Kohdussa taotaan terveyden pohja

Terveellinen ruokavalio raskaana

Nykytutkimuksen valossa kaikista tärkein ihmisen terveyden määrittäjäksi nousee sikiöaika ja varhaislapsuus.

Sikiöaika ja vauvan kaksi ensimmäistä vuotta ovat erityisen merkityksellisiä ihmisen myöhempien terveysriskien osalta.

Kohdussa sikiö saattaa altistua alkoholille ja tupakan myrkyille. Myös äidin huono ravitsemus saattaa tuottaa riskitekijöitä lapsen myöhemmälle terveydelle. Näitä vaikutuksia ei voi myöhemmässä elämässä perua urheilemalla ja syömällä terveellisesti.

Prefessori David Barker Southhamptonin yliopistosta on tutkinut vauvan painon vaikutusta aikuisen myöhempään sydänkohtausriskiin. Hänen mukaan alla 2,2 kiloa syntymäpainoltaan olevilla lapsilla on kaksi kertaa yhtä suuri riski saada sydänkohtaus kuin neljäkiloisilla vonkaleilla.

Kun ravintoa on kehnosti, suurin osa ravinteista menee aivoille ja näin ollen lapsen sydän jää heikoksi. Toisaalta ravinto ei saa olla liian yksipuolista. Jos sikiö saa liikaa sokeria, lapsen diabetesriski nousee myöhemmällä iällä.

Tietysti valinnoilla on myös väliä.

Jos aikuisena nauttii paljon epäterveellisiä aineita kuten alkoholia, se on epäterveellistä oli sitten lapsuus ollut minkälaista luomuparatiisia tahansa.

Lähde: Daily Mail

Teksti: Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto

Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.