Virallisia kieltoja hiusten värjäämisestä raskausaikana ei ole. Värjääminen on kuitenkin tarpeeton kemikaalialtistus. Luonnonkosmetiikkaan perustuvat värit eivät ole markettitavaraa turvallisempi vaihtoehto.

Viimeksi päivitetty 12.4.2022

Raskaustesti näyttää plussaa ja suunnilleen samoihin aikoihin hiusten juurikasvu ylittää kipukynnyksen. Mutta miten on, onko hiusten värjääminen turvallista raskausaikana?


 


Kosmetiikkatuotteita ja niiden turvallisuutta ei tarvitse tutkia yhtä tarkasti kuin esimerkiksi lääkkeitä. Tästä syystä kosmetiikan turvallisuudesta raskaana ja imetettäessä ei ole riittävästi tietoa.

Kosmetiikan mahdolliset haittavaikutukset sikiöön välittyvät odottavan äidin verenkierron kautta. Ainetta tulee siis olla äidin verenkierrossa, jotta se voi vaikuttaa sikiöön tai erittyä rintamaitoon.

Voiko hiuksia värjätä raskausaikana?

Erityisesti hiusten värjääminen herättää usein kysymyksiä odottajien keskuudessa. Voiko hiuksia värjätä raskausaikana? Onko väliä, millaisella värillä värjää?

Pääsääntöisesti hyvin pieni osa hiusväreistä imeytyy päänahan kautta verenkiertoon. Imeytymisen määrään vaikuttavat tietyt tekijät, kuten ihon kunto – ehjän ihon kautta imeytyminen on vähäisempää – ja pinta-ala, jolle väriä on levitetty. Myös sillä on vaikutusta, värjääkö hiuksia kerran raskauden tai imetyksen aikana vai joka kuukausi.

Allerginen reaktio todennäköisin haitta

Jos olet värjännyt hiuksesi odotusaikana, aihetta paniikkiin ei ole. Samoin voit jatkaa vauvasi imettämistä, vaikka olisitkin käyttänyt hiusväriä imetysaikana. Hiusvärin vaikutuksia sikiöön tai vauvaan ei ole erikseen tutkittu, mutta myöskään värjäämisen mahdollisia haittoja ei ole raportoitu.

Suositus välttää hiusten värjäämistä perustuu siihen, että tietoa sen turvallisuudesta on rajoitetusti, eikä värjäämisestä ole muuta kuin kosmeettista hyötyä. Todennäköisin hiusten värjäämiseen liittyvä haitta on raskausaikanakin äidin allerginen reaktio.

Raidoitus parempi vaihtoehto

Ei ole olemassa virallista suositusta siitä, montako kertaa raskausaikana hiukset voi turvallisesti värjätä. Hyvä yleisohje kuitenkin on, että kaikkia turhia kemikaalialtistuksia kannattaa välttää.

Jos hiuksensa kuitenkin haluaa värjätä raskausaikana, koko pään värjäystä parempi vaihtoehto on hiusten raidoitus, sillä raitoja laitettaessa hiusväriä ei levitetä päänahkaa myöten, eikä väri siis imeydy verenkiertoon.

Luonnonkosmetiikassakin piilee riski

Luonnonkosmetiikkaan perustuvat hiusvärit eivät sen sijaan ole perinteisiä värejä turvallisempi vaihtoehto raskaus- tai imetysaikana. Esimerkiksi hennavärien on epäilty sisältävän syöpää aiheuttavia aineita.

Aikaisemmin värjätyt hiukset eivät uhkaa sikiön tai vauvan terveyttä, sillä itse hiuksesta ei imeydy aineita verenkiertoon.

Hormonit saattavat tehdä tepposet

Jos päädyt värjäämään hiuksesi raskaana ollessasi, muista että raskausajan hormonimyrsky voi vaikuttaa myös hiuksiin.

Oma vakioväri voi käyttäytyä oudosti. Platinanvaaleista raidoista saattaa tulla pääsiäistipunkeltaiset. Pirteä punainen ehkä vinksahtaa villiksi violetiksi. Varovaisen kannattaa kokeilla väriä ensin pieneen hiustupsuun huomaamattomassa kohdassa.

Lähteet:

HUS – Raskaus ja imetys: Hiusvärit

Mitä mieltä olet artikkelista?