Tutti luo turvaa

Tutti on kiva. Se poistaa surun uskomattoman nopeasti. Ei ihme, etteivät aikuiset jaksa aina taistella näin käyttökelpoista välinettä vastaan, vaikka pitkällisellä tutin imemisellä on todettu olevan haittavaikutuksia.
Lapsi opettelee ensimmäisinä vuosinaan rauhoittamaan itseään. Siihen työhön lapsi tarvitsee valtavan määrän aikuisten läsnäoloa ja turvaa. Myös tutti voi olla yksi väline itserauhoittamisen opettelemisessa. Tutti ei kuitenkaan ole kaikille lapsille samanlainen turvan lähde.
 
Imemisen tarve vaihtelee lapsesta toiseen, joten kiintymys tuttiin on hyvin yksilöllistä. Tutti on myös kulttuurisidonnainen väline. Esimerkiksi Afrikasta Suomeen rantautuneissa perheissä tutti on harvinaisempi kuin kantaväestöllä.
 
 
Irti tutista
 

Jossain vaiheessa tutin lutkuttamiseen kannattaa laittaa stoppi. Jos lapsi syö tuttia jatkuvasti, se saattaa aiheuttaa hänelle avopurentaa. Pitkälle iälle jatkuneen imeskelyn epäillään myös nostavan lapsen riskiä joutua korvatulehduskierteeseen.
 
Mannerheimin lastensuojeluliiton suosituksen mukaan kaksi vuotta on hyvä ikä luopua tutista. Silloin lapsen imemisen tarve tyypillisesti laskee. Tutin voi esimerkiksi jättää kissanpennuille. Monet ovat myös lähettäneet tutteja Pikku Kakkosen Tuttiputkeen.
 
Kaikki lapset eivät luovu suotuissa iässäkään tuttilohdusta yhtä helposti. Vanhemman kannattaa varautua viikkojakin kestävään kiukutteluun. Aikuisen on hyvä pysyä tiukkana. Tuttia ei kannata enää kaivaa esille, kun se on kerran jo otettu pois. Pian tutti jää pelkäksi muistoksi.
 
 
Teksti: Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto
 
 
Lähde:
 
Lue myös:
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 5
7iNFXt <a href="http://hhhbghpzjnfp.com/">hhhbghpzjnfp</a>
Kirjoittaja fhoauxe 15.04.2012
7iNFXt <a href="http://hhhbghpzjnfp.com/">hhhbghpzjnfp</a>
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
MJOpfg , [url=http://epunihuyijhd.com/]epunihuyijhd[/url], [link=http://ipsjhlmlkurk.com/]ipsjhlmlkurk[/link], http://wovwcoswcnnp.com/
Kirjoittaja dpjqwdcsv 15.04.2012
MJOpfg , [url=http://epunihuyijhd.com/]epunihuyijhd[/url], [link=http://ipsjhlmlkurk.com/]ipsjhlmlkurk[/link], http://wovwcoswcnnp.com/
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
8ivL7H <a href="http://qgflchxmjqez.com/">qgflchxmjqez</a>
Kirjoittaja errhjw 13.04.2012
8ivL7H <a href="http://qgflchxmjqez.com/">qgflchxmjqez</a>
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Mertcem
Kirjoittaja Mertcem 13.04.2012
Thiinkng like that is really impressive
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
hiukan tarkkuutta...
Kirjoittaja Viirukhan 16.09.2011
"Suositukset tutin käytön enimmäisajasta vaihtelevat. Alapullin mukaan yleisimmin suositellaan, että tutista luovuttaisiin samaan aikaan vauvan imemisvietin vähenemisen kanssa, eli noin 6-8 kuukauden iässä. Hampaiston ongelmien välttämisen kannalta tutti olisi syytä jättää noin kahteen ikävuoteen mennessä." Onkos Vau:n toimituksella ihan hippusen ristiriitaista kirjottelua? Tämä pätkä tuosta toisesta Jäähyväiset tutille -artikkelista :D
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.