Vajaan kahden vuoden iässä lapsi alkaa tasapainoilla vanhempien antaman turvallisuudentunteen ja oman valtavan tutkimistarpeensa välillä. Sanavarasto kasvaa vauhdilla, ja ehtiväisemmät saattavat oppia päiväkuiviksi.

Julkaistu 13.10.2010

Hieman alle kaksivuotiaalla on suussaan jo runsas hammasrivistö: Tämän ikäisellä lapsella on hampaita keskimäärin 16–20 kappaletta. On tärkeää totuttaa lapsi päivittäiseen hampaiden harjaamiseen ja säännöllisiin ruoka-aikoihin. Napostelu ja sokeriset herkut kannattaa jättää minimiin tai kokonaan pois.

Joko lapsesi on ahkera potalla istuja? On mahdollista, että jo alle kaksivuotias oppii päiväkuivaksi, mutta asialla ei ole vielä kiire. Anna lapsen totutella pottatouhuihin rauhassa, pakottamatta ja painostamatta. Muista kehua pienestäkin pottaan saadusta saaliista – ja toisaalta myös siitä, että lapsi ylipäätään yrittää tehdä asiansa pottaan.

Sanavarasto kasvaa

Toisen syntymäpäivän lähestyessä lapsen sanavarasto alkaa kasvaa kiihtyvällä tahdilla. Tässä iässä lapset tuottavat keskimäärin jo yli 200 merkityksellistä sanaa ja alkavat yhdistellä sanoja lyhyiksi lausahduksiksi. Puheen kehityksen yksilöllinen vaihtelu on kuitenkin suurta, eivätkä kaikki alle kaksivuotiaat sano kuin muutaman ymmärrettävän sanan – jos sitäkään. Jos lapsesi puheen kehitys herättää huolta, ota asia puheeksi 2-vuotisneuvolassa.

Vanhemman ohjauksessa lapsi oppii ilmaisemaan tunteitaan yhä paremmin. Hän on ylpeä oppiessaan uusia asioita, hämillään tehdessään virheitä ja raivoissaan kohdatessaan pettymyksiä. On tärkeää, että hyväksyt lapsesi erilaiset tunteenilmaukset.

Turvallista itsenäistymistä

Lapsi haluaa tehdä asioita itse eikä pidä siitä, että muut ovat sen tiellä. Tunteet kuohuvat lapsen tasapainoillessa vanhempien antaman turvallisuudentunteen ja oman valtavan tutkimusmatkailutarpeensa välillä. Lapsi alkaa harjoitella oleskelua vanhemman näköpiirin ulkopuolella yhä pidempiä hetkiä. Tämä on merkki lapsen kasvusta ja kehitykselle välttämättömästä itsenäistymisestä ja rajojen testauksesta.

Kun lapsesi juoksee kaupassa pois luotasi käytävää pitkin, hän tekee sen varmana sitä, että miten kauaksi sinusta hän liikkuukaan, hän ei kuitenkaan joudu sinun edustamasi turvaverkon ulkopuolelle.

Lähteet:
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Aivoliitto

 

Mitä mieltä olet artikkelista?