Voimakkaimmin sisaruskateutta koetaan yleensä, kun uusi vauva syntyy perheeseen. Suurin osa pienistä lapsista osoittaa merkkejä sisaruskateudesta. Mustasukkainen käytös vaihtelee: toiset lapset tulevat vaativiksi ja vaikeiksi, toiset vetäytyviksi, onnettomiksi ja takertuviksi. Suoranainen aggressio vauvaa tai vanhempaa kohtaan on tavallista.
Aina sisaruskateus ei ole helposti tunnistettavissa, sillä lapsi saattaa salata tai torjua nämä tunteet, jolloin ne voivat naamioitua erilaisiksi oireiksi tai epäsuotuisaksi käyttäytymiseksi. Esimerkiksi nukkumistavat voivat muuttua ja lapsi saattaa taantua joiltain osin kehitystään varhaisemmalle tasolle. Usein pahin mustasukkaisuusvaihe kestää vain muutaman kuukauden.
Limpparit ja karkit tasan!
Lapsuuden keskivaiheessa ja nuoruudessa sisaruskateus näkyy kilpailuna ja riitoina. Sisarusten väliset riidat yleistyvätkin sisarusten kasvaessa. Jo pienet lapset ovat tarkkoja havaitsemaan, kohtelevatko vanhemmat tasavertaisesti kutakin lastaan, ja pitävät omista oikeuksistaan äänekkäästi huolen.
Lue myös: Sisarusten sopiva ikäero?
Yhtä tietoisia lapset ovat heidän ja sisaruksiensa välisistä eroista ja alkavat vertailla itseään sisaruksiinsa. Sisarusten saavutukset esimerkiksi koulussa, toveripiirissä ja harrastuksissa voivat aiheuttaa vertailua ja kilpailua. Myös ympäristö asettaa helposti sisarukset vertailuasemaan.
"Vanhoista valokuvista mustasukkaisuus näkyy älyttömän hyvin. Isoveljellä on kuvissa hirveä ilme vauvaa kohtaan tai sitten se nipistää tai puristaa vauvaa."
"Mun vanhinta poikaa sukulaiset on aina ärsyttävästi kehuneet nuoremman veljen kuullen, kun vanhin on taitava piirtäjä ja hyvä koulussa ja tekee kaiken ensimmäisenä. Silloin olen usein nähnyt nuoremman silmissä jotain, ehkä surullisuutta."