Oletko perheen esikoinen, keskimmäinen vai kuopus? Syntymäjärjestys vaikuttaa useiden tutkimusten mukaan muun muassa älykkyyteen ja luonteenpiirteisiin.

Perheen esikoisten ÄO on hieman korkeampi kuin nuoremman sisaruksen. Asiaa on viime vuosina selvitetty sekä Norjassa että Hollannissa, ja molempien tutkimusten tulokset ovat samansuuntaisia.

Amsterdamin Vrije-yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa testattiin 1000 henkilön älykkyysosamäärä 5, 12 ja 18 vuoden iässä. Perheiden esikoiset pärjäsivät testissä nuorempia sisaruksia paremmin kaikissa ikäryhmissä.

Tulokset tukevat Oslon yliopistossa tehtyä tutkimusta, jossa oli mukana peräti 200 000 ihmistä. Oslon-tutkimuksen mukaan esikoisen ÄO on keskimäärin kolme yksikköä korkeampi kuin nuoremman sisaruksensa.

Esikoinen saa enemmän huomiota vanhemmiltaan?

Syytä esikoisten korkeampaan älykkyysosamäärään ei tiedetä, mutta erään teorian mukaan ero saattaisi johtua siitä, että perheessä on esikoisen syntyessä enemmän sekä emotionaalisia että aineellisia resursseja, jotka sitten lapsiluvun kasvaessa hupenevat.

Aineellisen hyvän lisäksi esikoiset saisivat siten nuorempia sisaruksiaan enemmän huomiota ja aikaa vanhemmiltaan.

Lue myös: Jääkö tuo vauva meille asumaan?

Muitakin vaikutuksia

Syntymäjärjestyksen on lukuisissa eri tutkimuksissa huomattu vaikuttavan moneen muuhunkin seikkaan.

Yli 2000 perheen keskuudessa, kuudessa eri maassa, tehdyn yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan syntymäjärjestys vaikuttaa esimerkiksi myös persoonallisuuteen.

Esikoiset, keskimmät, kuopukset

Esikoiset tämän tutkimuksen mukaan olisivat päämäärätietoisia, dominoivia, tunnollisia, neuroottisia ja uskonnollisia. He ansaitsevat enemmän, ovat järjestelmällisempiä ja toimivat sääntöjen mukaan.

Keskimmäiset lapset taas ovat kapinallisia, vähemmän uskonnollisia, impulsiivisia ja avoimia uusille kokemuksille. Koulumenestys ei yllä esikoisten tasolle.

Kuopukset ovat puolestaan sosiaalisia ja lämpimiä eivätkä tykkää haastaa riitaa. He ovat usein vanhempiensa suosikkeja ja vitsiniekkoja. He eivät epäröi kyseenalaistaa auktoriteetteja.

Lue myös: Uusi vauva sekoittaa esikoisen elämän

Testaa: Mikä on sinulle sopiva lapsiluku?

Lue myös: Kuopus oppii parhaiten sisaruksilta

 

Lähteet:

TimesOnline: Why first-born children have higher IQs

USATODAY.com: First-born kids become CEO material

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliUlkonäön kommentointi sallittu?
Seuraava artikkeliVäkivalta kotona jättää lapsen elämään pysyvät jäljet
JAA