Tina Plantamura oppi lopulta ymmärtämään lapsia hemmottelevaa anoppiaan. Anteeksipyyntö tuli kuitenkin liian myöhään.

Julkaistu 10.4.2015

Sinä varastit aina shown. Annoit heille kaiken, mitä he halusivat. Etkä koskaan kieltäytynyt, kun he pyysivät sinulta jotain.

Toive saattoi olla toinen annos jälkiruokaa, karkkia ennen päivällistä, vielä muutama minuutti kylvyssä tai rahaa jäätelön ostoon.

Minulla oli suuria vaikeuksia osoittaa sinulle kunnioitusta ja arvostusta, sekä pitää samalla huolta, ettet hemmottele lapsiani liikaa. Pelkäsin, että lapsista tulee ”itsekkäitä kakaroita” jos heille antaa kaiken, mitä he haluavat. Ajattelin, että he eivät koskaan opi odottamaan, vuorottelemaan tai jakamaan asioita, koska he saivat kaiken heti, kun avasivat suunsa tai osoittivat sormella haluamaansa.

Pidit jokaista vauvaani sylissäsi kauan senkin jälkeen kun he olivat jo nukahtaneet.

Etkö ymmärtänyt, että halusin heidän oppivan nukahtamaan itsekseen? Juoksit heidän luokseen heti kun he päästivät pienimmänkin äännähdyksen. Kuinka he ikinä oppisivat rauhoittumaan itse?

Paheksuin sitä, että ostit lapsille kaikkein parhaat ja kalleimmat lahjat jouluna ja syntymäpäivinä. Miten minä voisin kilpailla kanssasi? Miltä luulet tuntuneen, kun parhaimmat lahjat, jotka riemastuttivat lapsia eniten eivät olleetkaan vanhemmilta?

Ja voi kuinka he rakastivat viettää kanssasi aikaa. Valmistit heidän lempiruokiaan päivälliseksi – Kolme eri ateriaa kolmelle eri pojalle. Ja sinulla oli aina jokin pieni yllätys annettavana. Lapset saivat sinulta lahjoja, karkkia ja herkkuja. En halunnut, että he yhdistäisivät sinut vain karkkeihin ja lahjoihin. Halusin, että he rakastaisivat sinua itseäsi. Yritin sanoa asiasta sinulle, muttet kuunnellut. Hemmottelit heitä edelleen kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Mietin paljon, miksi teit tämän kaiken ja kuinka saisin sinut hellittämään. Tiedän, että isoäitien kuuluu ”hemmotella lapsia” ja lähettää heidät sen jälkeen kotiin, mutta mielestäni sinun toimintasi oli suorastaan....järjetöntä.

Mutta sitten olit poissa.

Jouduin ottamaan pojat syliini ja kertomaan, että mummo on kuollut. Pois menosi ei tuntunut edes mahdolliselta – sinunhan piti olla läsnä elämän tärkeissä hetkissä: päätöstanssiaisissa, valmistujaisissa ja häissä. Mutta lapset menettivät isoäitinsä liian varhain ja liian yhtäkkisesti. Eivät he olleet vielä valmiita sanomaan sinulle hyvästejä.

Niinä vuosina kun toivoin, että lopettaisit lasten hemmottelun, en koskaan miettinyt kuinka paljon rakastit heitä. En ymmärtänyt, että näytit sen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Teit ruokaa, annoit lahjoja ja karkkeja ja olit läsnä. Muistit pienimmätkin yksityiskohdat tärkeistä hetkistä, olivatpa ne sitten täydellinen koppi ulkokentällä tai hieman epävireinen nuotti koulun konsertissa. Isoäidin rakkaudellasi ei ollut rajoja. Rakkaus soljui sydämestäsi montaa reittiä – keittiöstäsi, lompakostasi, sanoistasi ja väsymättömistä käsivarsistasi.

On turhaa velloa katumuksessa, mutta mietin usein, kuinka väärin käsitin tilanteen. En lainkaan ymmärtänyt anteliaisuuttasi. Tällä hetkellä teini-ikäiset lapseni ikävöivät sinua syvästi. Eivätkä he ikävöi lahjoja tai rahaa. He ikävöivät nimenomaan sinua. Heillä on ikävä sitä, kuinka he juoksivat tervehtimään sinua ovelle ja halasivat sinua ennen kuin ehdit edes sisälle. He ikävöivät sitä, kuinka he katsoivat katsomoon ja näkivät sinun, heidän suurimman faninsa, hymyilevän takaisin. He kaipaavat keskustelujanne sekä viisaita, kannustavia ja rakastavia sanojasi.

Jos voisin vielä puhua kanssasi, kertoisin sinulle että aina elämän arvokkaina hetkinä, kun lapset saavuttavat jotain uutta ja aina kun he hämmästyttävät minut sisullaan, lahjakkuudellaan ja menestyksellään, ajattelen sinua. Silloin toivon, että he saisivat sinut takaisin.

Tule takaisin ja rakasta heitä vielä viimeisen kerran niin, kuin vain isoäiti voi rakastaa. Tuo karkkeja ja yllätyksiä. Palkitse lapset lahjoilla pienimmistäkin saavutuksista. Tee heidän lempiruokiaan. Vie heidät mihin he haluavatkin mennä. Ja tee se rakkaudesta.

Toivon koko sydämestäni, että voisit palata.

Istu kanssani katsomossa tuntikausia. Näe, miten päättäväinen pojan ilme on ja kuinka täysillä hän yrittää. Voisimme tarkkailla yhdessä pojan ilmeitä ja päätellä ilman erehdyksen mahdollisuutta, onko poika itsevarma, peloissaan, janoinen vai tylsistynyt.

Tule takaisin ja kuuntele hänen saksofonin soittoaan. Voisimme tarkkailla hänen kasvojaan. Me molemmat tunnistamme pojan lempilaulut katsomalla hänen silmiään, kun hän soittaa. Seuraa kanssani, kuinka hän kääntelehtii tuolissaan, katsoo ystäviään silmiin ja huokaisee helpotuksesta jokaisen kappaleen lopussa.

Tule takaisin ja kuule pojan matalana soiva ääni koulun kuorossa. Ilahdu siitä, että hän laulaa täydellä sielullaan ja sydämellään. Vihreät silmät palavat innosta ja sulkeutuvat pitkien nuottien kohdalla.

Voisin vilkaista sinuun ja tietäisimme, ettei kukaan ihaile häntä yhtä suuresti kuin sinä ja minä.

Tule takaisin ja katso, kun hän astelee hatussaan ja kaavussaan. Katso kun tuuli puhaltaa hänen hiuksensa pois kasvoilta ja häkelly kanssani siitä, että hänestä tulee pian mies. Ole kanssani, kun sanaakaan sanomatta ihmettelemme, kuinka vuodet kuluivat niin nopeasti.

Mitä enemmän toivon paluutasi, sitä selvemmin ymmärrän, ettet koskaan poistunut kokonaan.

Nyt ymmärrän. Näytit rakkautesi monella tavalla. Tiedän, että isoäitiys toi iloa ja tarkoitusta elämääsi. Tiedän, ettet voi koskaan palata, mutta tiedän myös että rakkautesi ei koskaan katoa. Rakkautesi antoi lapsille tukea ja turvaa enemmän kuin sanat voivat kertoa. Rakkautesi on osa heitä ja tulee olemaan sitä kun he kasvavat aikuisiksi. Kiitän sinua jokaisesta herkusta ja lahjasta. Kiitän sinua jokaisesta kerrasta, kun pidit heitä sylissäsi ja lohdutit enemmän kuin tarpeeksi. Kiitän sinua myös siitä, että annoit heidän valvoa myöhään.

Ja toivon syvästi, että voisit tehdä kaiken uudelleen.

Mitä mieltä olet artikkelista?