Liikkuvan odottajan lapsi syntyy normaalipainoisena

Raskausajan liikunta on hyväksi niin äidille kuin tulevalle lapselle: Liikkuvan odottajan lapsi syntyy normaalipainoisena todennäköisemmin kuin liikuntaa harrastamattoman.
Raskausajan liikunta kannattaa

Raskaus ei kelpaa tekosyyksi olla harrastamatta liikuntaa.

Todennäköisyys synnyttää liian suuri vauva oli tuoreen norjalaistutkimuksen mukaan lähes kolmanneksen pienempi niillä naisilla, jotka harrastivat säännöllistä liikuntaa toisen ja kolmannen raskauskolmanneksen aikana.
 
 
Suuri syntymäpaino riski äidille ja lapselle
 

Vauvan liian korkea syntymäpaino on riski sekä äidille että itse lapselle: Se lisää muun muassa synnytyskomplikaatioiden mahdollisuutta ja synnytyksen jälkeisen verenvuodon riski on suurempi. Vauvan suuri syntymäpaino näyttää lisäksi altistavan ylipainolle myös myöhemmin elämässä.
 
Normaalin raskauden aikana liikuntaharrastusta ei siis tarvitse hylätä, ja liikuntaa aikaisemmin harrastamatonkin voi hyvin aloittaa liikunnan vaikka odotusaikana.
 

Turvallinen sykeraja?
 

Tutkimusta kommentoinut naistentautien erikoislääkäri Robert Welch Yhdysvalloista suosittaa, että odottavan äidin kannattaa liikkua niin, että syke nousee liikunnan aikana korkeintaan 120 lyöntiin minuutissa.
 
“Sillä sykkeellä äiti saa hyvää aerobista liikuntaa niin, että se ei kuitenkaan käy liian rankaksi sikiölle”, Welch sanoo.
 
Liikuntafysiologi Arto Hautala puolestaan linjaa Poliklinikka.fi-sivuston artikkelissaan, että turvallisuusrajana sikiön hyvinvoinnille voidaan normaalissa raskaudessa pitää noin 150 lyöntiä minuutissa. Hän kuitenkin muistuttaa, että koska sykkeen käyttäytyminen on yksilöllistä, on ehdottomien sykerajojen antaminen vaikeaa.
 
Norjalaistutkimuksen tulokset julkaistiin Obstetrics and Gynecology –lehdessä.
 
 
Lähteet:
Lue myös:
 
 



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.