–6, herääminen klo 8, päiväunet klo 11–13, toiset päiväunet klo 16 –18.

– Yli 12 kk ikäisen lapsen unirytmi: Yöunille klo 20, herääminen klo 6, päiväunet klo 12–14.

– 3 vuoden iästä lähtien päiväunet voidaan jättää pois.

Artikkeli on julkaistu alun perin lokakuussa 2014.

Mitä mieltä olet artikkelista?