Monet lapset kokevat, että humalaiset aikuiset pilaavat joulutunnelman. Saako lasten läsnäollessa juoda alkoholia? Kuinka paljon jouluna sopii naukkailla? Bloggari Marte Frimand-Anda avaa kirjoituksellaan kysymystä.

Viimeksi päivitetty 19.12.2014

Halot palavat takassa rätisten ja joululaulut soivat taustalla. Joululevyjä on kuunneltu jo monta viikkoa. Appelsiinintäyteiset joulutuoksut leijuvat olohuoneessa. Keittiössä jouluoluen korkki napsahtaa auki. Olutlasiin muodostuu herkullinen valkoinen vaahto, joka sihisee ja valuu hellästi tuopin reunoilta alas.


 


Joulupuuta koristellaan. Värikkäät nauhat kiertyvät vihreiden oksien ympärille. Neljä pientä lasta alkaa asetella kimaltelevia joulupalloja oksille.

Samat lapsen rakentavat pian legojaan olohuoneen lattialla. He ovat kaikki saaneet avata yhden joululahjan. Yhden tarkkaan valitun lahjan, jonka parissa he viihtyvät aikuisten tehdessä ruokaa ja kattaessa pöytää.

Tätä minä kutsun joulutunnelmaksi.

Lue myös: Räkä tulee, oletko valmis?

Kun lapset syntyivät, olen ollut niin väsynyt, että pienikin lasillinen viiniä saattelee minut pehmeästi unten maille. Välillä kärsin migreenijaksoista. Silloin yksikin lasi viiniä voi laukaista migreenikohtauksen, joka jatkuu useita päiviä. Juominen ei silloin ole sen arvoista.

Sitä paitsi minulla oli keskivertoa villimpi nuoruus. Ajattelen, että sain rillutella tarpeeksi jo ennen lapsia.

Mieheni kulauttaa lauantai-iltaisin oluen kurkusta alas. Jouluaterialla hän tarmasti juo kaksi tai kolme. Minä saatan juoda lasin punaviiniä. Mutta todennäköisemmin tyydin Pepsi Maxiin.

Minusta on hyväksyttävää juoda alkoholia, kun viettää aikaa lasten kanssa – kunhan se ei vaikuta käytökseen.

Lue myös: Alkoholi lapsiperheessä: kohtuudella mutta ei salassa

Monet ajattelevat, että pitäisi olla absolutisti, kun paikalla on lapsia. On nimittäin mahdollista, että lasten kanssa pitää yhtäkkiä lähteä jonnekin. Jos esimerkiksi joku sairastuu tai tapahtuu onnettomuus ja sinun pitäisi ajaa sairaalalle.

On kuitenkin raskasta miettiä jatkuvasti, että jotain saattaa tapahtua. Yleensä kun mitään vaarallista ei tapahdu. Ja jos joku joutuu onnettomuuteen, sairaalaan pääsee myös muilla keinoin. On olemassa perheitä, joilla ei ole omaa autoa. En syyttäisi heitä vastuuttomiksi siitä syystä.

Alkoholin juomisessa lasten seurassa ei ole sellaisenaan mitään väärää. Vasta kun alkoholia juodaan liikaa, asiasta tulee ongelma.

Valitettavasti on useita lapsia, jotka odottavat joulun loppuvan ja normaalin elämän jatkuvan.

Norjalaisen järjestön mukaan 16 prosenttia vanhemmista on juonut itsensä humalaan lasten seurassa. Monet vanhemmat myös sanovat, että ovat ylittäneet rajat alkoholin käytössä. Jopa 28 prosenttia vanhemmista sanoo, että on nähnyt muita vanhempia humaltuneena lastensa seurassa.

Jopa 300 000 norjalaista muistaa, että heidän lapsuutensa joulutunnelma on mennyt pilalle aikuisten alkoholinkäytön takia.

Se ei ole hyväksyttävää.

Vinkkejä alkoholinkäyttöön jouluna:

  • Ajattele asiaa ennen kuin olet juomatilanteessa. Käytä alkoholia järkevästi. Päätä etukäteen, juotko ja jos juot, kuinka paljon.
  • Pidä huolta siitä, että jouluna on myös hetkiä, jolloin olet lasten ja muiden aikuisten kanssa ilman alkoholia.
  • Jos juot lasten läsnä ollessa, juo vähemmän kuin mitä tyypillisesti juot.
  • Muista, että lapset huomaavat muutokset aikuisten käytöksessä nopeammin kuin vanhemmat itse sitä huomaavat.
  • Jos sinusta näyttää siltä, että muiden aikuisten alkoholinkäyttö vaikuttaa lapseen, pidä seuraa lapselle.
  • Jos kohtaat lasten heitteillejättöä, ota yhteys sosiaaliviranomaisiin.
Mitä mieltä olet artikkelista?