Lapsen unen tarve on suurempi kuin aikuisen. Nykyajan ongelmana on ennen kaikkea se, että lapset eivät mene ajoissa nukkumaan. Toisaalta vanhemmat saattavat yrittää laittaa lapsen unille liian aikaisin, mikä sekin voi johtaa ongelmiin.

Viimeksi päivitetty 27.2.2023

Heräileekö lapsesi usein yöllä? Nouseeko lapsi ylös sängystä todella aikaisin? Onko lapsi levoton tai ärsyyntynyt päivällä? Nämä ovat kaikki oireita lapsen unenpuutteesta.


 


”Yleensä vanhemmat tietävät, jos heidän lapsensa ei nuku riittävästi. Siinä missä monet aikuiset ovat unisina hiljaisia, liian vähän unta saaneista lapsista tulee usein levottomia, ärsyyntyneitä ja helposti turhautuneita”, unihäiriöitä tutkiva Bergenin yliopiston psykologian professori Ståle Pallesen kertoo.

Päiväkoti-ikäisen lapsen unen tarve on iästä riippuen 11–13 tuntia. Näin vanhemmat itse arvioivat Duodecim-julkaisussa lastensa unen määrää eri ikäkausina:

  • 1-vuotiaat: n. 13 h
  • 2-vuotiaat: n. 12,5 h
  • 5-vuotiaat: n. 11 h

Yksilöiden välinen vaihtelu on suurta, sillä unen tarve voi vaihdella paljonkin jo lapsena.

Yksi oire lapsen liian lyhyistä yöunista on aamu-unisuus. Jos lapsi pitää herättää joka aamu päiväkotiin, saattaa lapsi nukkua liian lyhyet yöunet.

Liian lyhyeksi jäävät unet aiheuttavat myös muita yllättäviä oireita. Esimerkiksi liian aikaisin heräävät lapset saattavat saada liian vähän unta. Myös levottomat yöunet ovat yksi oire lapsen liian vähäisestä unensaannista.

Vähäiset unet aiheuttavat myös murjotusta, ruokahalun menettämistä, huonoa keskittymiskykyä ja kehnoa vuorovaikutusta muiden lasten kanssa.

Hyvät unet, parempi mieli

Riittävän unen tunnistaa puolestaan siitä, että lapsi on hyväntuulinen ja pystyy toimimaan jokapäiväisissä askareissa.

”Neuvon vanhempia usein pitämään kirjaa siitä, kuinka paljon heidän lapsensa tarvitsevat unta. Sen jälkeen lapsen unentarpeen voi mukauttaa perheen jokapäiväiseen rytmiin”, uniterapeutti Karin Naphaug neuvoo.

Lue myös: Levotonta menoa yöaikaan

Nykylapset nukkuvat liian vähän

Uniterapeutti Karin Naphaug arvioikin, että lapset valvovat nykyään liian myöhään. Vanhemmat haluavat viettää enemmän aikaa lapsen kanssa, joten nukkumaanmeno viivästyy.

”Uskon, että monet luisuvat nukkumaanmenoajasta. Tuloksena on, että kaikki ovat väsyneitä, äkäisiä ja lyhytpinnaisia”, hän huomauttaa.

Lue myös: Uneton pinnasängyssä

Liian aikaisin sänkyyn?

Psykologian professori Pallesen huomauttaa, että on olemassa myös päinvastainen ongelma. Uuden tutkimuksen mukaan toiset vanhemmat laittavat vauvan nukkumaan ennen kuin vauva on ehtinyt väsyä.

”Jos lapsella on ongelmia nukahtaa yöllä, on mahdollista, että vauvaa yritetään nukuttaa yksinkertaisesti liian aikaisin. Vanhempien pitää tulkita lapsen antamia signaaleita”, Pallesen sanoo.

Nykylapset nukkuvat liian vähän

Lasten biologiset unirytmit saattavat vaihdella suuresti.

”Kokemukseni mukaan yöllä heräilevä vauva saattaa tarvita aikaisemman unirytmin”, Naphaug sanoo.

Jos lapsi on rättiväsynyt iltapäivisin, on myös syytä harkita unirytmin aikaistamista.

Miten muuttaa unirytmiä?

Lapsen omaa unirytmiä on mahdollista muuttaa, mutta se on tehtävä hellävaraisesti.

”Ei kannata laittaa lasta nukkumaan tuntia ennen kuin hän nukahtaa. Parempi on siirtää lapsen unirytmiä noin 15 minuuttia päivässä”, hän neuvoo.


Vinkkejä lasten nukuttamiseen

  • Älä päästä lasta yliväsyneeksi.
  • Laita lapsi nukkumaan samaan aika joka ilta.
  • Älä anna nukkua viikonloppuna kuin tunnin pidempään kuin viikolla.
  • Rauhoittukaa jo tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa.
  • Vältä tietokoneella pelaamista ja tablettien käyttöä juuri ennen nukkumaanmenoa.
  • Anna lapsen valita iltasatukirja.
  • Tarkkaile lapsen rytmiä, äläkä yritä laittaa lasta nukkumaan silloin, jos hän ei selvästikään ole vielä väsynyt.

Lähde: Duodecim

 

Mitä mieltä olet artikkelista?