Ihon palaminen lapsuusaikana lisää todistetusti riskiä sairastua ihosyöpään aikuisiällä. Helpoin tapa suojautua on välttää aurinkoa, mutta myös vaatteilla peittäminen ja rasvaaminen auttavat.

Viimeksi päivitetty 22.4.2008

On arvioitu, että valtaosa (noin 50–80 %) elinaikana tulleesta säteilystä saadaan 18 ensimmäisen elinvuoden aikana. Lapsuusaikana auringon vaurioittavien säteiden haittojen ehkäiseminen onkin aivan erityisen tärkeää.


 


Koska lapsilla ihon oma suojamekanismi ei ole vielä täysin kehittynyt, ja lapsen ihon pinta-ala on suhteessa huomattavasti suurempi kuin aikuisen, lapsen iho altistuu jopa 3 kertaa enemmän UV-säteilylle kuin aikuisen iho.

Kunnon suojauksella estetään valtaosa myöhemmistä ihovaurioista. Jos lapsen iho palaa, ihoon jää ”muistijälki” ja kerran palanut iho palaa aina helpommin uudelleen. Jos lapsen iho palaa useasti, riski sairastua ihosyöpään myöhemmässä elämänvaiheessa kasvaa moninkertaiseksi.

Vältä, peitä ja suojaa

Paras tapa välttää UV-säteilylle altistumista on välttää aurinkoa. Kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, vältä ulkona oleilua lasten kanssa kello 11–15 – jopa 50% koko päivän UV-säteilystä lankeaa keskipäivän tunteina. Mikäli ”siestan viettäminen” sisätiloissa ei onnistu, pysytelkää ulkona mahdollisimman varjossa.

Vesi ja hiekka heijastavat alas lankeavan UV-säteilyn takaisin ylöspäin, ja niiden päällä oleskellessa myös säteilyn vaikutus voimistuu. Vältä siis rantaleikkejä ja leikkipuistoja päivän kuumimpaan aikaan.

Pilvinen sää ei estä UV-säteilyä osumasta maahan, sillä ohut pilvi päästää lävitseen noin 90% auringon UV-säteistä. Vasta paksut tummat pilvet vähentävät säteilyä merkittävästi.

Vaatetus ja aurinkolasit

Kesäaikaan lapsella kuuluu olla lipallinen tai lierillinen hattu aina päässään. Se ehkäisee auringonpistoksia, vähentää silmiin osuvaa UV-säteilyä ja suojaa kasvojen herkkää ihoa porotukselta. Hätätilassa huivikin auttaa, mutta lierillinen hattu on paras.

Tiheään kudottu vaate suojaa lapsen vartaloa enemmän, kuin ohut ja ilmava. Myynnissä on myös erilaisia uv-suojattuja paitoja ja housuja, joissa kangasmateriaali on ominaisuuksiltaan erityisen suojaavaa.

Peitä lapsen keskivartalo, olkapäät, käsivarret ja reidet, sillä niillä alueilla iho on ohuempaa ja herkempää kuin muualla. Olkapäät ovat eniten auringolle alttiina jo sijaintinsakin puolesta.

Älä unohda aurinkolaseja! Lapsen silmä ei ole yhtä hyvin kehittynyt kuin aikuisen: mykiö on kirkas ja läpäisee UV-säteilyä huomattavasti enemmän kuin aikuisen silmä.

Millainen aurinkorasva on parasta?

Kaikkein olennaisinta on, että aurinkorasvassa on riittävän suuri suojakerroin, 30–50 on vaalealle pohjoismaiselle lapselle hyvä lukema.

Alle puolivuotiaan lapsen ei tulisi olla auringossa lainkaan, eikä niin pienelle suositella käytettävän mitään aurinkorasvaakaan. Suojaa lapsi vaatetuksella ja auringon välttelyllä.

0,5–2 -vuotiaan lapsen iholle suositellaan fysikaaliseen suojaan perustuvia, esimerkiksi sinkki- ja titaanioksidia sisältäviä aurinkorasvoja. Nämä rasvat eivät imeydy, vaan niissä olevat hiukkaset vaikuttavat ihon pinnalla ja heijastavat auringon säteitä pois.

Yli 2-vuotiaan lapsen iholle voi jo laittaa erilaisia kemialliseen suojaan perustuvia aurinkorasvoja. Rasvaa pitää laittaa riittävästi, usein noin teelusikallinen per raaja, ja lisätä sitä noin kahden tunnin välein – tai useammin, jos ollaan esimerkiksi rannalla, jossa rasva kuluu ihon pinnasta helposti pois.

Sekä kemialliset että fysikaaliset suodattimet on turvallisuusarvioinneissa todettu turvallisiksi lapsille. Auringossa palaminen sen sijaan on lapselle erittäin haitallista ja todistetusti yhteydessä ihosyövän syntyyn – eli aurinkorasvaa kannattaa ehdottomasti käyttää.

Juttuun on taustatiedoiksi haastateltu: Minna Latvala, farmaseutti, Yliopiston Apteekki

Vinkkejä aurinkoaltistuksen välttelyyn
  • Myynnissä on erinomaisen hyvin suojaavia UV-lippalakkeja, joissa huivimainen lisäosa peittää myös niskan.
  • Kokoontaittuva, pieni UV-telttakatos on erinomainen lisä niin rantaleikkeihin kuin omalle pihallekin. Sen varjoon voi vetäytyä nauttimaan eväitä.
  • UV-suojatut uimavaatteet sopivat mainiosti myös pihaleikkeihin.
  • Märkinä UV-uimavaatteet ovat kylmiä, joten pidä mukana kahta vaatekertaa ja vaihda rannallaoleskelua varten lapselle kuiva puku.
  • Mikäli lapsi matkustaa rattaissa, voit housujen sijaan peittää lapsen jalat yhdellä tai kahdella harsolla – näin lapsi pysyy viileämpänä, mutta silti suojattuna.

 

Mitä mieltä olet artikkelista?