Vesisynnytyksellä on monia hyötyjä niin äidille kuin syntyvälle vauvallekin. Vedessä synnyttäminen muun muassa rentouttaa äitiä, lievittää kipuja ja mahdollistaa asentojen vaihtamisen helposti. Vauvalle veteen syntyminen on lempeä siirtymä kohdun ulkopuoliseen maailmaan.

Viimeksi päivitetty 11.2.2020

Vesisynnytyksen mahdollisuus on yleistynyt suomalaissairaaloissa viime vuosina. Nyt vesisynnytys onnistuu jo suurimmassa osassa Suomen synnytyssairaaloja. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa veteen synnyttäminen tuli mahdolliseksi kuluvan vuoden tammikuussa.


 


”Aiemmin veden käyttö oli mahdollista vain avautumisvaiheen kivunlievitykseen. Tähän mennessä vesisynnytyksiä on ollut kolme kappaletta”, kertoo Taysin vesisynnytysten suunnittelijana toiminut kätilö Elina Inkinen.

Lämmin vesi rentouttaa synnyttäjää

Tutkimusten mukaan veden käytöllä synnytyksessä on monia hyötyjä. Lämmin vesi lievittää synnytyskipuja sekä kannattelee ja rentouttaa synnyttäjää.

”Rentoutuminen edistää synnytystä ja voi lyhentää sen kestoa. Vesi kannattelee synnyttäjää ja helpottaa liikkumista ja asentojen vaihtelua. Lämmin vesi myös pehmentää kudoksia, jolloin ponnistusvaihe helpottuu”, Inkinen kuvailee.

Juo riittävästi ja jaloittele välillä

Synnyttäjä voi mennä veteen heti halutessaan, mutta paras hetki ammeeseen siirtymiselle on yleensä, kun synnytys on kunnolla käynnissä ja supistukset jo niin kivuliaat, että synnyttäjä kaipaa niihin helpotusta. Vedestä on hyvä nousta välillä jaloittelemaan ja vessavisiiteille.

”Myös riittävä juominen on tärkeää lämpimässä vedessä ollessa. Jos sekä synnyttäjä että vauva voivat hyvin ja vedessä olo tuntuu hyvältä, ei altaassa ololle ole tiukkaa maksimiaikaa”, Inkinen kertoo.

Sikiön sykettä seurataan vedessäkin

Vesisynnytyksessä vauvan ja äidin vointia seurataan samalla tavalla kuin normaalissa ongelmattomassa synnytyksessä. Vauvan sykkeen seuranta onnistuu yleensä vedessäkin langattomilla laitteilla.

”Jos luotettava vauvan sykeseuranta onnistuu vedessä ollessa, ei ole tarvetta sitä varten nousta vedestä pois. Tarkoituksena on taata synnyttäjän ja sikiön koko synnytyksen aikainen turvallisuus myös vesisynnytyksessä”, sanoo Inkinen.

Vesisynnytys sopii matalan riskin synnyttäjille

Ammeessa oleilu synnytyksen avautumisvaiheessa ja itse vesisynnytys eivät ole mahdollisia kaikille äideille. Ammeen käyttö sopii niin sanotun matalan riskin synnyttäjille, joilla raskauden ja synnytyksen kulku ovat olleet täysin normaalit.

”Matalan riskin synnyttäjällä ei ole synnytykseen vaikuttavia perussairauksia eikä taustalla aikaisempia synnytysongelmia. Vesisynnytyksen tulee myös olla äidin oma valinta ja toive”, Inkinen listaa.

Myös lääkkeellisen kivunlievityksen käyttö saattaa estää veteen synnyttämisen.

”Kohdunkaulan- ja pudendaalipuudutuksen jälkeen ammeeseen meno on mahdollista seurannan jälkeen, mutta epiduraali– ja spinaalipuudutuksen jälkeen ammeeseen ei voi mennä”, Inkinen kertoo.

Pehmeä siirtymä kohdun ulkopuolelle

Tutkimusten mukaan vesisynnytys ei ole vastasyntyneelle tavallista syntymätapaa riskialttiimpaa. Sukellusrefleksin ansiosta vauva alkaa hengittää vasta veden pinnalle päästyään. Pintaan nousulla ei ole heti kiire, sillä vedessä ollessaan vauva saa happea istukan ja napanuoran kautta.

Kaiken kaikkiaan veteen syntyminen on vauvalle lempeä tapa siirtyä kohdun ulkopuoliseen maailmaan.

”Koska vesi on samanlainen ympäristö kuin lapsivesi kohdun sisällä, se on vastasyntyneelle pehmeämpi siirtyminen kohdun ulkopuolelle. Kuten muissakin synnytyksissä, vedessäkin mahdolliset riskit tulee kuitenkin tiedostaa, jotta poikkeavuuksiin pystytään reagoimaan”, tiivistää Inkinen.

Vesisynnytys on vaihtoehto muiden joukossa

Synnytyksen kulkua ja omia tuntemuksia sen aikana on mahdoton ennustaa, joten Inkinen kehottaa odottajia suhtautumaan avoimesti tulevaan. Kiveen hakattuja suunnitelmia ei kannata tehdä, sillä jokainen synnytys etenee omaa polkuaan.

”Vesisynnytys on yksi hyvä vaihtoehto muiden joukossa. Vaikka suunnittelisikin vesisynnytystä, olisi hyvä olla liikkeellä avoimin mielin.”

Vesisynnytyksen hyödyt

  • Lämpimässä vedessä oleilu rentouttaa, jolloin äidin stressihormonitaso laskee, endorfiini- ja oksitosiinituotanto kiihtyy ja synnytys edistyy.
  • Vesi lievittää kipuja ja kannattelee synnyttäjää, mikä auttaa häntä kontrolloimaan vartaloaan ja liikkumaan vapaammin eri asentoihin.
  • Asentojen vaihtelu voi auttaa sikiötä laskeutumaan ja kääntymään synnytyskanavassa ja helpottaa näin synnytystä. Myös kohdun verenkierto paranee.
  • Vesi helpottaa pystyasennossa olemista, jolloin lantion alueen lihakset ja välilihan alue pehmenevät ja rentoutuvat ja kohdunsuu aukeaa paremmin.
  • Vesisynnytysten yhteydessä esiintyy perinteisiä synnytyksiä vähemmän isoja repeämiä ja tarvetta välilihan leikkaukselle.
  • Ammeen lämmin vesi on ikään kuin jatkumo lapsivedentäyteiselle kohdulle, joten vastasyntyneen siirtymä kohdun ulkopuoliseen maailmaan on lempeä.

Lähde: Elina Inkinen: Turvallinen vesisynnytys – taustaselvitys vesisynnytyksen hoitamisesta Tampereen yliopistollisen sairaalan kehittämistä varten

Mitä mieltä olet artikkelista?