Kela järjesti suunnittelukilpailun, jossa Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun opiskelijat loivat äitiyspakkauslaatikolle uuden visuaalisen ilmeen. Voittajaksi valittiin Johanna Öst Häggblomin työ Sukupuu.

Kela halusi uudistaa äitiyspakkauslaatikon ilmeen suunnittelukilpailulla, jotta ilmeeseen saataisiin innovatiivisia ja persoonallisia ideoita. Yhteistyökumppaniksi valittiin Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu. Suunnittelukilpailu on osa World Design Capital Helsinki -vuotta.

Suunnittelukilpailuun osallistui 30 työtä, joista 6-henkinen tuomaristo palkitsi voittajaksi Johanna Öst Häggblomin suunnitelman nimeltä Sukupuu. Öst Häggblom opiskelee taideteollisen muotoilun maisteriohjelmassa. Kuvitus otetaan tuotantoon, kun äitiyspakkaus seuraavan kerran vaihtuu eli arviolta elokuussa 2012. Voittaja saa 1500 euron palkkion.

”Suunnittelukilpailussa haettiin ilmettä, joka soveltuu vauvalle, viestii äitiyspakkauksen tarkoituksesta edistää vauvan hyvinvointia ja sopii sekä tytölle että pojalle. Sekä voittaneessa että toiseksi tulleessa suunnitelmassa nämä näkyvät hienosti”, kertoo Kelan etuusjohtaja Anne Neimala.

Toiseksi parhaaksi suunnitelmaksi valittiin Reeta Ekin työ Jonossa mars!

Perheet voivat personoida laatikon


 Tuomaristoon teki voittaneessa työssä vaikutuksen korkeatasoinen ja toiminnallinen konsepti. Laatikon kuvituksessa on nimensä mukaisesti sukupuu, johon perhe voi kirjoittaa vauvan ja hänen läheisteisensä nimet. Suunnitelma antaa mahdollisuuden personoida laatikko syntyvälle vauvalle.


Tuomariston mielestä ideassa tulee hienosti esille ajatus, että vauva syntyy osaksi sukuaan. Voittanut työ sai kiitosta myös vahvasta ja rohkeasta värimaailmasta sekä monipuolisesta pinnastaan. Tuomaristo näki, että työ on hyvin monipuolinen. Siihen voi nimien sijasta kiinnittää myös valokuvia, ja laatikon kannesta voi tehdä vaikka taulun.


 


Uudet laatikot jakoon syksyllä 2012


Ensimmäiset uuden designin mukaiset pakkaukset jaetaan arviolta elokuussa 2012, jolloin äitiyspakkaus seuraavan kerran vaihtuu. Pakkauksen ottaa yli 90 % ensisynnyttäjistä. Se jaetaan vuosittain noin 50 000 perheelle.



Lähde: Kela
Kuva: Kela


Mitä mieltä olet artikkelista?  

JAA
Edellinen artikkeliMummi ostoskoriin
Seuraava artikkeliKakkakaveriksi vessaan