Äitien kokemukset sikiön ensimmäisistä liikkeistä vaihtelevat paljon. Ensimmäistä lastaan odottava tuntee liikkeet yleensä hieman myöhemmin kuin aiemmin synnyttänyt, joka jo tietää, miltä liikkeet tuntuvat.
Moni huomaa ensimmäiset liikkeet noin 16.–20. raskausviikolla, mutta ensimmäinen kerta voi olla niin hienovarainen, että sitä ei oikein tajua kokeneensakaan, ennen kuin tilanne on jo ohi.
Potkujen suunta ja istukan sijainti vaikuttavat
Lapsen liikkeet välittyvät kohdunseinän läpi herkkiin vatsaseinämän hermoihin. Potkujen ja liikkeiden tuntemiseen vaikuttavat muun muassa lapsen asento, istukan sijainti ja tietenkin potkujen voimakkuus.
Myös potkujen suunnalla on merkitystä: Sikiön lyhyt ja terävä liike tuntuu selvemmin silloin, kun se potkii vatsaa kohti. Selkärankaan päin kohdistetut potkut taas eivät tunnu yhtä terävinä.
Sikiön liikkeitä ja potkuja ei kannata verrata toisten odottavien äitien tuntemuksiin eikä edes omiin aikaisempiin raskauksiin. Kaikki lapset ovat erilaisia ja liikkuva eri tavalla. Sikiön aktiivisuus vaihtelee päivittäin. Kaikki raskaudet ovat erilaisia, ja riippuu ihmisestä, miten herkkä hän on tuntemaan sikiön liikkeet.
Rauhoittele levotonta laululla ja hieronnalla
Levottomana tavallista enemmän liikkuvaa sikiötä voi yrittää rauhoitella. Asetu rauhalliseen paikkaan ja laula vaikka pieni kehtolaulu. Kevyt vatsan hieronta voi tehdä hyvää niin äidille kuin lapselle. Äidin venyttely antaa myös sikiölle tilaisuuden venytellä.
Suunnilleen 28. viikon paikkeilla sikiö alkaa liikkua entistä nopeammin, mutta on aivan tavallista olla tuntematta ihan kaikkia sen liikkeitä.
Herättele uinuvaa makealla ja töytäisyillä
Jos et ole tuntenut liikkeitä koko päivänä, voit yrittää herätellä lasta. Asetu aloillesi ja juo lasi makeaa mehua. Tönäise vatsaasi kevyesti, soita musiikkia. Usein lapsi reagoi, jos asetut selällesi ja silittelet vatsaasi kevyin liikkein.
Jos kontaktin saaminen lapseen ei onnistu, yritä uudelleen hieman myöhemmin. Jos kuitenkin olet huolestunut, voit ottaa yhteyttä neuvolaan. Kun laskettu aika lähestyy, tarkkaile mahdollisia muutoksia lapsen liikkumiskuviossa.
Maha pomppii
Viimeiset kymmenen raskausviikkoa sikiön potkut on mahdollista tuntea myös ulkoapäin. Kutsu kumppani ja muut perheenjäsenet mukaan leikkiin, anna heidän tönäistä varovasti vatsaasi ja tuntea kuinka lapsi vastaa. Pyydä kumppania laittamaan korvansa vatsaa vasten – siten liikkeet voi tuntea vielä herkemmin.
Sydänäänien äärellä
Kauniita kuvia, tarkkaa tutkimusta
Ultra paljastaa salaisuudet