Epiduraali ja ammeen puuttuminen vaikuttivat voimakkaasti Sanjan ensimmäiseen synnytyskokemukseen. Toisessa synnytyksessä vuosikymmen myöhemmin kaikki sujui kuin unelma – edes kipulääkkeitä ei tarvittu.

Viimeksi päivitetty 9.11.2023

Heräsin lapsivesien menoon maanantaina 18.7. rv 39+5, noin viiden aikaan aamulla. Oikeastaan heräsin jostain syystä aivan hetkeä ennen kuin tunsin, että jotakin alkoi vuotaa.



Nousin ylös ja vettä alkoi tulla niin paljon, että tiesin saman tien, mistä on kyse. Juoksin suihkuun. Huutelin miehelle, että vedet menivät ja aloimme miettimään yhdessä, mitä keksimme suojaksi, kun kylpypyyhekään ei riittänyt pitämään vettä, jota tuli jatkuvasti lisää.

Halusin pysyä liikkeessä, joten mies lähti hakemaan Tenaa kaupasta ja itse soitin ohjeistusten mukaan synnärille.

Sairaala: vesien menolla alkava synnytys etenee yleensä vauhdilla

Sain neuvon tulla näytille viideltä iltapäivällä, mikäli säännölliset supistukset eivät olisi alkaneet siihen mennessä. Minulle kerrottiin, että 80 prosenttia vesien menolla alkaneista synnytyksistä etenee suhteellisen vauhdikkaasti.

Vesien meno tuli täytenä yllätyksenä.

Minulle vesien meno tuli täytenä yllätyksenä, sillä esikoisen kohdalla kalvot jouduttiin puhkaisemaan salissa (rv 41+4), kuten oman äitinikin kaikissa kolmessa synnytyksessä. Oletin, etten tule itsekään kokemaan luonnollista vesien menoa.

Oloni oli samaan aikaan jännittynyt, rauhallinen, innostunut ja epätodellinen.

”Jotenkin vain tuli olo, että nyt on lähdettävä”

Noin tunnin päästä alkoivat napakat supistukset, jotka tulivat heti noin kuuden minuutin välein ja joita aloin ottaa rauhallisesti hengitellen vastaan.

Supistukset voimistuivat ja tihenivät liikkeessä siten, että tulivatkin pian jo parin minuutin välein mutta koska ne olivat niin lyhyitä (vain 30–40 sekuntia), soitin synnärille ja kysyin, kannattaako vielä lähteä tulemaan.

Kätilö kehotti arvioimaan itse, milloin tuntuu siltä, että täytyisi lähteä.

Kätilö totesi, ettei ole kiirettä, kun supistukset ovat niin lyhkäisiä. Hän kehotti vain arvioimaan itse, milloin tuntuu siltä, että täytyisi lähteä.

Jatkoin supistusten vastaanottamista rauhassa kotona, kunnes paineen tunne kohdunsuulla alkoi tuntua niin kovalta, että tuli olo että olisi parempi lähteä.

Mies oli lähtenyt käymään rakennustyömaallamme viemässä avaimet työntekijöitä varten. Ilmoitin hänelle, että minusta alkaa tuntua turvattomalta olla yksin ja että sairaalaan lähtö alkaa varmaankin lähestyä.

Koko tuon ajan mietin kyllä mielessäni, etten varmaankaan ole vielä tarpeeksi kipeä, että tilanne olisi edistynyt juuri mihinkään. Jotenkin vain tuli olo, että nyt on lähdettävä.

”Mies sanoi, että kuulostan valaalta”

Synnytyspäivystykseen päästyämme noin kello 8.30 supistukset tulivat edelleen parin minuutin välein ja olivat jo todella voimakkaita. Jouduin pysähtymään supistuksen ajaksi ja tässä vaiheessa olin alkanut pitää matalaa hymisevää ääntä niiden aikana. Mies sanoi, että kuulostan valaalta.

Ääni auttoi kipuun ja tuntui hyvältä.

Ääni auttoi kipuun ja tuntui hyvältä. Mietin myös koko ajan rakkaan edesmenneen mummuni viisasta ajatusta: ”Sattuisipa vain vieläkin enemmän niin että saisin nähdä rakkaan vauvani mahdollisimman pian.”

Mummu synnytti kahdeksan lasta ja näistä suurimman osan kotonaan ilman kivunlievityksiä. Mietin, kuinka vahva nainen hän oli ja kuinka omakin kehoni pystyy samaan kun vain luotan siihen.

Ainoa toive: päästä ammeeseen

Meidät vastaanottanut kätilö kyseli, onko minulla toiveita synnytyksen suhteen. Kerroin hänelle, että oikeastaan ainoa tärkeä toiveeni olisi päästä ammeeseen ja mahdollisesti myös synnyttää siellä, jos vaaditut kriteerit vain täyttyvät.

Kätilö ohjasi meidät suoraan ammeelliseen saliin numero 14, ja olin haljeta onnesta. Olin jännittänyt todella paljon sitä, ettei ammehuonetta ole vapaana. Esikoisen kohdalla kävi juuri niin ja koen ammeen puutteen vaikuttaneen hyvin paljon aiemman traumaattisen synnytykseni kulkuun.

Koen ammeen puutteen vaikuttaneen hyvin paljon aiemman traumaattisen synnytykseni kulkuun.

Saliin päästyämme vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja kätilö laittoi minut käyrille. Muistan vain, kuinka kätilö tokaisi käyriä katsellessaan supistuksistani, ”ohhoh kylläpä ne tulevat tiuhaan ja voimakkaina”, samaan aikaan, kun pidin matalaa, helpottavaa ääntä.

Toistelin mielessäni Peloton synnytys -kirjassa esiteltyä mielikuvaharjoitusta ja kuvittelin vajoavani syvälle sängyn pohjaan. Kipu oli kovaa, mutta se tuntui juuri oikealta.

Kätilö tutki kohdunsuun tilanteen ja sanoi jälkikäteen, ettei meinannut uskoa, että olen 8 cm auki, kun olin niin rauhallinen supistusten aikana. Hän kiiruhti täyttämään ammeen ja hakemaan minulle kylmää mehua.

”Kivunlievitys ei käynyt mielessäni missään vaiheessa”

Ammeeseen pääsin siirtymään noin klo 9.30. Vesi tuntui juuri niin ihanalta kuin olin kuvitellutkin ja voimisti supistuksia entisestään, mutta sai ne tuntumaan erilaisilta, vähän pehmeämmiltä.

Mies hieroi myös ammeessa alaselkääni supistusten aikana ja tarjoili niiden välissä mehua. Hän oli aivan korvaamaton apu, tuki ja turva koko synnytyksen ajan.

En tarvinnut mitään muuta kivunlievitystä eikä se käynyt mielessäni missään vaiheessa. Hengitys, ääni ja luottamus omaan kehooni riittivät.

Ponnistusvaihe tuntui todella nopealta vaikka oli yli neljä kertaa pidempi kuin esikoisen ponnistusvaihe, jonka muistan taas silloin aikoinaan tuntuneen ikuisuudelta. Ponnistamisen tarve oli järisyttävä ja muistan miettineeni, että se tuntuu juuri siltä kuin sen kuvittelinkin tuntuvan.

Hengitys, ääni ja luottamus omaan kehooni riittivät.

Esikoisesta en koskaan tätä päässyt tuntemaan, sillä tuolloin epiduraali ”halvaannutti” minut vyötäröstä alaspäin, enkä tuntenut mitään tai voinut liikuttaa jalkojani.

Ponnistin ensin polvillani, mutta minusta alkoi tuntua, että vauva liikkuu ikään kuin väärään suuntaan, joten käännyin selälleni. Vedessä tämä oli ihanan vaivatonta. Muistan kokeilleeni vauvan päätä ja ihastelleeni hänen silkkistä tukkaansa.

Täydellinen vauvamme syntyi veteen klo 10.21. Sain ottaa hänet itse vastaan ja nostaa rinnalle. Elämäni maagisin hetki.

Unelmasynnytys oli korjaava kokemus

Synnytys oli kaikkea, mitä olin uskaltanut toivoa, enemmänkin. Aivan unelmasynnytys ja todella korjaava kokemus, sillä esikoisen synnytyksessä lähes kaikki, mikä voi mennä pieleen, myös meni.

Olen miettinyt tätä synnytyskokemustani lähes päivittäin ja saanut siitä aivan uudenlaista itseluottamusta.

Oli mahtavaa tuntea kaikki se kipu ja työ, jonka vartaloni teki. Imetyskin lähti paljon paremmin käyntiin kuin ensimmäisellä kerralla. Toivuin myös fyysisesti todella nopeasti.

Olen miettinyt tätä synnytyskokemustani lähes päivittäin ja saanut siitä aivan uudenlaista itseluottamusta. Se on kasvattanut myös myötätuntoani kymmenen vuotta nuorempaa minua ja aiempaa synnytyskokemustani kohtaan.

Miehenikin muistelee tasaisin väliajoin, kuinka upea synnytys oli ja kehuu, kuinka rohkea, taitava ja voimakas olin.

En tiedä olenko, edelleen hormonihuuruissani, mutta tämän miettiminen saa vieläkin onnenkyyneleet silmiini.

”Epäonnistunut” synnytys ei tee kenestäkään epäonnistunutta synnyttäjää

Toivon jokaiselle ”epäonnistuneen” synnytyksen kokeneelle korjaavaa kokemusta ja muistutan, että se on täysin mahdollista vaikkakaan ei tietenkään koskaan varmaa.

Jokainen synnytyskokemus on tärkeä.

Jokainen synnytyskokemus on tärkeä. Toivon, että vaikeasta ja huonosta kokemuksesta selvinneet äidit muistaisivat myös, kuinka äärimmäisen voimakkaita ja rohkeita he ovat, kun selvisivät omastaan ja että ”epäonnistunut” synnytys ei tee kenestäkään epäonnistunutta tai huonoa synnyttäjää.

Mitä mieltä olet artikkelista?