Lentäminen pienen lapsen kanssa on aina pieni haaste: paikallaan olo ahtaissa tiloissa voi houkutella matkakumppaniksi känkkäränkän. Jotta lento sujuisi mahdollisimman mukavasti, on vanhempien hyvä valmistautua lentomatkaan ennakoimalla ja oikeanlaisin varustein.
Lue vinkit sujuvaan matkantekoon!
Lentokentällä
Saavu lentokentälle ajoissa. Loma saa rennomman alun, kun varaat riittävästi aikaa lentokentällä toimimiseen: lähtöselvitykset, turvatarkastukset ja siirtymiset ottavat aikansa, ja lapsen kanssa aikaa kuluu myös vaipanvaihtoihin ja syöttämisiin.
Lue myös: Matkapahoinvointi ja lomaripuli
Kysy, voiko rattaat viedä portille asti. Toisinaan se on mahdollista, ja helpottaa kentällä liikkumista etenkin, jos päiväunet kutsuvat pienokaista lennon lähtöä odotellessa. Joillain kentillä on myös lainarattaita, mutta ne ovat yleensä pystymallisia istumarattaita. Jos rattaat pitää luovuttaa ruumaan jo lähtöselvityksessä, on kantoliina tai -reppu hyvä vaihtoehto kentällä kulkemiseen. Vilkkaan, juoksentelevan taaperon kanssa myös valjaat tai valjasreppu voivat kentän vilinässä tulla tarpeeseen.
Osalla lentoyhtiöistä on tarjolla seinään kiinnitettäviä vauvakoreja, jossa alle puolivuotias vauva voi kölliä lennon ajan. Jos olet matkalla pienen vauvan kanssa, kysy onko koneessa vauvakoria. Lomalennoilla korit saattavat olla varattuina jo etukäteen.
Lue myös: Suojaa lapsen iho auringolta
Syötä lapsi koneeseen siirtymistä odotellessa. Sylissä matkustaville alle 2-vuotiaille ei koneessa yleensä tarjota omaa ruokaa, ainakaan veloituksetta. Myös vaippa kannattaa vaihtaa kentällä juuri ennen koneeseen menoa, ettei vaihtopuuhiin tarvitse ryhtyä heti koneeseen päästyä.
Koneessa
Lentokoneessa sopivimmat vaatteet ovat väljät, kiristämättömät ja helpot vaihtaa. Pue lapsi siten, että vaatetta on helppo vähentää ja lisätä tarpeen mukaan. Koneessa on usein viileää.
Lentokoneen nousun ja laskun aikana ilmanpaineen vaihtelu voi tuntua ikävältä korvissa. Tähän auttaa imeskely: imetys, tuttipullo, tutti ja isommilla lapsilla vaikkapa ksylitolopastillin imeskely helpottavat paineen tunnetta ja toimivat myös jännityksen lieventäjinä.