Suomalaisvanhemmista noin 40 prosenttia kertoo säästävänsä lapsilleen. Rahoja lapsilleen sijoittaa vajaa viidennes vanhemmista.

Viimeksi päivitetty 13.12.2019

Mitä pienempi lapsi, sitä aktiivisemmin vanhemmat säästävät ja sijoittavat tälle rahoja, kertoo Danske Bankin tuore Taloudellinen mielenrauha -tutkimus. Kaikista vanhemmista noin 40 prosenttia kertoo säästävänsä lapsilleen ja hieman alle 20 prosenttia vanhemmista sijoittaa lapsilleen. Molemmat ilmiöt ovat tutkimuksen mukaan yleistymässä.

”On mielenkiintoinen kysymys, onko kyseessä ikäkausi- vai aikakausikysymys. Ovatko hiljattain vanhemmaksi tulleet vanhemmat halukkaampia säästämään kuin aiemmat ikäluokat”, kysyy Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto.

Danske Bankin alle 10-vuotiailla asiakkailla on keskimäärin vajaat 700 euroa sijoituksia. Summasta noin 70 prosenttia on rahastoissa.

”Sijoittamisessa aika on tärkein asia. Pitkä aikaväli tasoittaa vaihtelut markkinoilla ja ennen kaikkea kasvattaa korkoa korolle -ilmiön merkitystä. Lapselle sijoittamisessa on usein myös helpompaa olla kurinalainen kuin itselle sijoittamisessa”, Kivipelto toteaa.

Rahan puute estää säästämisen, perheen koko vaikuttaa

Yleisin syy, miksi vanhemmat eivät sijoita lapselleen, on ylimääräisen rahan puute. Tämän sanoo syyksi 39 prosenttia vanhemmista.

”Suomalaisissa perheissä eletään erilaisissa taloudellisissa tilanteissa, ja monien arjessa sijoittaminen tuntuu hyvin etäiseltä. Sijoittamisessa etuna kuitenkin on, että se antaa ajan kanssa yleensä tuottoja. Kuukausisijoittaminen tuottaa lapselle pesämunan, kun tämä aloittaa omaa elämäänsä.”

Toiseksi yleisin syy on, että vanhempi ei koe sijoittamisen olevan tarpeellista.

”Suomi ja Ruotsi ovat yhteiskuntina hyvin samantyyppisiä: ne on rakennettu ajatukselle, että kaikki saavat samat mahdollisuudet taustaan katsomatta. Se voi olla syy, miksi vanhemmat pitävät sijoittamista tarpeettomana. Samaan aikaan on kuitenkin hyvä muistaa, että Ruotsissa sijoittaminen on huomattavasti yleisempää kuin Suomessa.”

Suurissa perheissä lapsille säästäminen ja sijoittaminen ovat harvinaisempia: yleisyys vähentyy lapsien määrän myötä ja vähintään neljän lapsen perheissä lähes 70 prosenttia vanhemmista sanoo, että ei säästä lapsilleen.

Näin säästät ja sijoitat lapselle – 4 vinkkiä

1. Aloita säästäminen nyt

Tärkeintä lapselle säästämisessä on aloittaa. Pienikin säästösumma voi kerryttää lapselle yllättävän pesämunan. Jossain vaiheessa lapsen elämää tulee hetki, jolloin säästettyjä varoja on mukava käyttää vaikkapa ajokorttiin, opintojen rahoittamiseen tai jopa ensimmäisen oman kodin hankintaan.

2. Säästä lapsen tilille

Lapsen ensimmäinen tili sopii säästämisen ja rahan käytön opetteluun. Vanhempien lisäksi myös muut lapsen läheiset voivat tehdä tilille talletuksia. Säännöllisestä tilisäästämisestä palkitaan bonuskorolla.

3. Säästä lapselle rahastoon

Rahastosäästäminen ei vaadi vanhemmalta enempää taitoa kuin tilille säästäminen. Rahastojen salkunhoitajat ovat asiantuntijoita, jotka hoitavat säästöjä. Säästämisen voit aloittaa vaikka kympillä kuussa ja muuttaa summaa myöhemmin omaan elämäntilanteeseen sopivaksi.

4. Lapselle lahjoittaminen

Lapselle lahjoittamisessa kannattaa huomioida verotus: verovapaasti voi lahjoittaa kolmen vuoden aikana enintään 4 999 euroa eli 138 euroa kuukaudessa samalle lahjan saajalle. Verottoman lahjan raja on antajakohtainen. Jos haluat lahjoittaa enemmän, lahjansaajan maksettavaksi tulee lahjavero.

Lähde: Danske Bank

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliOsittaisimetys: näin teet sen viisaasti
Seuraava artikkeliHoivaa ja hellyyttä – näin suojaat vauvaa stressiltä
JAA