Hengenpidätystä, krokotiilin kakkaa ja amuletteja. Raskautta on ehkäisty historian saatossa mitä oudoimmilla tavoilla.

Julkaistu 7.2.2014

1. Krokotiilin kakka

Muinaisessa Egyptissä sienimäiseksi kuivunutta krokotiilin kakkaa aseteltiin emättimeen. Ehkäisykeino on myöhemmin todettu varsin menestykselliseksi.

Krokotiilin kakka tappaa nimittäin siittiöitä. Pessaariksi vaginaan asetettu möhkyrä estää myös fyysisesti siittiöitä etenemästä kohti munasolua.

Lue myös: Valtava vauva ja muita teoksia

2. Potku takamukseen

Hippokrates oli antiikin aikojen lääkäri. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että lääkäri saa toiminnallaan ainoastaan edistää elämää. Näin ollen Hippokrates ei mielellään tehnyt potilailleen raskautta ehkäiseviä pessaareita ja rohtoja, sillä ne olivat vaarallisia ja saattoivat vahingoittaa naista.

Jos kuitenkin nainen halusi välttää raskauden, Hippokrates neuvoi seuraavaa: Naisen kannattaa yhdynnän jälkeen hypätä ilmaan ja iskeä omilla jaloillaan takalistoon. Näin miehen siemenet varisevat naisen sisältä, eikä siemen pääse kiinnittymään naiseen. Jos toimenpiteen suorittaa seitsemän päivää yhdynnän jälkeen, siemenen kerrotaan irtoavan kunnon paukahduksen säestyksellä.

Lue myös: TOP 10: Näin tapat siittiöt

3. Coca-Cola

Yhdysvalloissa 1950- ja 1960-luvuilla brändijätin kolajuoma sai aivan uuden käyttötarkoituksen. Huhun mukaan hapokas limsa tappoi tehokkaasti siittiöitä.

Käyttöä lisäsi se, ettei kunnollisia ehkäisyvälineitä ollut vielä laajalti saatavana. Vanhanaikainen Cola-pullo toimi myös kätevänä vaginaan ruiskuttamislaitteena.

Myöhemmässä tutkimuksessa on todettu, että hapokkaalla juomalla on todellakin siittiöitä tappava vaikutus. Ehkäisykeinona Coca-Cola on kuitenkin melko onneton.

Lue myös: Mies: ruiskit mitä syöt

4. Amuletti kaulaan

Keskiaika on tunnettu lääketieteen surkeasta tasosta. Näin on myös ehkäisymenetelmien suhteen.

Suosittuja ehkäisykeinoja olivat nimittäin erilaiset taikakalut. Esimeriksi muulin korvavaikusta tehdyn amuletin katsottiin pitävän epätoivotut raskaudet loitolla. Myös mustan kissan luu ajoi asian, kunhan se oli kiedottu kankaalla tiukasti reiden ympärille.

Lue myös: Äkäpusseille poikia – taustalla testosteroni

5. Pidätä hengitystä

Roomassa toiminut antiikin lääkäri Soranus neuvoi naisille seuraavaa tekniikkaa: yhdynnän lopussa nainen pidättää hengitystään ja vetäytyy niin ettei miehen siemenet mene liian syvälle.

Yhdynnän jälkeen on tietenkin mukava jäädä makailemaan sänkyyn. Jos pari ei halua saada lapsia, houkutusta on syytä välttää. Naisen on hypättävä Soranuksen mukaan välittömästi ylös, valutettava sperma ulos ja pyyhittävä elimensä tarkoin.

Jos yllä mainitut tuntuvat turhan heppoiselta ehkäisymenetelmiltä, Soranus vinkkaa, että toimenpiteiden päälle voi juoda vielä lasin kylmää vettä. Kaikkihan tietävät kuinka hyvin kylmä vesi ehkäisee raskautta.

Lue myös: Spermaa pankista

6. Sukupuuttoon kuolleen kasvin mehua

Monet käyttivät antiikin Roomassa silphium-nimisestä kasvista tehtyä uutetta jälkiehkäisykeinona. Tämän fenkolille sukua olevan kasvin sanottiin aiheuttavan keskenmenon.

Kasvilla oli ilmeisesti todellinen vaikutus raskauden etenemiseen, sillä kasvin käyttö oli erittäin suosittua. Kasvia ei onnistuttu koskaan viljelemään, joten se piti poimia villinä. Nykyään kasvin tehoa on hankala tutkia, sillä silphiumin ylikäyttö johti kasvin sukupuuttoon.

Lähteet: Soranus’ Gynecology, Contraception and Abortion from the Ancient World to the RenaissanceBMJ, Mental Floss

Mitä mieltä olet artikkelista?