Raskaudessa keho on kovilla ja hemmottelu olisi tarpeen. Ovatko kosmetologiset hoidot odottajalle turvallisia?

Viimeksi päivitetty 18.5.2010

Raskaana ollessa törmää tämän tästä tuttuun varoitustekstiin: ”ei raskaana oleville”. Kiellettyjen listalla ovat myös monet kosmetologiset hoidot, mutta odottajalle sopiviakin hoitovaihtoehtoja on onneksi olemassa.

Mainitse aina raskaudesta

Kosmetologisisista hoidoista nauttiminen sopii odottajallekin, kunhan valikoi lempein ottein ja miedoin tuottein tehtävän hoidon. Voimakkaasti aineenvaihduntaan ja verenkiertoon vaikuttavat hoidot on syytä unohtaa, samoin järeämmät vartalonmuokkaukset sekä vartalon akupisteitä stimuloivat hoidot. Eteerisiä öljyjä ja turvetta tulee myös välttää.

Monet laitteilla tehtävät hoidot ovat nekin usein odottajilta kiellettyjä: esimerkiksi ultraäänipuhdistuksen vaikutuksesta sikiöön ei ole tarkkaa tietoa, joten useimmat kosmetologit eivät tee tätä hoitoa raskaina oleville.

Odottajan hemmotteluun sopivat esimerkiksi jalka- ja käsihoidot sekä miedoin ainein tehtävät kasvohoidot. Turvallisia ovat myös odottajille räätälöidyt hoidot. Kauneushoitoja suunnitellessa on hyvä huomioida, että ihotyyppi voi olla raskauden aikana erilainen kuin tavallisesti.

Raskaudesta kannattaa aina mainita kauneushoitolassa, myös vaikka raskaus olisi aivan alussa. Asiantunteva kosmetologi osaa kertoa, millaiset hoidot ja kotihoitotuotteet ovat odottajalle sopivia. Osa kosmetologisista hoidoista sellaisia, joita ei suositella alkuraskaudessa, mutta myöhäisemmässä vaiheessa raskautta niitä voidaan jälleen tehdä. Joitain kauneushoitoja voidaan myös tehdä raskaana oleville osittain muunneltuna.

Lue myös: Yllättäviä tunteita raskaana 

Odottajien erikoishoidot

Monet kauneushoitolat tarjoavat erityisiä raskaana olevillle suunniteltuja hemmotteluhoitoja. Tällaisia täsmähoitoja ovat esimerkiksi raskaushieronta sekä odottajille suunnatut jalka-, käsi- ja kasvohoidot. Tarjolla on myös tulevan äidin ”mother-to-be” -hoitopaketteja ja kaunistautumishoitoja synnytystä silmälläpitäen.

Raskaushieronnassa on yhdistetty eri hierontamuotoja odottavan äidin tarpeisiin. Hieronnassa käydään läpi odottajan toiveista riippuen koko vartalo tai osa siitä. Raskaushieronnan luvataan tuovan virkeän olon ja helpotusta raskausajan vaivoihin, kuten turvotukseen ja lantion alueen lihasjännitykseen. Hieronnassa käytetään tuoksutonta hierontaöljyä.

Mother-to-be -hoidossa hellitään koko vartaloa hieromalla ja vartalonaamiolla. Hoidon luvataan lisäävän ihon kimmoisuutta, estävän raskausarpia ja poistavan nestekertymiä ja turvotusta. Hoitoon kuuluu yleensä myös musiikki ja miedot tuoksut.

Lue myös: Lantionpohjan lihakset joutuvat kovilla raskausaikana

Raskaana olevalle ei yleensä suositella muun muassa näitä kosmetologisia hoitoja:

– Turvehoidot
– Vyöhyketerapia
– Intialainen päähieronta
– Kasvojen ultraäänipuhdistus
– Aromaterapia
– Hermoratahieronta
– Kuumakivihieronta
– Kestopigmentoinnit
– Monet laitehoidot

Joitain yllä mainituista voidaan tehdä raskaana olevalla muunneltuna.

Esimerkkejä odottajalle sopivista hoidoista:

– Mother-to-be -hoito
– Raskaushieronta
– Käsien hoito esim. parafiinikäsihoito
– Jalkahoito
– Pedikyyri
– Miedoin ainein tehtävät kasvohoidot

Teksti: Hanna Brockman
Kuva: Crestock

 

Lue myös:

Värjätä vai ei?
Tatuoinnit ja raskaus
Lävistykset ja raskaus

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliNäin rankaiset rakentavasti – lue asiantuntijan vinkit
Seuraava artikkeliHaikara jäi työttömäksi
JAA