Ota koneeseen mukaan erilaista ajanvietettä ja viihdykettä. Lapsen oma suosikkilelu on hyvä olla mukana, mutta voit ottaa yllätykseksi myös uuden ja ennennäkemättömän pienen lelun. Jos hyvin käy, uudessa lelussa riittää ihmettelemistä pitkäksi aikaa.
Lapsen iästä riippuen hyviä viihdykkeitä ovat esimerkiksi kirjat, matkapelit, tarrat ja pikkulelut. Parivuotiaasta lähtien monet lapset tykkäävät piirtää ja värittää, tai katsella kannettavalta dvd-soittimelta piirrettyjä. Itse lentokoneessakin riittää paljon ihmeteltävää: turvavyöt, käsinojien nappulat, lentoemäntien kärryt, ikkunaverhot ja maisemat pilvineen ovat lapsesta usein jännittäviä, ainakin hetken. Juuri liikkumaan oppineen lapsen mielestä parasta ajanvietettä on yleensä koneessa tepastelu – lapsen voi antaa liikkua käytävällä silloin, kun turvavyövalo ei pala ja käytävällä ei ole kärryliikennettä.
Vaipan vaihto onnistuu koneessakin. Useiden lentokoneiden vessoissa on pieni hoitopöytä, jossa vaipan voi vaihtaa. Vessa on kuitenkin ahdas ja sinne on monesti jonoa, joten pissavaipan voi hyvin vaihtaa sylissäkin.
Lue myös: Hellekelin vaarat vauvoille
Pientä evästä on hyvä napata matkaan. Esimerkiksi rusinat, maissinaksut, kuivatut hedelmät ja pähkinät, myslipatukat, keksit ja pillimehut ovat sopivaa konenaposteltavaa. Vältä kovin sotkuisia ja tahmaisia eväitä. Hampaita tekevälle vauvalle myös viilentävä purulelu on tarpeellinen ”eväs”.
Pakkaa mukaan hoitolaukku, johon kokoat kaikki lennolla tarvittavat tarvikkeet. Hoitolaukkua voit säilyttää lennon ajan edessä istuvan istuimen alla, jolloin kaikki tarpeellinen on käsillä helposti ja nopeasti, eikä niitä tarvitse vähän väliä kurotella ylähyllyltä. Ota laukkuun tarpeidenne mukaan vaippoja, puhdistuspyyhkeitä, ruokalappu, soseita, lusikka, tutti, tuttipullo sekä eväät ja viihdykkeet. Myös varavaatekerta on hyvä olla hoitolaukussa, samoin unilelu päiväunia varten.
Kaikkien tykötarpeiden lisäksi ota mukaan reilu annos rentoa asennetta. Lapsi lukee vanhempiaan ja aistii kireän pinnan - kun vanhemmat ovat virittäytyneet iloiseen lomatunnelmaan, rentoutuu lapsikin helpommin. Lähde siis hyvillä mielin matkaan!
Teksti: Hanna Brockman
Kuva: Crestock
Lue myös:
Matkustaminen lapsen kanssa
TOP 5: Suosituimmat vauvalomakohteet
Lentäen, laivalla, autolla vai junalla
Hyvää matkaa!