Ylipainoisena raskaaksi

Ylipaino on riski sekä odottavan äidin että sikiön terveydelle. Kiloja ei kuitenkaan tipauteta tuosta vain. Riikka kertoo omasta tilanteestaan.

Tulostettava versio

Riikka on 174 senttimetriä pitkä. Hän painaa tällä hetkellä 134 kiloa ja on juuri tullut raskaaksi.

"Jos painoani kysytään, vastaan yleensä, että painan liikaa. Jotta olisin normaalipainoinen, minun pitäisi painaa 59 kiloa vähemmän", Riikka laskeskelee.

Paino kertyy isojen ruoka-annoksien ja makean napostelun tuloksena.

"Myös liikunnan vähyys tietysti vaikuttaa. Olen aina ollut vähintään lievästi ylipainoinen, enkä ole koskaan pitänyt liikunnasta", Riikka kertoo.

Lue myös: Raskausajan liikunta tekee hyvää sikiölle

Laihdutusoperaatio meni mönkään

Ennen raskaaksi tulemista Riikan suunnitelmissa oli laihtua. Riikka kirjoitti blogiinsa, että hänen miehensä toiveesta hän pyrki pudottamaan kiloja ennen raskaaksi tulemista.

"Hänen rohkaisustaan painonpudotus sai varsinaisen alkusysäyksensä. Ymmärsin vasta toisen ihmisen huolen kautta, etten tee hallaa vain itselleni vaan myös läheisille ja varsinkin tuleville lapsille. Mieheni mietti esimerkiksi, miten jaksaisin raskauden loppuun asti ja miten lapsenhoito onnistuu, jos itse väsyy jo pienestä tekemisestä", Riikka kertoo.

Valitettavasti laihdutusponnistukset tuottivat vääränlaisen tuloksen.

"Viime vuoden loppupuolella olin aktiivinen karppaaja. Seurasin siis vähähiilihydraattista ruokavaliota. Vuodenvaihteessa lipsuin ruodusta ja karppaamalla karisseet kilot ovat tulleet reilusti takaisin. Olen nyt päätynyt tuohon omaan 'ennätykseeni' eli 130 kilon rikkoutumiseen", Riikka kertoo.

ILMOITUS

Sikiön terveys mietityttää

"Tiedän, että äidin ruokavalio raskausaikana vaikuttaa sikiöön ja sen kasvuun. Ylipaino tuo tiettyjä vaaroja minulle kuten raskausajan diabetes. Tarkoitukseni on kuitenkin pysyä terveenä ja saattaa maailmaan terve vauva", Riikkaa miettii huolissaan.

Raskausajan ruokavalio on ollut jatkuvasti Riikan mielessä.

"Olen päättänyt, että jatkan vähähiilihydraattista ruokavaliota myös raskaana ollessa, mutta en kuitenkaan sen tiukimmassa muodossa. Käytännössä vähennän sokereita ja viljaa kovalla kädellä. Karppaajalle rasvat ovat hyvinkin sallittuja ja suotavia, ja näitä ohjesääntöjä seuraten etsin itselleni ja tietysti myös vauvalle sopivan keskitien", Riikka summaa.

Lue myös: Ruokavaliolla voi vähentää synnynnäisiä epämuodostumia


Asiantuntija suosittelee ylipainoiselle

"Ylipaino vaikuttaa raskaudenajan sokeriaineenvaihduntaan. Se lisää lapsen kokoa ja näin ollen synnytysongelmia. Äidin diabetesriski kasvaa. Ylipaino nostaa myös lapsen ylipainoisuuden riskiä", lääketieteen tohtori Riitta Luoto UKK-instituutista listaa.

Jos äidillä on ylipainoa raskauden alussa, äidin paino ei saisi nousta yhtä paljon kuin normaalipainoisella äidillä.

"Jos äiti on ylipainoinen ennen raskautta, kannattaa kiinnittää huomioita kokonaisenergian määrään. Muuten ruokavalio voi olla normaali", Luoto sanoo.

Erityisruokavalioista kannattaa aina neuvotella asiantuntijan kanssa. Esimerkiksi neuvoloista on mahdollista saada ravitsemukseen liittyvää tietoa.

"En suosittele erityisdieettejä kuten vähähiilihydraattista ruokavaliota. Jos syö paljon leipää, voi tietysti vähentää sitä, mutta rasvojen lisääminen ei ole hyvä idea raskaana. Tutkimustietoa on hyvin vähän siitä, miten tällainen ruokavalio vaikuttaa sikiöön", Luoto summaa.

Lue myös: Kasvisruokavalio sopii raskaana olevalle

Keskustele aiheesta foorumilla: Raskaus ja ylipaino

Teksti: Jarkko Uro

Kuva: iStockphoto

Lue myös:

Terveellisen raskauden kymmenen pääpilaria
Ylipaino heikentää myös miehen hedelmällisyyttä
Aiheuttaako ylipaino lapsettomuutta
Laihduttava äiti, lihava lapsi

Lue myös

Terveellinen ruokavalio raskausaikana tukee sikiön terveyttä. Nyt on löydetty myös toinen syy välttää roskaruokaa raskaana. Uuden australialaisen tutkimuksen mukaan roskaruokaa mässäävien äitien lapsista tulee myöhemmin roskaruoka-addikteja.

Lue lisää »

Ei ole yhdentekevää, mitä odottava äiti syö, mitä hän tuntee ja minkälaista ilmaa hän hengittää. Äidin keho toimii yhdeksän kuukauden aikana sikiön luokkahuoneena. Lopulta lapsi on valmis kohtaamaan sellaisen maailman, minkälaisen äiti on hänelle esitellyt.

Lue lisää »

Pikkujoulut ja alkuraskaus sopivat huonosti yhteen. Tiedon raskaudesta haluaa mieluusti pitää itsellään, mutta toisaalta työkaverit epäilevät välittömästi, jos kieltäytyy juomasta viinaa. 

Lue lisää »

Kannattaako kalaöljyä, pellavaöljyä tai rypsiöljyä nappailla pitkin raskautta hyvien happojen toivossa? Maijaliisa Erkkola Helsingin yliopistosta selventää, mitä hyötyä omega-3-rasvahapoista on raskausaikana.

Lue lisää »

Suomessa raskaana olevien ravintosuositukset ja vältettävien aineiden listat ovat tiukat verrattuna moneen muuhun maahan. Mitä odottaja saa syödä esimerkiksi Kiinassa tai Amerikassa?

Lue lisää »

Tuore tutkimus selvitti, millä raskausviikoilla alkoholi aiheuttaa eniten riskejä sikiölle.

Lue lisää »

Nykytutkimuksen valossa kaikista tärkein ihmisen terveyden määrittäjäksi nousee sikiöaika ja varhaislapsuus.

Lue lisää »

Raskautta edeltävä terveellinen ruokavalio voi pienentää synnynnäisten epämuodostumien, muun muassa

Lue lisää »

Korkeat sokeriarvot kasvattavat lapsen kokoa ja hankaloittavat synnytystä. Uuden tutkimuksen valossa myös lihavuus itsessään vaikuttaa lapsen kokoon.

Lue lisää »

Mikä ajaa odottavan äidin tupakoimaan, vaikka tietää myrkkyjen aiheuttamista vaaroista, joille sikiö altistuu? "Olen polttanut jo yhdeksän vuotta. Ajattelin, että lopettamisesta stressaamisellani olisin saanut enemmän vahinkoa aikaseksi vauvalle kuin tupakoimalla", Hanna, 23, kertoo.

Lue lisää »
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.