Varpajaiset, isän juhla

Vauva syntyi, juhlan paikka! Tuore isä juhlistaa vauvaa ja isyyttään järjestämällä varpajaiset.

Varpajaiset ovat juhla, jonka tuore isä järjestää omille ystävilleen lapsensa syntymän kunniaksi. Varpajaisia vietetään tavallisesti pian vauvan syntymän jälkeen.


Varpajaisten historiaa


Varpajaisilla on pitkät perinteet. Ennen vanhaan maalaisyhteiskunnassa varpajaisiin tuotiin tuomisina ruokaa, kangasta ja vaatetta vauvan aiheuttamaa työtaakkaa helpottamaan. Varpajaisten vietto ei rajoittunut vain ihmisvauvojen syntymän juhlistamiseen, vaan niitä saatettiin viettää myös uuden varsan tai vasikan syntymän kunniaksi.


Alunperin varpajaisten kerrotaan olleen naisten perinne. Aikana ennen sairaalasynnytyksiä ja lääkkeellisiä kivunlievityksiä naiset tulivat avustamaan synnyttäjää ja synnytyskipuihin tarjottiin viinaa. Synnytyksen jälkeen avustajanaiset sitten ryyppäsivät varpajaisia ja söivät voita, lihaa ja leipää.



Nykypäivän varpajaiset: kaveribileet


Nykyään varpajaiset ovat useimmiten vain isän juhla. Yksinkertaisimmillaan varpajaiset ovat pieni illanvietto miesporukassa kotona tai kaupungilla, mutta varpajaisia saatetaan juhlia myös pidemmän kaavan mukaan esimerkiksi mökillä tai vuokratussa juhlatilassa.


Tuoreelle isälle tuodaan usein varpajaislahjoja: perinteisesti konjakki- tai viskipullo, sikareita, vauvanhoito-opas tai vaikkapa uuden isän selviytymispakkaus. Monesti myös vauvaa muistetaan vauvalahjoin. 



Juhlia vai ei?


Isäksi tuleminen on iso asia miehen elämässä. Vauvan odotus on ollut pitkä matka myös miehelle, ja isyys on monen mielestä juhlimisen arvoinen juttu.Varpajaisjuhlinta herättää kuitenkin keskustelua: kannattajat kokevat varpajaiset hienona miesten perinteenä, vastustajien mielestä tuoreen isän paikka on kotona, ei huvielämän pyörteissä.

 

Mitä mieltä sinä olet? Osallistu gallupiin!

 



Varpajaiskokemuksia:



Mies juhlisti varpajaisia heti vauvan syntymästä seuraavana päivänä. Olin itse vielä sairaalassa vauvan kanssa, enkä pannut pahakseni vaikka mies käväisi viihteellä. Mieluummin niin, kuin että olisi lähtenyt juhlimaan heti laitokselta kotiutumisemme jälkeen.

Äiti, yksi lapsi


Olen viettänyt varpajaisia jokaisen kolmen lapsemme syntymän jälkeen. Juhlat ovat menneet aina samalla perinteisellä kaavalla: saunailta miesporukassa, konjakkia ja sikarit. Varpajaiset ovat olleet minulle aina tärkeä juttu.

Isä, kolme lasta


Mies ei ole viettänyt varpajaisia kummankaan lapsemme syntymän jälkeen. Hänen kaveripiirissään ei ole ollut tapana järjestää varpajaisjuhlia. Omasta mielestäni koko varpajaisperinne on aika hölmö. Vastasyntynyt ansaitsee molempien vanhempien täyden huomion, se on väärä aika karata juhlimaan. 

Äiti, kaksi lasta


Vietin varpajaisia vasta kun lapsi oli kahden kuukauden ikäinen, sillä halusin järjestää kunnon juhlat mutta en tohtinut lähteä kotoa heti lapsen synnyttyä. Varasin varpajaisia varten juhlatilan, jossa vietimme isolla kaveriporukalla hyvät bileet. 

Isä, yksi lapsi

 


Teksti: Hanna Brockman
Kuva: iStockphoto

 

Lue myös:

Vauvakutsuilla juhlitaan elämää

 

Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.